AARNE AHO NUORAMOISISTA

Aarne Nikolai Aho 

s. 14.9.1904 Sysmä

k. 12.2.1934 Sysmä 

Aarne syntyi talollisen, mylläri Aatami Ahon (ent. Löfgren) ja Amanda, os. Karolan perheen lapseksi.

Aarne oli hyvin aktiivinen suojeluskuntalainen, arvoltaan alikersantti. 

Hän vaikutti vahvasti Lauhjoen (Louhijoen) suojeluskunnassa Sysmässä. Toimi mm. kouluttajana. Harjoituspäiviä tavattiin pitää myös Aarnen perheen ja isän myllyllä Lauhjoella.

Aarnekin kokeili rajojaan. 

1929 pamahti sakkotuomio 6.11..1928 tapahtuneesta iltamarauhan häiritsemisestä Nuoramoisten Pienviljelijäin talolla. Juttua käsiteltiin kihlakunnanoikeudessa useamman kerran - pääpukarit Nygren ja Lehtinen "saivat linnaa" ja muut mukana olleet sakkoja. Myös Aarnen pikkuveli Einon mainittiin olleen osallisena tässä tapahtumassa.

Aarne löytyi toisenkin samankaltaisen rettelön osallistujien joukosta - hän oli tuttujensa kanssa 26.1.1930 yrittänyt tunkeutua "juopumushuumauksessa" Marjoniemen Työväentalolla pidettyihin iltamiin. Järkkärit kutsuivat virkavallan paikalle ja kaverukset poistettiin kekkereistä.

Aarne nukkui pois 12.2.1934 Sysmän kunnallissairaalassa vajaan 30 vuoden ikäisenä. 

Kuolinsyyksi on kirjattu keuhkokuume.

Hautajaistilaisuus pidettiin Nuoramoisissa 28.2.1934. Kuljetus tilaisuuteen lähti Sysmän Sk.talolta klo 10.00. 

Tal. pka Aarne Ahon ruumiinsiunaus 

tapahtui Sysmän Nuoramoisten hautuumaalla viime keskiviikkona klo 12. 

Sysmän s.kunta kokoontui aluepäällikkö E. Virmanin johdolla 

Nuoramoisten Sihvolaan, josta se marssi hautuumaalle ja muodosti siellä 

kunniakujan hautuumaan portilta haudalle saakka. 

Arkku kannettiin kunniakujaa myöten hautaan 

ja kun se oli laskettu maan multiin, ammuttiin kunnialaukaukset, 

jonka jälkeen past. E. Suvanne siunasi ruumiin viimeiseen lepoonsa,

puhuen samalla vainajan muistolle. 

Kun hauta oli luotu umpeen, astuivat sen kummun ääreen 

s:kunnan esikunta, alue- ja paikallispäälliköt ja laskivat sille s,kunnan seppeleen, 

jolloin aluep. Virman puheessaan mainitsi, kuinka vainaja oli ollut 

s:kunnan innokkaimpia jäseniä ja kuinka hän oli aina tehnyt työtä s:kunnan hyväksi. Lauhjoen s:kuntaosaston seppeleen laski s.kunnan ikämies A. Juurikkala 

ja kun omaiset ja tuttavat sitten olivat laskeneet runsaasti seppeleitä ja kukkia, 

päätettiin tilaisuus yhteisellä virren veisuulla.

Haudalta siirryttiin Sihvolaan hautauskahville ja 

sieltä Lauhjoen myllylle vainajan kotiin päivällisille.

HEINOLAN SANOMAT 17.02.1934 NO 19

Lähdeaineistoa:

Sysmän seurakunnan kirkonkirjat

Heinolan Sanomat, 17.02.1934, nro 19, s. 2

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1824560?page=2

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Itä-Häme, 18.09.1929, nro 39, s. 2

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1183566?page=2

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Heinolainen, 18.01.1930, nro 6, s. 2

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1828455?page=2

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Aarnen hautajaistilaisuuteen Itä-Häme, 23.02.1934, nro 22, s. 2

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1183948?page=2

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Lahti, 03.03.1934, nro 26, s. 5

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1873502?page=5

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Heinolan Sanomat, 03.03.1934, nro 25, s. 2
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1824536?page=2
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 2023

 

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Aksel Järvinen, Tauno Saari, Kalle Mäkinen, Juho Järvinen, Urho Järvinen, Toivo Mäkinen, Erkki Sankelo ja Uuno Lönn.

ALBERTINA MURTONEN - viisikko poikia

 Tänään tarinoidaan Albertina Murtosesta poikineen.

TAUSTOJA

Tämä sai alkunsa aikanaan, kun näin eräässä Facebook-ryhmässä julkaisun ja kuvan, jossa oli muun muassa mainittuna Hilma Murtonen. Sukunimi Murtonen pisti tietenkin silmään ja julkaisua oli kommentoinut mm. mummini pikkuserkun leski tyttärineen  - ja mainitsivat siellä, että kyseessä on Mankin mummo. Kävi ilmi, että Hilma oli Yrjö Murtosen vaimo.  Selvennöksenä vielä omille sukulaisilleni, Yrjö Murtonen on Benjamin Murtosen, meidän yhden varhaisen isoisämme sisaren, Albertina Murtosen poika.

Mummin pikkuserkun leski kertoi, että heitä ja erityisesti vanhinta tytärtä oli alkanut kiinnostamaan isänsä sukutaustat – varsinkin kun isä ei ollut tiennyt juurikaan mitään oman  isänsä Yrjön perheestä. Samoihin aikoihin vielä yksi elossa oleva sisarkin oli maininnut, ettei heillä kuulemma ole ollut oikeastaan mitään tietoja edes Yrjön äidin, eli mumminsa, nimestä. Sisar oli myös sanonut, että heillä ei koskaan puhuttu mitään sukulaisista – ”se oli sitä puhumattomuuden aikakautta”.

Muistelin, että minulla on tutkittuna jo osittain Albertinaa ja Yrjöä, niin kuin olikin. Tästä sain sysäyksen jatkaa siitä, mihin olin aikanaan jäänyt. 
Tarinaa ei ole paljoakaan muuta kuin kirkonkirjoista saadut tiedot. Aloitetaan kuitenkin Albertinasta.

ALBERTINA
Albertina Murtonen syntyi Heikki Heikinpoika Murtosen ja Albertina Heikintytär Grönqvistin perheen toiseksi nuorimpana lapsena, 21.6.1861. Perhe asui Joutsan Pärnämäessä. 

Heikki oli syntyjään Hirvensalmelta ja muuttanut Joutsaan 1842. Äiti-Albertina oli suutarin tytär, jonka juuret johtavat (näillä tiedoin) puolestaan Hartolan puolelle. 
Albertinan sisaruksia olivat Tobias s. 1848 / Samuel s. 1850 / Juho s. 1853 / August s. 1855 / Benjam s. 1858 ja Albertinan  jälkeen syntyi vielä yksi nuorempi sisar, Heikki vuonna 1864. 

Rippikirjoja seuraamalla voi havaita, että Albertina otti pestejä talosta taloon pestuumarkkinoiden aikaan ja tahtiin, joissakin paikoissa oli lyhyemmän, toisissa pidemmän aikaa. Albertina on konfirmoitu 1886 ja häntä on tituleerattu rippikirjoissa piiaksi, kestiksi, kestiakaksi ja itselliseksi. Piikana Albertina oli Marjotaipaleen Röykkälässä 1880-1884 välisen ajan ja täällä ollessaan synnytti ensimmäiset lapsensa Joosuan ja Jalmarin. 

Poikia syntyi vielä kolme lisää. Kirkonkirjojen merkintöjen mukaan Albertina ei avioitunut missään elämänsä vaiheessa vaan kaikki viisi poikaa syntyivät aviottomina. Siihen aikaan se oli varmasti niin henkinen kuin moraalinenkin taakka  ”sinkku-äidille” ja avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen, ”äpärän” asema oli useasti turvaton ja ankea - isättömyys saattoi olla lapselle itselleenkin elämänikäinen häpeä ja taakka. Ripitys äidille oli takuuvarma ja eikä käräjöinnitkään olleet harvinaisia.

Albertinan viisikko:
Joosua, s. 20.5.1881Joutsa Marjotaipale Röykkälä, k. 15.2.1935 Joutsa
pso Hilma Matintytär, os. Laakso
Jalmari s. 24.1.1884 Joutsa Marjotaipale Röykkälä
Akseli 20.8.1887 Joutsa Marjotaipale Mesiäinen
Yrjö 11.5.1890 Joutsa Marjotaipale Tyyskänmäki Mikkola, k. 17.3.1959
pso 1 Aleksandra Hartonen, pso 2 Hilma Jeremiaantytär, os. Ahonen

Sulo Matti, s. 4.3.1897 Joutsa Marjotaipale Väisälä Iittilä, k. 27.6.1949 Hirvensalmi

Joutsan rippikirjoja on digitoituna tällä hetkellä vuoteen 1909 saakka. Viimeisin rippikirjamerkintä Albertinasta löytyy Marjotaipaleen Ylä-Mankista, jossa hän on ollut loisena vuodet 1908 ja 1909. Seuraavaa rippikirjaa ei siis toistaiseksi ole katsottavissa kuin jalkautumalla kirkkoherranvirastoon (mitä en ole saanut aikaiseksi), mutta uuteen kirjaan Albertina siirtyy kuitenkin sivulle 251. Henkikirjojen mukaan hän olisi ollut Ylätalossa vuoteen 1917 asti. 

*

JOOSUA MURTONEN
s. 20.5.1881 Joutsa
k.15.12.1935 Joutsa Uimaniemi

Joosuan elämäntaivalta lastenkirjojen kautta seuraamalla käy ilmi, että 9-vuotiaaksi asti hän on merkittynä äitinsä talouteen ja vuodesta 1890 Joosua on merkitty lastenkirjassa Tanttulan kasvatiksi.

Talollisina Tanttulassa olivat Eerikki Eerikinpoika ja vaimonsa Maria Juhontytär. Maria kuoli vuonna 1896 ja Eerikki meni uusiin naimisiin jo seuraavana vuonna Ida Otontytär Toivakan kanssa.  

Ripille päästyään 1897, Joosua jatkoi eloaan Uimaniemen Tanttulassa loisena vuoteen 1907. Täältä hän siirtyi Uimaniemen Pynnölään ja sieltä samana vuonna vielä Uimaniemen Pynnölän Kotkatniemeen, Palmanin palvelukseen rengiksi. 

Kotkatniemessä oli palveluksessa myös piika Hilma Juhontytär Laakso, josta tulikin riiailujen jälkeen Joosuan puoliso. Heidät vihittiin 19.12.1909.  Puhemiehenä kuulutuksissa mainittu talollinen Akseli Kotkatniemi.

Joosuan ja Hilman elämän vaiheista ei ole tällä hetkellä esittää mitään tarkempaa.

Itä-Hämeestä 6.3.1935 löytyy kuitenkin tieto, että Joutsan 

Uimaniemellä on kuollut 15.12.1935 työmies Josua Murtonen, jonka ikä täsmäisi nyt kyseessä olevaan Joosuaan.

Joosualla ja Hilmalla oli ainakin Lyydia-niminen tytär, s. 17.3.1910.

Itä-Häme lehdessä No 65/1936 on Sysmän srk:n uutisissa mainittu palvelija Lydia Murtosen muuttaneen Joutsasta Sysmään. Samaisessa lehdessä toukokuussa 1938/No 54 on avioliittoon kuulutettu työmies Sulo Armas Laitinen ja palvelija Lydia Murtonen, molemmat Onkiniemeltä. Häitä on vietetty keskikesän tietämillä, sillä 27.6.1938 ilmestyneessä Itä-Hämeessä heidät on ilmoitettu avioliittoon vihityiksi. Lydiasta käytetty myös nimeä Lyyli.

*

JALMARI AHONEN, ent. Murtonen
s. 24.1. 1884 Joutsa Marjotaipale
k. ??

Jalmari näyttäisi lopulta päätyneen kasvatiksi vanhemman veljensä Joosuan tavoin.
Lastenkirjamerkinnän (1880-1889, s. 627) mukaan Jalmari olisi ollut 4-vuotiaasta Uimaniemen Iso-Pastilassa kasvattina - johon kirjaus 1890 alkavassa uudessa lastenkirjassakin viittaa. 

Isopastilassa oli talollisena Sipi Matinpoika ja vaimonaan Maria Sofia Mikontytär, joidenka perheessä arvelen Jalmarin kasvaneen.

Vuonna 1900, ripille päästyään ja rippikirjaan siirryttyään Jalmari mainitaan edelleen perheen kasvattipoikana.

13.8.1907 Jalmari Albertinanpoika Murtonen ottaa muuttokirjan Puumalaan (No 35). Puumalaan hänet on kirjattu saapuneeksi 24.8. sukunimellä Ahonen (!). Syntymäaika ja lähtöpaikkakunta kuitenkin täsmäävät.

Jalmari Ahonen asettuu Puumalan Hurissaloon. Kuulutukset luetaan ensimmäisen kerran saapumista seuraavana päivänä, 25.8.1907 ja hänet vihitään 15.9.1907. Mielitietyksi on valikoitunut lampuodintytär Amanda Antintytär Summanen.

Muutaman vuoden oltuaan aviossa Jalmari ja Amanda muuttavat 1911 Kiljulaan Lahdenpohjan torpan torppareiksi. 1913 Lähtevät Ihalaisiin Repokankaan torpan torpparipariksi. Täällä ovat ainakin vuoteen 1920 saakka – uuteen rippikirjaan siirtyvät sivulle 88.

Jalmarilla ja Amandalla ainakin seuraavat lapset:
Helmi 17.4.1909
Hilda 22.8.1918

*

AKSELI MURTONEN
s. 20.8.1887 Joutsa Marjotaipale 
k. ?
*Akselista elämänvaiheineen ei tietoja.

*

YRJÖ MURTONEN 
s.11.5.1890 Joutsa Marjotaipale
k.17.3.1959 Joutsa

Itsenäistyttyään Yrjö oli renkinä Marjotaipaleen Hätälässä yhden kauden (1906-1907) eli nopeasti laskettuna Yrjö on lähtenyt ns. maailmalle 16-vuotiaana. Hätälästä lähdettyään Yrjö siirtyi Saarentaloon rengiksi, jossa hän oli pari vuotta, vuodet 1907-1909 ja syksyllä 1909 matka jatkui Pärnämäen Harjulaan. 

Joutsan vihittyjen luetteloista löytyy tieto, että loinen, naimaton mies Yrjö Albertinanpoika Murtonen 23v ja Aleksandra Hartonen 26v, on vihitty avioliittoon 1.11.1913. Molemmat Marjotaipaleesta No2 ja avioliitto on kummallekin ensimmäinen (kks 241). Kuulutukset nrolla 29/1913 - luettu 11.10./12.10/19.10/26./10, puhemiehenä ollut talollinen Adolf Saari. Kuulutuksissa mainitaan, että molemmat kuulutetut tulevat Marjotaipaleen Kuikkalasta.

Joutsan seurakunnan syntyneiden ja kastettujen luettelosta 1914 käy ilmi, että loinen Yrjö Murtonen ja Sandra Hartonen Marjotaipaleen No2 Ala-Mankista ovat saaneet tyttären 1.7.1914. Tytär on saanut kasteessa 3.7.1914 nimekseen Lempi Maria, kummeina Fabian Nurminen ja vaimonsa Maria. Kastepappina toimi Joel Siikanen.

Henkikirjan 1918 mukaan Yrjö oli tuolloin mäkitupalaisena Marjotaipaleesssa, ei merkintää lapsesta tai puolisosta, vuonna 1919 yksi poikapuolinen(!) lapsi, samoin 1920. 

Hilma Murtonen. Kuva Heikki Häyrinen 1976/Joutsan kirja

Kuten aloituksestakin käy ilmi, leskimies Yrjö ja Hilma Jeremiaantytär Ahonen löysivät toisensa ja lyöttäytyivät yksiin. 

Avioitumisen ajankohta ei ole tällä hetkellä tiedossa, mutta  henkikirjassa 1921 Hilma on Yrjön kanssa samassa taloudessa eli avioitumisen täytyisi  ajoittua henkikirjojen 1920-21 kirjausten välille. Edelleen kirjattuna yksi lapsi, tällä kertaa tyttöpuolta.

Yrjö oli puhunut lapsistaan, että niitä oli ”yksi, toista tusinaa” eli siis 13 kaiken kaikkiaan. Lempin lisäksi lapsia siunaantui toisesta avioliitosta sen tusinan verran; Valto, Toivo, Sulo, Heikki, Heimo, Yrjö, Veikko, Aili, Elli, Lyyli, Anja ja Seija. 

Hauta Joutsassa

Yrjö kuoli 1959 ja Hilma eleli vielä useamman vuosikymmenen leskenä ennen menehtymistään 1987. Samassa haudassa vanhempiensa kanssa tytär Anja, joka kuoli alle 3-vuotiaana. Anjan on kerrottu kuolleen keuhkokuumeeseen.

Yrjön on mainittu olleen kuollessaan naimisissa, toimineen maa- ja metsätalouden parissa työntekijänä / ruumiillisen työn tekijänä. Kotikunta Joutsa. Kuolinsyystä koodi 420 kertoo, että kuolinsyyn / taudin  pääryhmä olisi ollut sydämen sepelvaltimon kovettumataudit,  sydänkouristustauti.

Tilastollisen päätoimiston tilastoarkisto (KA). K TILASTOASIAKIRJAT. K03 Terveys- ja kuolemansyytilastot. K03A Kuolemansyytilastot. K03Ab Luettelot kuolleista. K03Ab:491 Aakkosellinen luettelo koko maan kuolleista, A-Ö  (1959-1959). Tiedosto 405. Kansallisarkisto. 

*

SULO MATTI MURTONEN 
 s. 4.3.1897 Joutsa Marjotaipale 
k. ?
Sulo ollut 1914, 1916, 1917 henkikirjoissa renkinä Marjotaipale 2 Ylätalo (talollinen Evert Uotilan porukoissa) ja muuttanut kaikella todennäköisyydellä Hirvensalmelle, ajankohta ei tiedossa. Kuollut 27.6.1949. 

Tiedot Kelan henkilökortista.

Kansaneläkelaitoksen henkilökortit -arkisto. Bf Vuosina 1946-1949 kuolleiden henkilöiden hakemistokortit. 24_6 

Vuosina 1946-1949 kuolleiden henkilöiden hakemistokortit, Moisionmäki, Timo - Mäkinen, Villiam (--). Tiedosto 290. Kansallisarkisto. Viitattu 16.4.2023.

Lähteet: Joutsan seurakunnan arkisto,  Digitaaliset aineistot -Kansalliskirjasto, Muistojen Joutsa-Facebook-ryhmä, Anja Murtosen kertomat, Kelan henkilökortit, Joutsan kirja

VALLESMANNIA JAHTAAMASSA - Iida (os. Kolu) & Anton Mäkinen

 Iida (os. Kolu) & Anton Mäkinen

Mulla on jonkinlainen hatara mielikuva, että Sylvi-mummini olisi joskus puhellut, että joku sukulainen, jonka luona olivat vierailleet hänen lapsuudessaan, olisi ollut ”vallesmanni”. Jotenkin olen sen mielessäni yhdistänyt Nisulaan, mutta oma äitini ei ollut kuullut mitään moisesta, ei vallesmannista eikä varsinkaan vallesmannista Nisulassa.

Päätin kuitenkin haeskella ja erilaisilla hakusanoilla kokeilla, mitä tuleman piti. Ja tulihan sitä – ei luultavasti ihan sitä mitä hain, mutta löytyi yksi konstaapeli, joka yhdistyi satavarmasti sukuun -  Anton Mäkinen.

Paljastui, että Anton  oli aviossa Iida, os. Kolun kanssa, joka oli mummini äidin, Olgan serkku. Periaatteessa olisivat siis voineet kyläilläkin, mutta silloin nuo vierailut eivät olisi tapahtuneet Nisulassa. Ja toki senkin opin, että noita Nisula-nimisiä kyliä ja taloja on useita – vähän ”siellä sun täällä”.

Tutustutaanpa nyt hieman Iidaan ja Antoniin.
Perustiedot – syntymäajat, vanhemmat jne. tarinan päätteeksi.
 

Iidan on mainittu käyneen kansakoulun. 

Asui vanhempiensa taloudessa  Korttajärven Kolussa avioitumiseensa saakka ja muutti heti avioitumisen jälkeen (27.12. 1899) Laukaaseen Antonin vaimoksi.

Torpanpoika Anton muutti puolestaan Korpilahdelta Jyväskylään 1.12.1897.
Rippikirjoissa hänet on mainittu rengiksi, tosin joissain aikalaiskirjoituksissa Antonin on kirjoitettu olleen Jyväskylässä ”liikealalla”. Joka tapauksessa parin Jyväskylässä vietetyn vuoden jälkeen Anton muutti Laukaan Paadentaipaleen kylään ja naimakirjan hän otti Jyväskylän maaseurakuntaan 30.11.1899.

YHTEISELOA

Iida ja Anton vihittiin tapaninpäivänä 1899. Yhteiselonsa tuore aviopari aloitti jo mainitussa kylässä Laukaassa, Majalassa (No2). 1900-luvulle siirryttäessä, Anton ja Iida ovat Paadentaipaleen Honkalan talossa itsellisiä ja Anton mainitaan kauppiaana. Kaupparekisteriin onkin merkitty vuonna 1901 Anton Mäkisen maakauppa, Laukaan pitäjän Paadentaipaleen kylästä. 

Biologisia lapsia en havainnut Iidalla ja Antonilla olleen. Äänekosken rippikirjassa 1907-1920 on maininta kahdesta kasvattityttärestä; 

Olga Juhontytär Ekonen s. 1.4.1885 Jkl pitäjä  - Olga oli Iidan enon, Juhon tytär ja avioitui sittemmin Petäjävedelle Emil Kolun puolisoksi. Emil oli puolestaan Iidan veli.
Anna Elina Mäkinen s.29.11.1895 Korpilahti. Anna oli Antonin veljen Robertin tytär, joka oli 1907-1910 Antonin ja Iidan hoteissa ja palasi sitten Korpilahdelle.
Samassa taloudessa olivat myös palvelijattaret, Anna Lydia Montonen ja Lyydi Juhontytär Hokkanen, mikä kertoo omaa kieltään perheen elämästä ja sosiaalisesta asemasta. 

Lehdistä kerättyjen tietojen mukaan Mäkiset olisivat muuttaneet Suolahteen n. 1903. Paadentaipaleen kylä siirrettiin sittemmin (1.5.1907) Äänekosken seurakuntaan, Suolahden kinkeriin ja pariskunnan löytää tuosta eteenpäin Äänekosken rippikirjoista.  Antonin on kerrottu olleen maanviljelijä, kauppias vuoteen 1917, jonka jälkeen oli toiminut mm. 10 v ajan  Suomi-yhtiön asiamiehenä Suolahdessa. Toiminut myös poliisikonstaapelina ja vanginkuljettaja sekä työskennellyt jossain roolissa metsätyömailla.
 

                                                ANTONIN TYÖ-URAA

Sen lisäksi, että Antonilla oli kauppansa, 1909 Hesarissa (18.12.1909 nro 293) mainitaan "Uusia liikeyrityksiä" otsikon alla, että sahanomistaja Ali Riihijärvi, rouva Elsa Riihijärvi, kauppias  Anton Mäkinen, teknikko J.J. Pietiläinen, kauppias Otto Tiainen, talonomistaja Elis Raittinen, opettaja Jalmari Westerinen, asemapäällikkö Rudolf Ahonius ja konttoristi Arwi Kauppila ovat anoneet senaatilta vahvistusta ”Suolahden Höyrylaivayhtiön” säännöille. Yhtiön kotipaikka Laukaan pitäjä ja tarkoituksena harjoittaa laivaliikennettä Keiteleellä. Osakepääoma oli 15.000 mk, jaettuna 150:een 100 mk:n suuruiseen osakkeeseen.
 
Suunnitemissa oli siis aloittaa matkustajaliikenne Suolahden ja Konginkankaan väillä. Yhtiö sai ostetuksi maaliskuussa 1910 Jyväskylä-Päijänteen höyrylaivaosakeyhtiöltä höyryalus ”Wiljon” tuntemattomalla kauppasummalla ja liikenne saatettiin aloittaa määräsatamien välillä heti kesäkaudella. "Wiljo" liikennöi aikaisemman omistajan aikana ainakin Rutalahti-Jyväskylä väliä. Antonin & kump. yritys oli toiminnassa vielä 1913, koska yhtiökokouksesta ilmoitettiin lehdissä.

 

Kauppiaan suositus julkaisuna lienee ollut aikoinaan hyvä, tai ainakin käypäisä, referenssi:

 

Kauppiaan uran jälkeen Antonin arjessa puhalsi uudet tuulet ja koitti aika 

poliisikonstaapelina ja sittemmin vanginkuljettajana. 

Nimitys poliisikonstaapeliksi ekan kerran on tapahtunut 1923, julkaistu Vaasa-lehdessä 7.11.1923.

 
MÄKISTEN TALO
Äänekosken historiasta kertovilla sivuilla on mainittu, että ”putkaan joutuneet löysivät sijansa vanginkuljettaja Mäkisen navetan yhteyteen aikoinaan tehdystä sellirakennuksesta, joka paikantui veturitallin ja Kellan vanhan kaupan välimaastoon”.
 
Itse en ole eläissäni Suolahdessa käynyt, mutta rakennuksen paikannukseen liittyen löytyi vielä teksti ”Ali Riihijärven hallitseman höyrysaha-alueen viereisessä Lastuniemessä olleessa Anton Mäkisen kauppatalossa (1901) perustettiin 1903 Suolahden nuorisoseura”.
”Anton Mäkisen talo, lähellä rautatieasemaa” on mainittu käräjäpaikaksi useampana vuonna.
”Anton Mäkisen kartano” on ollut myös velkojain kokouksien pitopaikka. 

Kartanolla on pidetty myös monenlaisia muitakin, epävirallisempia, tilaisuuksia ja kinkereitä, joissa on  käynyt erilaisia puhujia. Itselleni jäi kuva eri ilmoituksia läpi kahlanneena, että olivat laadultaan etupäässä hengellisiä, joskus myös poliittishenkisiä esitelmätilaisuuksia.

Marraskuussa 1933 talosta on puhuttu entisenä Anton Mäkisen talona.
 
Eräässä sosiaalisen median ryhmässä tiedustelin kuvaa Mäkisen talosta, mutta ainakaan vielä ei ole löytynyt. Eräs rouva kertoi, että tämä talo, mitä todennäköisemmin, oli ollut heidän kotinsa 1930 alussa, mutta sitä ei silloin kutsuttu Mäkisen taloksi vaan Puttosen taloksi. Kuvaus olisi ollut kiva laittaa tähän, mutta itselleni jäi kuitenkin pieni epäilys siitä, puhutaako samasta pytingistä. 

.

 
PARISKUNNAN AKTIVITEETTEJA

Keski-Suomen kansanopisto oli päätetty muuttaa pois Äänekoskelta ja kun uudesta paikasta päätettiin 1908, oli Anton ja useat muut suolahtelaiset kansanopiston ystävät antaneet lahjoitustarjouksia sen puolesta, että opisto sijoitettaisiin Suolahteen Vallilan harjulle - Laukaan Leppäveden Järvilinnan sijaan. Vallilaan sijoitettuna kokonaiskus- tannukset ylläpitoineen olivat edullisemmat, sillä tontti oli luovutettu lahjaksi ja lahjatarjoukset kattoivat lisämaan oston - myös rakennus- ja puutavaraa oli luvattu lahjoituksina. Olipa Ida Kirppula luvannut lahjoittaa vielä 22 m pitkän latorakennuksen tähän kompleksiin. Eikä siinä vielä kaikki - sahanomistaja Ali Riihijärvi ja tilanomistaja Elis Raitanen olivat sitoutuneet kunnostamaan hevos- ja jalkatien opistolta Suolahden asemalle. SUOMALAINEN 1908 28.10.1908 NO 122

Lopulta arkkitehti Yrjö Blomstedin suunnittelema rakennus valmistui Suolahteen 1912 ja toiminta siellä alkoi 1. marraskuuta.

 
Antonin on kerrottu olleen pidetyn miehen maineessa ja hän on ollut aktiivinen järjestötoimija omien bisneksiensä ohella, kuulunut ainakin Äänekosken kunnan tutkijalautakuntaan Suolahden piiristä ja Osuusliike Keskimaan myymäläneuvostoon sekä ollut Suolahden suojeluskunnan aktiivinen jäsen.

Lisäksi vaikutti vahvasti kansanopiston ystävissä ja nuorisoseuratoiminnassa.  Lehtitietojen mukaan Suolahteen perustettiin vapaaehtoinen palokunta 1926, jonka ensimmäiseen hallintoon valittiin mm. Anton. On mainittu, että oli ollut mukana myös Kansallisen edistyspuolueen toiminnassa.
 
Iida puolestaan oli valittu useana vuonna kuntakokouksessa vaivaishoitohallitukseen varajäseneksi, talollinen Elis Lahtisen ollessa varsinainen jäsen. Toiminut Suolahden kansakoulun johtokunnassa useita vuosia, samoin sahalle perustetussa kansakoulussa. 

Harmi, että näistä ”emäntä-rouwista” ei ole kauheasti tietoa saatavilla, elleivät ole ”luoneet uraa” tai muutoin ei ole sukutarinoita painettuna.
 
Kesällä 1930 lehdissä oli tarina 

”Kumoonajo polkupyörällä”

”Eilen päivällä klo 17 tienoissa löysi muuan matkailija Jyväskylän— Vesangan tieltä, noin 8 km kaupungista ns. Möykynmäestä tajuttomassa tilassa olevan miehen. Miehen pää oli kauttaaltaan veressä, samoin kädet. Tiellä oli myöskin lammikko hyytynyttä verta. Vieressä oli uusi polkupyörä, jonka etupyörä oli mennyt kieroksi ja muutenkin rikki. Mies oli nähtävästi ajanut hyvällä vauhdilla tien ohessa olleeseen terävälaitaiseen kiveen ja siinä särkenyt itsensä sekä pyöränsä. Matkailija haki paikalle läheisen talon miehiä, ja kun veri pyyhittiin loukkaantuneen kasvoilta, huomattiin, että hänen ohimossaan oli syvä haava; samoin oli kasvoissa muitakin ruhjevammoja. Mies selvisi sen verran, että kysyi: ”Missä minä olen.”  Samalla hän sanoi nimensä, kertoen olevansa Anton Mäkinen Suolahdesta. Enempää ei hän kyennyt kertomaan. Paikalle saapuneella vuokra-autolla vietiin hänet Jyväskylän sairaalaan hoidettavaksi. Hengenvaaraa ei liene.”

TYÖNVOIMA 17.7.1930 nro 158, myös Keskisuomalaisessa samana päivänä no 158

 
Jokunen kuukausi kumoonajon jälkeen vietettiin Antonin kuusikymppisiä. 

”Maanviljelijä ja liikemies Anton Mäkinen, joka kymmenisen vuotta on toiminut Suomi-yhtiön asiamiehenä Suolahdessa, täytti lokakuun 18 p:nä 60 vuotta. Toimittuaan ensin jonkun aikaa liikealalla Jyväskylässä herra Mäkinen Suolahden rautatien valmistuttua perusti oman liikkeen Suolahteen, jossa oli kauppiaana noin 25 vuotta. Lopetettuaan kauppaliikkeensä hän oli valtion metsätyönjohtajana ja puutavaran lähettäjänä useat vuodet sekä sen jälkeen Suolahden poliisikonstaapelina. Herra Mäkinen on tunnettu innokkaana nuorisoseura- ja suojeluskuntamiehenä sekä kaikenlaisten muittenkin edistyspyrintöjen harrastajana. Sävyisän ja leikkisän luonteensa vuoksi on hän rehtinä miehenä saavuttanut yleistä luottamusta ja suosiota kaikissa piireissä. Tämä taas puolestaan on aiheuttanut sen, että hän myös yhtiömme asiamiehenä on hyvin menestynyt. Pyydämme merkkipäivän johdosta toivottaa herra Mäkiselle 

hyvää menestystä ja parhainta onnea.”

KESKINÄISYYS: SUOMI-YHTIÖN JULKAISU ASIAMIEHIÄÄN VARTEN / 1.10.1930

 
Antonin matkan pää koitti 1933. 

Hän menehtyi yllättäen sydänhalvaukseen.
 

”Toissapäivänä kuoli Suolahdessa sydänhalvaukseen ent. kauppias, vanginkuljettaja Anton Mäkinen. Hän oli syntynyt Muuramessa lokakuun 18 pvnä 1870. Suolahteen hän muutti n. 30 vuotta sitten perustaen kauppaliikkeen, jota hoiti vuoteen 1917. Sen jälkeen hän toimi työnjohtajana valtion rautateitten metsätyömailla ja sittemmin poliisikonstaapelina n. 5 vuotta. Viimeiset 3 vuotta hän on toiminut vanginkuljettajana. Anton Mäkinen oli myöskin innokas suojeluskuntamies. Myöskin osuustoiminnallisia pyrkimyksiä hän innolla harrasti kuuluen mm. Osuusliike Keskimaan myymäläneuvostoon. Noin 10 vuoden ajan hän toimi myöskin Suomi-yhtiön asiamiehenä paikkakunnalla.
Odottamatta poismennyt, inhimillisesti katsoen vielä mitä parhaimmissa voimissa oleva mies oli rehdin luonteensa vuoksi paikkakunnalla hyvin pidetty, jonka vuoksi häntä muistellaankin kaipauksella ystävien ja tuttavien keskuudessa. Lähinnä häntä jäi suremaan puoliso.” 
Kuolinilmoitus Keskisuomalaisessa 1.2.1933 no 25. Muistokirjoitus samassa lehdessä ja samalla sivulla.

 
 
 
Myös Suomi-Yhtiöt muisti pitkäaikaista, menestynyttä ja pidettyä asiamiestään:

”Tammikuun 30 p:nä siirtyi mananmajoille yhtiön asiamies Suolahdessa, maanviljelijä ja liikemies Anton Mäkinen. Maanviljelijä Mäkinen, joka oli syntynyt lokakuun 18 p:nä 1870 ja jonka elämänvaiheita olemme lähemmin selostaneet lehtemme lokakuun numerossa v. 1930 hänen 60-vuotis päivänsä johdosta, oli paikkakunnallaan tunnettu innokkaana nuorisoseura- ja suojeluskunta-asian kannattajana sekä muidenkin pyrintöjen harrastajana. Sävyisän ja leikkisän luonteensa vuoksi saavutti hän rehtinä miehenä kaikkien piirien luottamuksen ja suosion, ja tämä auttoi häntä myös hyvin menestymään yhtiön asiamiehenä, jollaisena hän vaikutti helmikuusta 1920 lähtien.” 

KESKINÄISYYS: SUOMI-YHTIÖN JULKAISU ASIAMIEHIÄÄN VARTEN / 1933, 1.2 1933

 
JÄLKIMAININGIT
Kuolemaa ja hautausta seuraa luonnollisesti perunkirjoitus.
Netistä / skannattuna en nopealla silmäyksellä löytänyt tuon vuoden perukirjoja, mutta esim. Keskisuomalainen-lehdessä 25.2.1933 No 46 on ilmoitettu vapaaehtoisesta huutokaupasta, josta saa vähän osviittaa, mitä vainajalta jäi jälkeen. ”….maanantaina maalisk. 6 päivänä 1933, alkaen kello 10 Anton Mäkis-vainajan omistamassa talossa Suolahden kauppalassa, myydään Mäkisen kuolinpesälle kuuluva sekä irtain että kiinteä omaisuus kokonaan. Siihen kuuluu n. 7 ha suuruinen maakiinteistö ynnä 12 lämmitettävää asuinhuonetta käsittävä asuinrakennus vuokramaalla talli-, sauna- ja navettarakennuksineen kauppalan keskuksessa parhaalla paikalla. Irtaimistoon kuuluu vaatteita, huone- ja talouskaluja, hevonen, lehmä, sika y.m. omaisuutta huomattava määrä….”

Sisä-Suomi kirjoittaa 7.3.1933, että kuolinpesälle kuuluva irtain ja kiinteä omaisuus oli myyty edellispäivän huutokaupassa korkeimman tarjouksen tehneelle amerikansuomalaiselle A. Rannilalle 137.600 mkn hintaan, sisältäen vuokramaalla olevan 12 huonetta käsittävän rakennuksen sekä Niittylä nimisen tilan. Julkaisuhetkellä tarjousta ei oltu vielä hyväksytty.

Kuolinpesän huutokauppaa jatkettiin 29.4.1933, johon mennessä myös saamamiesten oli ilmoitettava saamisensa Heikki Honkoselle.

En tiedä tällä hetkellä, kenelle tuo suurempi kiinteä omaisuus lopulta siirtyi.

Ilmeisesti Iida eli leskenä kuutisen vuotta vielä Suolahdessa. Keskisuomalainen-lehdessä 15.3.1939 no 61, Äänekosken seurakunnasta poismuuttaneena mainitaan leski Ida Mäkisen muuttaneen Jyväskylän msk:aan, Työn Voima- lehdessä Iidaa tituleerattu poliisikonstaapelin leskeksi saman asian tiimoilta.
Iidan vaiheet tämän jälkeen eivät ole minulla tiedossa.

***
Tämän tarinan ns. vaikeutena on, kun luulee, että ”tää oli tässä”, niin löytyy taas jotain uutta ja mielenkiintoista. Pistän nyt kuitenkin pisteen tälle, muutoin hieron tätä vielä juhannuksenakin.
 
Alla vielä päähenkilöt omissa syntymäperheissään

IIDA MÄKINEN, os. KOLU
s. 6.7.1876 Jkl mlk, Puuppola
k. ?
vht. Abraham Abrahaminpoika Kolu (1854-1927) ja Edla, os. Ekonen (1854-1913)

Sisarukset:
Basilius 19.3.1874-13.6.1910

Edla 26.4.1879-27.6.1940

Abraham 30.3.1881-23.7.1936

Herman 28.6.1883-30.1.1899

Emil 24.11.1885-13.3.1961

Otto 22.4.1888-1.6.1893

Anna 5.4.1891-11.7.1959

Otto 8.2.1894-1962

Aleksanteri 14.9.1896-25.9.1964

Hilma 14.2.1899

*Koluista kirjoittelen vielä myöhemmin

ANTON MÄKINEN                                                                               

s. 18.10.1870 Korpilahti        

k. 30.1 1933 Suolahti                                                                         

vht. Juho Niklas Heikinpoika Mäkinen (1839-1902) ja Eeva Kustaantytär (1836-1897) 

     

Sisarukset: 

Robert 19.6.1865-16.4.1901

pso Wilhelmiina Juhontytär Wiren 25.2.1873-

lapsia: Elli, Anna Elina, Hjalmar

Wilhelmiina 6.2.1873-

muuttanut Petäjävedelle ja kuulutettu 1899 21.10.

pso seppä Kalle Arvid Eriksson s.26.8.1876

lapsia, ainakin Väinö 1900, 

Amanda 9.10.1875-

Lähteinä käytetty mm. Korpilahden, Jyväskylän kaupungin ja maaseurakunnan, Laukaan ja Äänekosken rippikirjat ja Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, Äänekosken kaupunkisanomat / Ramin kortit, Äänekoski -sivusto, joka kuvaa Äänekoski- yhtiön yhtiön työntekijöilleen 1920-luvun aikana rakentaman asuntoalueen historiaa ja sen ihmisten elämää.

KAARLON KEITOKSET - VEIKON DIILAUKSET

Aikaisemmassa postauksessa pohdiskelin, kuka oli Marja Niemi - nyt voinkin "siunustella" poikiensa Kaarlon ja Veikon touhuja. 

Elettiin vielä kieltolain aikaa, joka oli voimassa1919–1932. Kieltolaki  oli asetus, joka koski alkoholipitoisten aineiden valmistusta, maahantuontia, myyntiä, kuljetusta ja varastointia.

Laki johti siihen, että viinaa salakuljetettiin ulkomailta, heti ensipäivästä lähtien. Suomalaiset valmistivat, kuljettivat, säilyttivät, myivät ja nautiskelivat viinaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin! Joutsan kolkilta tuskin tuota tullitta tuotua tulilientä tavanomaisesti tapasi, vaan kurkun kostukkeita keitettiin korpimetsissä kotikutoisesti.

Joutsassa, kuten muuallakin maassa, kotipolttoisen valmistaminen ja myyminen oli hyvin houkutteleva, vaikkakin rangaistava, lisätienestin lähde. Viinatehtaita on näyttänyt olleen hyvin monella kylällä eri puolilla Joutsaa. En löytänyt enää toistamiseen kirjoitusta, mutta muistelen lukeneeni, että Joutsassa oltiin kunnostauduttu varsin hyvin kaikessa viinaan liittyvässä toiminnassa... 

Heinolan Sanomat kirjoittaa 28.6.1930;

"Mainitun kuun 19 pnä hävittivät poliisikonstaapeli V. Liukkonen, kaupanhoitaja Liukkonen sekä eräs kolmas henkilö viinatehtaan Mieskonmäellä Siikaniemestä. Tehtaalta tavattiin ainakin 200 litraa hapannutta, polttamatonta rankkia sekä viinanvalmistuskalusto. Rankki kaadettiin maahan ja kalusto särettiin osaksi. Kaikesta päättäen on mainitussa paikassa harjoitettu viinatehtailua pitemmän aikaa. Tehtailijoita ei tavattu, mutta viranomaiset lienevät heidän jäljillään."

Siikaniemellä on ollut vilskettä tuolloin. Lieneekö kyseessä ollut nyt käsittelyssä olevan Kaarlen keitokset vai jonkun muun, mutta marraskuussa samana vuonna (8.11.1930 No 113) Heinolan Sanomat on julkaissut ohessa olevan uutisen Mieskonmäen Siikaniemessä sijainneen viinatehtaan hävittämisestä ja tallollisenpoika Kaarlo Niemen saamasta haasteesta syyskäräjille.

18.12.1930 Vapaus-lehdessä kirjoitetaan, että mainitut syyskäräjät oli käyty. Niissä tuli käsitellyksi 36 lainhuudatus- ja 100 kiinnitysjuttua sekä alun toistasataa varsinaisia juttuja. Mainittuna on useita rikos- ja viinajuttuja ja Kaarlokin sai oman tuomionsa;

 "Torpparin poika Kaarlo Niemi Jousan pitäjän Mieskonmäen kylästä 
tuomittiin viinan valmistuksesta, juopumuksesta ja ampuma-aseen hallussapidosta 
1,600 mk:n sakkoon ja haulikko valtiolle menetetyksi." 

Kaarlo avioitui lopulta Olga Maria Laitisen kanssa 28.11.1936, molempien ollessa 30 ikävuoden heitukoilla. He saivat kaksi poikaa, Maurin ja Markun. 
Kaarlo eli liki 80- vuotiaaksi, kuollen 78 vuotiaana 20.9 1984. Vaimo Olga oli nukkunut pois jo 1967.

Hauta Joutsassa

Entä sitten velipoika? Mainittakoon vielä, että Joutsan syyskäräjillä 1935 on tuomittu talollisenpoika Veikko Matias Niemi viinan myynnistä 800 mk:n sakkoon, vastaten 80 päivän vankeutta. Tarina ei kerro, oliko kenen keitoksia vai muualta tuotua tavaraa.

MIKÄ NIEMI - KUKA MARJA ?

 MARJA NIEMI, os. LIUKKONEN

Kuolinilmoitus Länsi-Savossa 26.3.1920 johdatti taas matkalle – kuollut Marja Niemi Siikaniemeltä. Ei hajuakaan, kuka Marja on, mutta eihän se voi olla kuin meidän sukuun liittyvä kun Siikaniemellä liikutaan ja Niemi-nimeä kantaa. Etsimään!

Puoliso Kalle Niemi? A-haa, sama kuin Kaarlo Paavonpoika Niemi eli meidän Maria-mummin isän,  Albin Niemen veli. Samainen Kaarlo, joka mainitaan lehtileikkeissä poikansa Kaarlon (=Kaarle, Kalle) viinan keittämisissä.

Mutta itse Mariaan:
Maria o.s. Liukkonen, syntyi 18.2.1873 Hirvensalmella. Vanhemmat lampuoti Matti Matinpoika Liukkonen (s. 1846) ja Maria Hilma Liukkonen, os. Manninen (s.1850).

Lapsuutensa Maria vietti Hirvensalmen Björnilän No1 Nikkilän Uusi-Nikkilässä ja pääsi ripille 1891. Hänellä oli ainakin kolme nuorempaa veljeä - Ferdinand, s. 1874, Hugo Edvard, s. 1884 ja Aati Albin, s. 1891.

Marja eli vanhempiensa taloudessa kunnes muutto Hirvensalmelta Joutsan puolelle koitti. Maria naitiin Siikaniemelle Kaarlo Paavonpoika Niemen puolisoksi. Heidät vihittiin alkukesästä, 6.6.1897.

Puoliso Kaarlo Paavonpoika Niemi e. Siikaniemi, oli syntynyt 30.1.1865 Joutsan Mieskonmäen Siikaniemellä ja kuoli 28.10.1947. Vanhemmat Paavo Tuomaanpoika Niemi (Siikaniemi) ja Eeva Liisa Juhontytär, os. Wallaskangas.

Kaarlo jatkoi siis torpparina ja talollisena Siikaniemellä isänsä Paavon jalanjäljissä -  Marja rinnallaan, emäntänä ja vaimona. Useimmiten tilalla jatkoi vanhin poika. Itseäni on joskus ihmetyttänyt, miksi Siikaniemellä ei käynyt näin, sillä esi-isämme Albin oli Kaarlon isoveli. Tähän on varmastikin syy, mutta kirkonkirjoista en mitään mainittavaa löytänyt, eikä perimätietoakaan ainakaan toistaiseksi ole. Voi olla, että sitä ei koskaan saadakaan selville – josko sillä muuta painoarvoa olisikaan kuin ihmetyksen aiheuttaman uteliaisuuden tyydytys.

Lapsia Marjalle ja Kaarlolle syntyi kuusi:
*Lempi Johanna Niemi, s. 10.7.1899 Joutsa Mieskonmäki Siikaniemi, k. 28.11.1911 Joutsa. Kuolinsyytä tälle 12-vuotiaalle nuorelle tytölle en vielä tiedä. 
*Elsa Maria Niemi, s. 11.6.1903 Joutsa Mieskonmäki Siikaniemi. Sanomalehdissä julkaistujen, avioliittoon kuulutettujen ja vihittyjen ilmoitusten perusteella uskaltaisin arvella, että olisi avioitunut Oskari Pason kanssa 21.4.1935.
*Kaarlo (Kaarle/Kalle) Niemi,  s. 9.7.1906 Joutsa Mieskonmäki Siikaniemi, k. 20.9.1984 Joutsa. 
Vihitty 28.11.1936. Puoliso: Olga Maria Niemi o.s. Laitinen, s. 6.10.1907 Joutsa Kortesalmi Korteharju, k. 21.9.1967 Joutsa Kortesalmi Rauhala.
Lapset: 2 poikaa
*Reino Aksel Niemi, s. 24.3.1909 Joutsa Mieskonmäki Siikaniemi, kuolinaika eikä muukaan elämä tiedossa.
*Eino Ilmari Niemi, s. 16.7.1911 Joutsa Mieskonmäki Siikaniemi, k. 25.1.1940 Taipaleen Metsäpirtissä (kaatunut). Puoliso Katri, os. Laitinen,  s. 1911. Lapset 2 poikaa. 
*Veikko Matias Niemi,  s. 22.8.1916 Joutsa Mieskonmäki Siikaniemi, k. 7.3.1940 Taipale (kaatunut). Veikon on mainittu käyneen kansakoulua 4/6 luokkaa.

Kuva Toivo Lipiäinen 1975/Joutsa kirja

Joutsan kirjassa on s:lla 806, mustavalkoisessa kuvassa, esitetty täkki, jonka päälliskankaan kerrotaan olevan Marja Niemen kutoma 1800-luvun lopulla. Päälliskankaan sidoksena mainitaan olevan kilpikangas.  Täkki on ollut tyttärensä Elsan omistuksessa.

"Peitteistä arvokkaimpia ovat olleet kotikutoisista kankaista ommellut vanutäytteiset toppatäkit. Päälliskankaissa on tavallisesti puuvillaloimi ja ohut villakude, sidoksena toimikas, kärkitoimikas tai kilpikangas. Väritys on kaunis: punertavaa, harmaata, siniharmaata, violettia, joskus vahvasti puna-mustaa."

Marja siis emännöi Siikaniemellä kuolemaansa, 7.3.1920 saakka, jolloin hän vaipui ikiuneen ankaran keuhkokuumeen murtamana kotonaan.

KUKA MARJA OLI?

MARJA OLI LAMPUODIN TYTÄR,  EMÄNTÄ JA VAIMO SEKÄ KUUDEN LAPSEN ÄITI 💖

Hauta Joutsassa

Huom. Marjan nimestä on eri variaatioita, syntyessään kirjattu Mariaksi ja kuollessaan Marjaksi. Myös Kaarlo on näyttänyt olevan yhtä lailla Kaarle kuin Kallekin. 

Lähteinä käytetty mm. Joutsan ja Hirvensalmen kirkonkirjat ja Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

KAAMEA TAPATURMA - 15.1.1923

ANTTI MURTONEN ja OTTO KEKKONEN

  Haminan Sanomat 09.04.1914 NO 40   

Ankara lumimyrsky oli koetellut tammikuun puolenvälin tietämillä, vuonna 1923, koko Perä-Pohjolaa ja Oulun seutua. 

Tämä tavattomaksi luokiteltu  lumimyrsky alkoi jo sunnuntaina ja jatkui vielä maanantainakin. Myrsky ulotti suuria vaikutuksiaan varsinkin säännöllisen junaliikenteen ylläpitämiselle. Maanantaina Torniosta lähtenyt postijuna jäi kinoksiin parissakin paikassa, samoin kuin Rovaniemeltä Kemiin lähtenyt sekajuna. Vasta kun kolme apuveturia saapui, saatiin junat liikkeelle. Postijunan saavuttua Ouluun useita tunteja myöhästyneenä, katkesi Karungin radalla liikenne kokonaan ja pysähtyi jokseenkin koko päiväksi.               

Lumimyrsky aiheutti myös onnettomuuksia. Yksi näistä tapahtui muutaman kilometrin päässä Kemistä etelään päin.

Joutsalainen Antti Benjaminpoika Murtonen oli pestautunut Kemin Veitsiluotoon työhön, samoin mikkeliläinen Otto Joosuanpoika Kekkonen. Tammikuussa kaksikko oli saapunut paikan päälle Kemiin ja olivat uuden edessä. 

Päivä oli 15.1.1923 ja työt oli sovittu aloitettavaksi Veitsiluodossa seuraavana päivänä. Kello oli jo yli yhdeksän aamulla, kun kaverukset olivat päättäneet lähteä katsastelemaan majoitusta lähempää työpaikkaansa. He luulivat aamujunan jo menneen, kun lähtivät radalle hautausmaan kohdalta olevalta ylikäytävältä.

Miehillä oli kyllä tiedossa, että radalla kulkeminen oli kiellettyä. Paikkakunnalla oli kuitenkin tullut yleiseksi, pahaksi tavaksi, että rataa käytetään yleisenä kulkutienä huolimatta sakon uhasta. Olipa paikkakuntalaiset menneet tässä itselleen ottamassaan oikeudessa jopa niin pitkälle, että uhkasivat käydä ratavartijan kimppuun, kun hän siitä kulkijoita huomautti.

Miehet taivalsivat mahdottomassa lumipyryssä kohti Hjerpen taloa, joka sijaitsi lähellä Jokelan ylikäytävää. Tuuli oli vastainen ja puhuri kova, lakit oli tiukasti vedetty korville. Samoihin aikoihin lähti Kemistä, Torniosta Ouluun matkalla ollut matkustajajuna, jatkamaan matkaansa.

Muutaman kilometrin päässä asemalta etelään päin rata tekee mutkan, mikä estää veturinkuljettajaa näkemästä pitkälle eteenpäin. Juuri näillä kohdin veturista huomattiin, tuiskun seasta, radalla kulkijat. Annettiin hätämerkkejä, huudatettiin pillejä, vedettiin hätäjarrusta - paikalla ollut ratavartijakin oli yrittänyt kiinnittää miehien huomiota huutamalla ja huitomalla!

Miehet eivät kuitenkaan kovan vastatuulen takia kuulleet näitä varoituksia riittävän ajoissa - eikä hätäjarrutuskaan saanut junaa pysähtymään lyhyen välimatkan vuoksi, vaan juna ajoi miesten päälle. Veturin häkki töytäisi miehiä ja törmäyksen voimasta molemmat miehet paiskautuivat metrien päähän radan varteen, eri puolille rataa. Ihmeellisintä oli se, että miehet paiskautuivat radan varteen, eikä kaatuneet junan häkin päälle.

Kun junan miehistö ja osa matkustajista menivät auttamaan tapaturman uhreja, makasivat nämä verissään ratapenkereellä. Kumpikin oli kuitenkin tajuissaan. Loukkaantuneet kuljetettiin ratavartijan asuntoon ja tapauksesta ilmoitettiin Kemin asemalle. Pian saapui päivystäjäveturilla lääkäri paikalle ja antoi miehille ensiavun, jonka jälkeen loukkaantuneet toimitettiin Karihaaran sairaalaan jatkohoitoon. Todettiin, että Otolta oli mennyt vasen jalka poikki ja hän sai vaikeita sisäisiä vammoja ja Antilta katkesi toinen jalka ja päässä oli ”ammottava reikä”. Kumpaisenkaan tila ei lopulta ollut hengenvaarallinen, vaan molemmat voivat olosuhteisiin nähden hyvin.

Heti onnettomuutta seuraavana päivänä toimitti Kemin nimismiespiirin apulaisnimismies Koskela Kemin asemalla poliisitutkinnon tämän Kemin ja Maksniemen välillä sattuneen yliajon johdosta. Veturimiehistöön kuuluivat vanhempi veturinkuljettaja Oskari Jokivartio ja lämmittäjä Mauno Takala. Kuljettaja Jokivartio kertoi tapauksen sattuessa olleen niin ankaran lumipyryn, että edessä olleesta akkunasta oli mahdoton katsoa, koska se oli lumen peitossa. Käytettävissä oli ainoastaan sivuikkuna. Samoin kuin kuljettaja Jokivartio, kertoi myöskin lämmittäjä Takala. Tähän suuntaan kertoi tapauksesta myöskin ratavartija Kalle Jokela.

Samana päivänä kuulusteli nimismies Koskela myöskin Karihaaran sairaalassa hoidettavina olevia Anttia ja Ottoa.
Miehet olivat sanoneet onnettomuuden olleen heidän oman syynsä. Kuulivat varoitusmerkin liian myöhään, jolloin kuitenkin yrittivät hypätä syrjään. Veturin häkki ehti kuitenkin lyödä kumpaisenkin jalkaan, jolloin paiskautuivat kauaksi radan vierelle. Oman vakuutuksensa mukaan he olisivat olleet tuhon omat, jolleivat olisi ehtineet hypätä radanvarteen ennen junan törmäystä. Molemmat olivat toipuneet kuulusteluhetkellä jo sen verran, että olivat toivoneet pääsevänsä sairaalasta pois jo samalla viikolla.

Tutkinnan jälkeen tapahtuma todettiin vallinneen sakean lumipyryn syyksi, mikä esti veturinkuljettajaa näkemästä pitkälle eteensä.

Yllä oleva tapaus oli toiminut varmasti varoittavana esimerkkinä radalla liikkujille. Osuus oli käytännössä muodostunut kuin maantieksi, jota kymmenet käyttivät päivittäin, sakon uhasta ja vaarasta huolimatta. Onnettomuutta ei siis sinällään pidetty ihmeenä, vaan enemmänkin väistämättömänä tapahtumana ihmisten piittaamattomuudesta. "Tämän tapauksen jälkeen tullaan radalla kultu ehdottomasti kieltämään", kirjoittelivat lehdet tuolloin.

Antti Benjaminpoika Murtonen, oli mummini setä ja syntyi 21.11.1890 Joutsassa Uimaniemellä Benjam Heikinpoika Murtosen ja Ida Maria Stinantyttären toisena lapsena. Vihitty avioliittoon 27.3.1915 Emma Tuomaantytär Lukkarisen (s. 11.5.1891) kanssa.

Mitä ilmeisemmin tarinan Otto Joosuanpoika Kekkonen, oli syntynyt Hirvensalmella 4.8.1890. Vanhemmat Joosua Joosuanpoika Kekkonen ja Karoliina Otontytär Väisänen. Perhe oli muuttanut 1897 Mikkeliin.

Molemmat miehet kuolivat Helsingissä, Antti 1954 ja Otto 1940.

*Tiedot tarinaan kerätty eri sanomalehdistä. Turmasta uutisoitiin useammassakin lehdessä eri puolilla maata ja tiedot hieman vaihtelevat lehdittäin; oliko kyseessä tavara- vai matkustajajuna ja oliko se lähtenyt myöhässä vai ei. Samoin se, olivatko miehet menossa majapaikkaansa vai olivatko menossa katsomaan uutta. Vammoista myös hieman toisistaan poikkeavia näkemyksiä.  Lehdissä annettiin ymmärtää, että molemmat toipuivat lähes entiselleen. Myös toinen miehistä oli mainittu perheelliseksi.

Lähteitä: Joutsan, Hirvensalmen ja Mikkeli mlk kirkonkirjat,  Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot: *Suursavolainen, 18.01.1923, nro 7, s.2/ Aamulehti, 18.01.1923, nro 13, s. 5/Kaiku, 16.01.1923, nro 11, s. 1 uusi Pohjan Kansa, 27.01.1923, nro 21, s. 2/    Heinolainen, 17.01.1923, nro 4, s. 3/ Pohjolan Sanomat, 16.01.1923, nro 10, s. 1

ÄKILLINEN KUOLEMA - Erik Juho Matinpoika Löfgren

Erik Juho Matinpoika Löfgren

Surffailin (jälleen) sanomalehtiarkistossa ja vastaan tuli pieni uutinen seppä Eerikki Löfgreniä kohdanneesta onnettomuudesta. Erik on siis kolmannen isoisäni, Antti Löfgrenin veli eli setä kolmen sukupolven takaa.

Sanomalehti Lahti 9.6.1911 No 78

"Äkillinen kuolema kohtasi w. k. 5. p:nä seppä Eerikki Löfgreniä Imjärven kylässä. Hän oli rattaita raudottamassa Hawumäen talossa samassa kylässä. Lähinnä jäi suremaan puoliso ja lapset. 

Pohdintaa: Imjärvellä ei mielestäni ollut kahta Erik Löfgreniä, mutta uutisen mukaan kuolinpäivä on 5.5.1911 ja kuolleiden luettelon mukaan 6.5.1911. Katsoin kuitenkin "meidän Erikin" elämän kirkonkirjoista ja tein alla olevan yhteenvedon - oli sitten sama kuin lehtijutussa tai ei. 

Erik Juho (Erik Johan) syntyi siis seppä Matti Löfgrenin ja vaimonsa Eva Kaisa Juhontyttären kuopukseksi 6.5.1855 Heinolan maalaiskunnan Onalistossa. 

Erik mainitaan kirkonkirjojen eri luetteloissa itsellisenä, seppänä, muonarenkinä ja torpparina. Hän avioitui Maria Joosepintyttären kanssa 30.10.1885. 

Marian vanhemmat ovat talollinen Jooseppi Aataminpoika Tupala (Kolu) ja Eeva Juhontytär Hahl, Onaliston Tupalasta. 

Yhteisen taipaleensa Erik ja Maria aloittivat Onaliston No1 Hietasesta, jossa Erik toimi Ohramaan torpan muonarenkinä 1887 saakka. Seuraavat pari vuotta perhe eli Onaliston Tupalassa, jossa Erikin mainitaan olleen itsellinen, seppä. 1889 perheen löytää rippikirjoista Onaliston itsellisten sivulta ja 1891-1892 Ylöstalosta. Tämän jälkeen perhe on Marjoniemen kartanolla hieman pidemmän aikaa (1893-1905), jonka jälkeen vuodet 1906-1909 Hujansalon Wierulan torpan torppareina. 1909 lähtien ovat Imjärven Pekonniemellä, Ojalan torpan torppareina.

Erikillä ja Marialla oli melkoinen katras jälkikasvua – kaikkiaan 9 lasta. Mikä merkille pantavaa, yhdenkään en huomannut menehtyneen lapsena vaan kaikki olisivat saavuttaneet aikuisiän. 

Lapset:

 Hilma Maria Erikintytär Löfgren, s. 28.6.1886 Heinola mlk, Onalisto, Hietanen

 Eevert Einar Erikinpoika Löfgren, s. 25.4.1888 Heinola mlk, Onalisto, Tupala

 Elviira Erikintytär Löfgren, s. 25.6.1890 Heinola mlk, Onalisto, Ylöstalo

 Ida Erikintytär Löfgren, s. 10.12.1892 Heinola mlk, Marjoniemi, kartano

 Aurora Erikintytär Löfgren, s. 28.8.1895 Heinola mlk, Marjoniemi, kartano

 Eedla Erikintytär Löfgren, s. 26.6.1898 Heinola mlk, Marjoniemi, kartano

 Karolina Erikintytär Löfgren, s. 25.9.1900 Heinola mlk, Marjoniemi, kartano

Anton Erikinpoika Löfgren, s. 11.5.1903 Heinola mlk, Marjoniemi, kartano

Väinö Erikinpoika Löfgren, s. 25.9.1900 Heinola mlk, Imjärvi, Ojala torppa

Erik kuoli halvaukseen, joka ilmeisesti johtui tapaturmasta, syntymäpäivänään 6.5.1911. Hautajaisia vietettiin 14.5.1911.

Leskeksi jäätyään, Maria pesueineen näyttäisi jatkaneen Ojalan torpassa torpparina vuoteen 1914, jolloin he siirtyvät jälleen Marjoniemen kartanolle. Tiedoista käy ilmi, että Maria ja pojat, Eevert, Anton ja Väinö muuttavat Lahteen 1915.

Rippikirjamerkintöjen mukaan Karoliina olisi muuttanut 1915 Kirkkonummelle, Elviira 1912 Kotkaan, Aurora 1911 Lahteen ja Edla 1912 Mäntsälään.