26 huhtikuuta 2026

TAPAHTUI JOUTSASSA - huhtikuu 1926

ILMOITUKSIA JA HENKILÖUUTISIA

Viola Kivilaakso Pappisista oli voittanut Sisä-Suomen lauantailiitteen lasten kilpailussa oikealla vastauksella kirjapalkinnon. 

Kaupanhoitaja A. Laukkarinen oli ostanut Mäntyharjulta, kauppias A. Ahvenaiselta, sekatavarakaupan varaston. 

Joutsan kunnan kätilöiksi oli valittu 1.piiriin neiti Anna Lahtinen Keuruulta, varalle neiti Elina Liukkonen Pyhäjärveltä - 2.piiriin jo edellä mainittu Elina Liukkonen, varalle Hanna Kuosmanen Iisalmesta.


Karjakoiksi oli valmistuneet mm. Aino Simo (Mikkelin tietopuolinen karjanhoitokoulu) ja Hilja Askolin (Toijalan tietopuolinen karjanhoitokoulu). Karjakon paikan Aino oli saanut mv. A. Kinnuselta  Pieksämäeltä ja Hilja sijoittui Kanngasalalle Kyökkälään.

Joutsassakin pappina toiminut Toivo Aleksander Brummer oli kuollut 14.4. Muuruvedellä, jossa hän toimi kirkkoherrana. 

Joutsalaissyntyinen, postivaunupiirin kirjuri Eero Forss oli myös kuollut - Jyväskylässä vain 33 vuoden ikäisenä. Eero oli Joutsan nimismiehenäkin (1888-1892) toimineen Iwar Forssin poika. 

 

Mikkelin Sanomat 28.4.1926


KUNNALLISIA ASIOITA
*Valittiin valtuuston puheenjohtajaksi edelelleen räätäli Jalmari Niinikoski ja varapuheenjohtajaksi lautamies Toivo Kokko. 
*Talolliselle Taavetti Sankarille ei myönnetty anomaansa vapautusta valtuuston jäsenyydestä. 
*Kunnallisten tilien tarkastajiksi valittiin Maalaiskuntien Liiton määräämä henkilö ja paikallisina taloll. Onni Heinikainen ja kaupanhoitaja T. Salokannel, sekä varalta op. B. Santala ja räätäli Jalmari Niinikoski. 
*Valittiin raittiuslautakuntaan paikkakunnalta poismuuttaneen neiti Saima Luukkosen tilalle kanttori L. Markkula.
*Kapteeni Spären anomus, raha-avustus tai koroton laina Savon rintamalla v. 1918 tapahtuneitten sotatapausten julkaisemiseksi ja sotamuistelmien keräämiseksi, ei saanut enemimistön kannatusta.
*Myönnettiin osuusliike Katajalle lupa pitää kaupan vähemmän myrkyllisiä värejä ja lakka-aineita.
*Valtuusto päätti ryhtyä alustaviin toimenpiteisiin naapurikuntien kanssa yhteisen työlaitoksen saamiseksi näille seuduille.
*Hyväksyttiin asutuslautakunnan uusi ohjesääntö, jota vastoin lastenvalvojan ohjesääntö jätettiin kunnallislautakuninan tarkistettavaksi.
*Tarvittavat koulutarpeet päätettiin tilata Maalaiskuntien Liitolta.
*Esitystä kunnan alueella olevien metsien luokituksesta ja mittauksesta ensi kesän aikana, ei hyväksytty.
*Annettiin kouluvaliokunnan toimeksi laatia tarpeelliset muutosehdotukset kouluhallituksen vahvistamaan piirijaon tarkistusehdotukseen ja oppivelvollisuuden täytäntöönpanosuunnitelmaan, sekä anoa oppivelvollisuuden täytäntöön panolle 5 vuoden lykkäystä. 

Kokous, joka oli nykyisen valtuuston ensimäinen, oli kireä. Melkein kaikista asioista äänestettiin.

Kunnan tilit edelliseltä kahdelta vuodelta oli edelleen tarkastamatta. Samaisessa valtuuston kokouksessa päätettiin, että 1924 tilit oli jätettävä tarkastettaviksi huhtikuun aikana ja 1925 tilit lain määräämässä ajassa. Mikäli määräaikoja ei noudatettaisi, valtuutettiin opettaja B. Santala laatimaan valitus maaherralle.

Tielautakuntaan valittiin mv. Onni Heinikainen - pj, mv. Vilho Borg- varapj, kauppias Jalmari Hurri ja varajäseniksi mv. Onni Lehtinen ja pienviljelijä Juho Manninen.

MUTINOITA
"Joukko Ruorasmäen kyläläisiä on äskettäin pitämässään kokouksessa päättänyt erota Pertunmaan kunnasta ja liittyä takaisin Joutsan kuntaan. Asiaa ajamaan on walittu toimikunta."

 

Kätilölehti 1.4.1926 no 4

 

"11 kappaa rukiita kuuluu Joutsassa maksettavan suutarille yksien saappaiden tekopalkkana, Ja kirjeenwaihtajammme mainitsee, että se on hyvä ja halpa suutari, joka sillä hinnalla saappaat walmistaa, lausuen samalla toiwomuksen hinnankorottamisesta yhdellä kapalla, jolloin siitä tulisi 3 kappaa päiwää kohti, sillä 4 päiwää kuluu saapasparin walmistuksessa mestarilta kuluvan."

MYYDÄÄN 
 
Mikkelin Sanomat 21.4.1926


LIIKEYRITYKSET 
Joutsan Osuuskaupan kevätkokous pidettiin nuokulla 11.4.
Kokouksessa hyväksyttiin vuosikertomus, vahvistettiin tilinpäätös ja tilivelvollisille myönnettiin tili- ja vastuuvapaus. Päätettiin ylijäämän jakamisesta ja tilintarkastajien palkkiosta - joiksi valittiin O. Kervinen ja A. Jaatinen, varalle A. Ahvenainen, J. Ottelin ja V. Järvinen. 
Kirjoitettiin mm., että "On mielihyvällä merkittävä, että kaikki päätökset tehtiin yksimielisesti ja keskustelut olivat asiallisia."
Koko selonteon pääsee halutessaan lukemaan otsikon linkistä.

"t. k. 3 p. hyväksyttiin meijerin vuosi- ja tilikertomus kuluneelta vuodelta, vahvistettiin tilinpäätös, myönnettiin tilintekijälle ja hallinnolle täydellinen vastuuvapaus v. 1925 tileistä.
Liikkeen tuottama ylijäämä päätettiin kokonaan siirtää meijerin rakennusrahastoon. 
Tilintarkastajiksi valittiin Savo-Karjalan meijeriliiton edustaja ja paikalliseksi talollinen Toivo Kokko, varalle talol. K. Junkkari ja A. Jaatinen. 
Kokous päätti toistaiseksi, kunnes meijerille saadaan kunnollinen separaattori, lopettaa maidon vastaanoton."

ONNETTOMUUKSIA, RIKKEITÄ, PAHANTEKOJA JA MUITA JULMUUKSIA
"Lauantaina, t. k. 10 pnä sattui Joutsassa Riuttalan talossa ikävä onnettomuus. Talon palvelijan siirtäessä hevosella vanhan navetan kattopuita toiseen paikkaan sattui hän ajamaan navetan lähellä olevan, noin 8 m. syvän, lumen peittämän kaivon yli. Tällöin luhistui kaivon kansi hevosen takajalkojen alla ja kun aisojen päät tarttuivat kaivon reunassa olevien kivien koloihin, jäi hevonen riippumaan yksinomaan länkien varaan, aiheuttaen äkkikuoleman. 
Hevonen oli hyvä nelivuotias tamma, joten vahinko on suuri. Ajomies oli vasta 3 päivää ollut talossa, eikä hän niinollen ollut tietoinen lumenpeittämästä kaivosta."

"Wiime wiikon keskwiikon ja torstain wälisenä yönä oli joku ilkimys laittanut Joutsan kirkolta Leiwonmäelle johtawalle maantielle n. 2 1/2 km matkan päähän mainitulta kirkolta yhteensä hietaa wahwan kerroksen. 
Kun nykyään on paksulti lunta, on warsinkin kuorma-auton kanssa mainittua paikkaa waikea siwuuttaa ja kerrotaan siinä monen rikkoneen hewoswaljaitaan. 
Kuka moisen teon on suorittanut, ei tiedetä, mutta arwellaan, ettei sen henkilon päässä kaikki ruuwit ole tiukalla tai että hän on ollut kowin työnhaluinen eikä muutakaan tekemistä ole löytänyt."

TYÖPAIKKAA VAILLA

Uusi Suomi 16.4.1926


Uusi Suomi 11.4.1926



SEURAKUNNALLISIA ASIOITA
"Joutsan seurakunnan kirkonkokouksessa t.kn 11 pnä myönnettiin pastori Lauri Heinoselle ero kirkkoisännöitsijän toimesta sitten kun uuden isännöitsijän valitseminen ja seuraava ylöskanto on toimitettu. 
Kunnallisen alkuopetuksen tultua käytäntöön päätettiin toinen kiertokoulunopettajan toimi lakkauttaa."


Kuollut
08.04. Mktp. Anna Liukkonen - 44v 3kk 11pv - Pärnämäki 6
09.04. Ent.trp. Juho Töyrylä - 75v 10kk 29pv - Joutsa 2
            *Tal. Adam Liukkonen - 70v 3pv - Pärnämäki 6
10.04. Työm.t. Suoma Moseksent. Manninen - 12pv - Pärnämäki 2
13.04. Työm. Tuomas Silvonen - 54v 4kk 11pv - Mieskonmäki 1
14.04. Its. Anna Lovisa Heiskala - 52v 4kk 21pv - Kirkkola 5
25.04. Työm. Juho Manninen 64v 7kk 19pv - Joutsa 2
30.04. Työm. Jalmar Tapper - 25v 10kk 24pv - Joutsa 4
            Tal.p. Aulis Onali - 2v 1kk 9pv - Tammilahti 8
            Tal. äiti Maria Mähönen t. Mäkönen, 81v 7kk 9pv - Pärnämäki 1

Lisäksi kaksi kuollutta, joiden päiväysten yli piirretty rasti:
03.04. Torp. Albertina Leppä - 63v 11kk 13pv - Tammilahti 2
12.04. *Työm. Oskar Nyberg - 48v 2kk 1pv - Pärnämäki 5

*kuolinilmoitus löytyy tämän blogin kuolinilmoituksia aakkoselliselta välilehdeltä

LUE MYÖS

Kaikkien tietojen lähde Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot - linkit teksteissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUETUIMMAT VUODEN SISÄLLÄ