Niemelän maalariperhe Heinolasta - Pentti Kalervo Niemelä

Kannisto, Väinö Aleksi/Helsingin kaupunginmuseo
EI LIITY TAPAUKSEEN

Pentti Kalervo Niemelä syntyi Väinö ja Lempi Niemelän (os. Ylinen) lapseksi 16.11.1912 Heinolassa.

Hän työskenteli isänsä maalariliikkeessä, jonka Pentin isoisä Johan Niemelä oli perustanut jo vuosisadan vaihteen tietämillä, vuosikymmeniä aikaisemmin. 

Johanin jälkeen poika Väinö jatkoi liiketoimintaa  - Pentti oli siis ns. maalari kolmannessa polvessa. 

Koulunsa hän suoritti Heinolassa ja asepalveluksensa Utin lennostossa.

Pentti oli mukana mm. Heinolan Iskun toiminnassa ja oli innokas suojeluskuntalainen, kuuluen sen soittokuntaan ja otti sen lisäksi innokkaasti osaa myös jalkaväki- ja viestiharjoituksiin. Osallistui kesällä 1935 reservin kertausharjoituksiin ja oli saanut päällystön tunnustuksen mallikelpoisella ja sotilaallisella esiintymisellään. 

Pentin elämä näytti olevan mallillaan. Elokuun 26.pvä 1935 kohtalo kuitenkin puuttui peliin - Heinolan kirkkolammen rannassa tapahtui polkupyörien yhteenajo.

Lehdissä kirjoiteltiin, että työmies Teuvo Salomaa oli tulossa vaneritehtaalta kaupunkiin päin ja Pentti puolestaan lihantarkastuslaitokselta mäkeä alas lammelle. Ilta oli jo hämärtynyt iltakymmenen tietämillä. Kummallakaan osapuolella ei ollut varsinaisesti valoja pyörässä, Salomaalla kuitenkin taskulamppu. Tien kunto - ei kuulemma ollut hääppöinen sekään. Lopputulema oli karu, vastakkaisista suunnista tulleet pyöräilijät törmäsivät - Pentti loukkaantui vakavasti kaatuessaan ja menetti heti tajuntansa. Hänet vietiin hoidettavaksi kaupungin sairaalaan, missä hän kuoli seuraavana päivänä tajuihinsa tulematta. 

Syyttäjä vaati Teuvo Salomaalle rangaistusta liikennesääntöjen rikkomisesta ja varomattomuudesta tuotetusta kuolemantuottamuksesta. Samalla syyttäjä ilmoitti, että vainajan isä ei vaadi rangaistusta vastaajalle. 

Teuvo oli itse paikalla käsittelyssä, jossa kuolema katsottiin raastuvanoikeuden käsittelyssä tapaturmaksi.

".....Wastaaja myönsi poliisikuulustelupöytäkirjan oikeaksi, 

ilmoittaen kyseellisenä iltana klo 22 ajaneensa asemalta kaupunkiin tulewaa tietä tawallisella, n. 20 km. tuntinopeudella, kun yhteenajo tapahtui.

 Ilmoittaen lisäksi itsellään olleen kädessään tawallisen sähkölampun 

sekä soittaneensa waroitusmerkkejä. 

Wastaaja sanoi ajaneensa keskitietä, eikä nähneensä huonon katuwalaistuksen 

tähden wastaan tulevaa pyöräilijää, ennenkuin yhteentörmäys tapahtui. 

Kiisti, että olisi aiheuttanut N:n kuolemam waromattomuudellaan, 

waan piti sitä suoranaisena tapaturmama. 

Lisäten wielä, että hautausmaan sivua kulkewa tie ei ole yleinen tie, 

joten sellaisilla teillä lain mukaan tulee ajajan kulkea warowasti. 

Nyt kyseessä olewa tie oli huonoa ja hiekkaista, 

joten N:n täytyi kiinnittää huomionsa pyöräänsä, eikä wastaan tulijaan. 

Pyysi edellä wiitattuun nähden kannetta kumoon.

Tämän jälkeen kuultiin todistajina rouva Landenia ja erästä työmies Mattilaa,

 jotka sattuiwat olemaan lähellä tuota kohtalolasta yhteenajoa. 

Rwa L:n todistuksen mukaan ajoi Salomaa niin hirweätä wauhtia kaupunkiin päin, 

että todistaja oli pelästynyt. N.1-2 min. kuluttua kuuluikin rysähdys. 

Tod. oli kuullut pyöräilijän merkinantoja. Ei nähnyt wastaan tulevaa pyöräilijää. 

Saawuttuaan rysäyspaikalle näki miehen (Niemelän) werisenä makaamassa. 

Ilmoitti tämän jälkeen lähimpään puhelimeen awun saantia warten. 

Suunnilleen samaan suuntaan todisti Mattilakin. 

Oikeus kuuli wielä konstaapeleita Rissasta ja Huowilaa, 

jotka todistiwat wain walaistussuhteista paikan päällä. 

Tämän jälkeen jätettiin juttu päätettäwäksi.

Oikeus lyhyen aikaa harkittuaan antoi asiassa päätöksen, 

katoen yhteenajon kokonaan tapaturmaksi ja syytteen wastaajaan nähden raukeawaksi." 

Pentti haudattiin 31.8.1935 sotilaallisen juhlallisin menoin. 

Heinolainen 29.08.1935 no 96

"Nuoren wainajan kukin koristetun walkoisen ruumiskirstun kantoivat 

kappelista hautaan hänen weljensä, isänsä sekä lähimmät omaisensa. 

Surusaattue kulki sotilasten kunniakujan läwitse 

soittokunnan soittaessa surumarssia. 

Kirstu lastettiin hautaan sinilipun tehdessä kunniaa. 

Kun soittokunta oli wielä soittanut tilaisuuteen soweltuwan hautauswirren 

piti khra T. Wallisaari kauniin muistopuheen 

nuorena nukkuneen muistolle, toimittaen ruumiinsiunauksen. 

Hautaa umpeen luotaessa soitti soittokunta yhden wirren ja kirkkokuoro lauloi 

"Yhtehenkö tulla saamme" ja lopuksi "Mä eksyn murheen mailla". 

Ruumiiniunauksen jälkeen laskettiin hautakummulle 

omaisten seppelten lisäksi sangen runsaasti ystävien seppeleitä. 

Ensinnä laskiwat hrat Lilja ja Oksanen työtowerien seppeleen, minkä jälkeen 

kaup. skn edustajat kaupp. A. Huuskonen, W. L. Jääskeläinen ja paik.pääll. H. Hirki 

laskiwat skn ison seppeleen wiimemainitun pitäessä puheen

nuoren sktowerin muistolle. Seppeleen nauhoissa oli sanat: 

"Rehdille ja kelpo sklaiselle Heinolan skunta. 

Kapellimestari A. Turkia ja hra Y. Aro laskiwat soittajatowerien seppeleet: 

"Kaipauksella - Soittajatowerit". 

"Kunnon urheilutowerin muistolle"

-seppeleen laskivat hrat Esko Siren ja Eklund. 

Seminaarin johtajatar Helmi Lehtonen ruusu kimppua laskiessaan 

puhui kaunein sanoin pidetyn entisen oppilaansa muistolle. 

Edelleen laski haudalle "kohtalotowerina" seppeleen hra T. Salomaa. 

Surujuhla päättyi haudalla yhteisesti laulettuun wirteen 

"Sun haltuus rakas isäni" minkä jälkeen hautajaiswieraat 

siirtyiwät wainajan kotiin surujuhlaa wiettämään."

Toisaalla todettiin Pentin olleen luonteenpiirteiltään lempeä ja hyvä. 

Kun sk:n torvisoittokunta soitti joukosta postuneelle toverille, "tuntui kuin torvetkin olisivat nyyhkyttäneet soidessaan viimeistä kertaa vainajalle".

Heinolainen 03.09.1935 no 98

Jos olet kiinnostunut Niemelän maalariperheen vaiheista, 

pääset lukemaan Pentin isovanhempien, Johanin ja Rosan tarinan TÄSTÄ

HAVINOITA 

Facebooķ-ryhmä - liity jäseneksi

Ryhmässä julkaistaan tekstejä, joista ei ole varsinaisiksi blogi-postauksiksi ja ehkä "asteen verran yksityisempää" havinointia. Myös jäsenet voivat julkaista omia tarinoita ja muistelmia 🙂

LÄHTEINÄ KÄYTETTY mm.

Heinolan kaupunkisrk syntyneet 1908-1922 (AP I C:6) Sivu 46 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=36712&pnum=26 

Heinolan kaupunkisrk rippikirja 1910-1919 (AP I Aa:11) Sivu 75 N:o 71 (Niemelä) ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=36711&pnum=78

Lahti, 29.08.1935, nro 98, s. 3

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2032311?page=3

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Heinolainen, 29.08.1935, nro 96, s. 2

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1942608?page=2

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Työn Voima, 28.08.1935, nro 198, s. 1

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2119489?page=1

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Heinolainen, 03.09.1935, nro 98, s. 2

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1942600?page=2

Heinolainen, 31.08.1935, nro 97, s. 2

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1942604?page=2

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Heinolainen, 03.09.1935, nro 98, s. 2

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1942600?page=2

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

HAUTAKIVEN JOHDATTAMANA - Niemelän maalariperhe Heinolasta

 ROSA JA JOHAN NIEMELÄ

Lähtökohtaisesti Niemelän pariskunta oli ammattiensa myötä tuon ajan Heinolassa hyvin tiedettyjä ja tunnettuja henkilöitä. 

Maalarimestari Johan Niemelä pyöritti omaa maalausliikettä ja Rosa, os, Henriksson, toimi kaupungin kätilönä. 

Johan (1856-1918) oli syntynyt Alavudella ja Rosa (1859-1930) Helsingissä.

Lapsia perheeseen siunaantui kahdeksan:

viisi poikaa: Väinö Tuure 1885, Aksel Arvid 1886, Johan Albert 1891 sekä kaksoset Wilho Waldemar ja Lauri Verner 1895 
kolme tytärtä: Karin Elvira 1886, Saima Adelaide 1889 ja Helmi Maria 1889.

Kaksosista Vilho menehtyi n. 1 vuoden vanhana. Perheen apuna lienee häärännyt ainakin yksi palvelustyttö, sillä sellaista oli haettu J. Niemelän palvelukseen. 

Johanista sanottiin, että hän oli ollut toimelias ja pidetty mies. Hänet tiedettiin ammattitoimiensa ohella myös aktiiviseksi palokuntalaiseksi -  oli vanhan palokunnan johtohenkilöitä ja ensimmäisen soittokunnan perustajia. Hän kuului elämänsä aikana myös useisiin eri lauta- ja toimikuntiin ja otti osaa eri järjestöjen toimintaan. Hänen on mainittu olleen mukana kaupungin luottamustoimissa ja mm. Heinolan kaupungin Tehdas ja Käsityöyhdistyksen varaesimiehenä. 

Lieneekö Johanilla ollut myös osittain ilkikurinen luonne? 

Heinolan valtiopäivämiesvaaleissa 1898 aiheutti hänen ”pikku-kepponen” hämminkiä siinä määrin, että siitä kautta valtakunnan kirjoiteltiin lehdissä - ja myöskin oiottiin.

Pääpiirteittäin juttu meni niin, että Johan oli leikillään, ”ilman mitään pahaa tarkoittamatta”, sujauttanut ennen valtiopäivämiesvaalia kunnallisneuvos Niilo Helanderin taskuun äänestyslipun, jossa oli hänen oma nimensä. 

Asia tuli ilmi, kun Helander löysi taskustaan lipun, jolla hänen piti äänestää - tätä joutui sitten selittelemään, tuttavan kepposeksi kertomaan - pahoittelemaan ja anteeksi pyytelemään. 

Helander valitti kuvernöörille vaalista tämän periaatteellisesti väärän äänestystuloksen kumoamiseksi. Asian puolesta todistivat eläinlääkäri Nygård ja kontrollööri Lindblad. 

Itse Niemelän ”synnintunnustuksen” voi käydä lukemassa kokonaisuudessaan esim. Uusi Suometar-lehdestä 14.10.1898 .

Liiketoiminta oli tuolloinkin olosuhteille ja suhdanteille altista - 1892 marraskuussa Johan oli  ajautunut liiketoimissaan ahtaalle  ja perustanut konkurssihakemuksen. 
Asiat saivat lopulta kuitenkin suotuisan käänteen, sillä Jyränkö lehden (22.11.1892 No 94) mukaan maalari J. Niemelä peruutti 7.11.1892 raastuvanoikeudelle jättämänsä konkurssihakemuksen. Niemelä oli tehnyt sopimuksen velkojiensa kanssa.

Tämän jälkeen liiketoimet näyttäisivät sujuneen ja maalarimestari vaikutti saaneen urakoita kotiutettua hyvällä onnistumisprosentilla. Johan haki eri vuosina palvelukseen niin apupoikia kuin ammattimiehiäkin. 

Heinolan Sanomat  20.10.1906

Lehti-ilmoituksen mukaan yritystoiminnan sukupolvenvaihdos suoritettiin 1910.

Heinolan Sanomat, 01.06.1910

1911 lienee ollut, ihan yleisesti ottaenkin, hyvää sesonkia maalareille Heinolassa, sillä Maalari Niemelä on hakenut palvelukseensa tuolloin kahta maalaria ja Maalari Kulomaa kolmea maalaria. (Raivaaja 19.4.1911 no 88)

Johan oli ostanut huutokaupalla (1904) A. Jaakkolan talon ja tontin no 71 Harjukadun varrelta 2700 markan kauppahinnalla. 
Tarkempi täppä kartalla osunee Harju- ja Kirkkokadun kulmaan. Tontin pinta-ala oli 1200m2, jolla sijaitsi kaksi asuinrakennusta ja tarpeelliset ulkohuoneet. Isommassa rakennuksessa oli 3 huonetta ja 2 keittiötä sekä pienemmässä 1 huone ja keittiö. Rakennusten on mainittu olleen hyvässä kunnossa vuonna 1934 kun perikunta kaupitteli kiinteistöä vapaaehtoisella huutokaupalla.

Johanin oli kirjoitettu olleen toimelias ja uuttera mies aina viimeisiin aikoihinsa asti, kunnes kuoli maanantaina, 12.8.1918. Kuolinsyyksi on kirjattu syöpä.

Heinolan Sanomien muistokirjoituksessa todettiin että ”jätti vainaja sukulais- ja tuttavapiiriinsä itsestään mieluisat muistot ja jälkeensä rehellisen, velvollisuutensa täyttävän kunnon miehen maineen.”

Heinolan Sanomat, 14.08.1918

Rosa puolestaan hoiti tointaan kätilönä useiden vuosikymmenten ajan ja jälkeenpäin häntä oli muisteltu ”uhrautuvasta työstä yhteiskunnan ja kotien hyväksi”. 1902 on rokotuspaikaksi mainittu kätilön asunto Rikmanin talossa. Perhe kaiketi siis asunut siellä tuolloin - talo ilmeisesti sijaitsi Kaivokadun varrella(?). 

Rosa eli leskenä vielä n. 12 vuotta Johanin mentyä. Alla oleva muistokirjoitus on julkaistu Heinolainen-lehdessä. 

”Viime yönä klo puoli 12 aikoina siirtyi ijäisiin rauhan majoihin 
rakastamainsa lasten keskuudesta 
ent. kaupungin kätilö, leskirouva Rosa Adelaide Niemelä (o.s. Henrikson). 
Hän oli syntynyt Helsingissä v. 1859 huhtikuun 4 p:na. 
Siirtyi Helsingistä kaupunkiimme n. puolisen vuosisataa sitten, 
joutuen sittemmin naimisiin edesmenneen maalarimestari Johan Niemelän kanssa. Suoritettuaan kätilökurssin Helsingissä valittiin hänet kaupungin kätilöksi v. 1894, 
mitä edesvastuullista tointa hoitikin 
kaikille tunnetulla tunnontarkkuudella ja huolellisuudella yli kolmekymmentä vuotta, kunnes voimia heikentävä sydäntauti pakotti 
hänet ottamaan eron virastaan n. kymmenkunta vuotta sitten. 
Vainaja eleli sitten rakastamainsa lasten parissa verrattain hyvissä voimissa. 
Vasta viime aikoina vaikea tauti heikensi hänen voimiaan, ollen joskus vuoteessakin. 
Eilen iltapäivällä tunsi vainaja lievempää pahoinvointia 
ja asettui rauhallisesti puoli 10 ajoissa vuoteeseen, 
missä sitten nukkuikin viimeiseen uneensa n. parin tunnin kuluttua.
Lähinnä lukuisten ystäväin kanssa surevat vainajan poismenoa 
4 poikaa ja 3 tytärtä perheineen.
Kepeät mullat pitkän, tunnollisen päivätyönsä päättäneelle!”

Heinolan Sanomat, 08.02.1930

Tyttäristä Saima päätyi hänkin hoitoalalle, hänen on mainittu olleen sairaanhoitaja. Pojista Väinön lisäksi myös Arvid ja Albert jatkoivat Johanin jalanjäljissä maalarina (muiden toimiensa ohella). Isänsä tavoin pojat myös ottivat osaa aktiivisesti kunnalliseen- ja järjestötoimintaan. 

LUE MYÖS:
Pentti Kalervo Niemelä (Rosan ja Johanin pojanpoika) - tarinaan pääset tutustumaan TÄSTÄ

HAVINOITA 

Facebooķ-ryhmä - liity jäseneksi

Ryhmässä julkaistaan tekstejä, joista ei ole varsinaisiksi blogi-postauksiksi ja ehkä "asteen verran yksityisempää" havinointia. Myös jäsenet voivat julkaista omia tarinoita ja muistelmia 🙂

Tiedot koostettu eri sanomalehdistä, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot sekä kirkonkirjoista. Hautakuva oma arkisto, kuvattu 2016.

SUOMELAN PERHE LEIVONMÄELTÄ

Leivonmäellä eli "muinoin" Suomelan perhe, johon kuuluivat äiti Anna Katariina ja isä Herman sekä lapset Herman Sulo Nyyrikki ja Mikko Heikki Antamo, lisäksi vauvana kuollut Anna Vieno Taimi. 

Kauppias Herman Bågman vaimonsa ja
lapsensa kanssa. Kuva Leivonmäen kirjasta

Äiti Anna Katariina, os. Turtinen oli syntynyt Kerimäellä 25.11.1865. 
Hän pääsi Jyväskylän seminaariin ja sai sieltä päästötodistuksen 1888. 

Heti vamistumisensa jälkeen hän toimi v.t. opettajana Viitasaaren Kiminginkylän kansakakoulussa syyslukukauden ajan. Vuoden 1889 alussa Anna lähti Leivonmäelle saatuaan paikan kirkonkylän kansakoulun opettajana.

Isä Herman Suomela oli leivonmäkisiä. Hän syntyi 17.1.1864 Havumäellä Sikasessa ja sai tuolloin sukunimekseen perheensä nimen Bågman. Hermanni teki uran kauppiaana ja toimi siinä ohessa Suomi-Yhtiön asiamiehenä. Hän otti osaa myös kunnallisten asioiden hoitamiseen toimien mm. eri lauta- ja johtokunnissa. 

Pariskunta Anni ja Herman vihittiin 26.1.1902 Leivonmäellä. 
1903 Herman kadotti vihkisormuksensa ja huuteli sen perään ainakin Mikkelin Sanomissa 6.8.1903. 

Esikoisensa he saivat 1904, kun perheeseen syntyi tyttövauva, Anna Vieno Taimi. "Pienen lemmikin" elontaival jäi kovin lyhyeksi, sillä pikku-Anna nukkui pois vain muutaman kuukauden ikäisenä.

Alun perhekuvassa on Herman ja Anna lapsensa kanssa - uskaltaiskohan lapsen asun perusteella arvella, että lapsi olisi "tyttöpuolta"...

Menehtyneen tyttären jälkeen perheeseen syntyi kaksi poikaa; 13.12.1905 Herman Sulo Nyyrikki ja 27.4.1907 Mikko Heikki Antamo. Mikko syntyi suoraan Suomelaksi, sillä perheen alkuperäinen sukunimi oli suomennettu 1906. (Muista mahdollisista lapsista ei ole tietoa.)

Hermannin hoitaessa liiketoimiaan, Anna opetti ja sivisti pientä väkeä Leivonmäen kirkonkylän kansakoulussa vakinaisena opettajana vuoteen 1896 ja Leivonmäen Havumäen kansakoulussa 1p:ään elokuuta 1919, jolloin täysin palvelleena otti eron opettajavirastaan ja jäi eläkkeelle.

Hermanni oli aloittanut kauppatoiminnan jo 1899, mutta anoi kauppalupaa vasta 1902. Kauppaa hän piti Havumäessä. Leivonmäen kirjassa kerrotaan, että vuosina 1900-1910 perustetuista yhdeksästä kauppayrityksestä menestyivät parhaiten Herman Suomelan, Johan Hämäläisen ja Matti Riihelän liikkeet. 

Leivonmäen nuorisoseuran perustava kokous pidettiin 11.3.1900. Herman oli tässäkin mukana ja tuli valituksi nuorisoseuran johtokuntaan.   

Matkan varrelle mahtui varmasti moniakin ammatillisia haasteita. 1907 Hermannille osoitettiin moite Itä-Hämeen Raivaaja - lehdessä, sillä lehdet olivat saapuneet tilaajilleen huonossa kunnossa - revittynä ja tahrittuna. 1912 puolestaan rosvot murtautuivat kauppaan ikkunan kautta ja saivat saaliikseen tavaroita ja rahaa, yhteensä noin 400mk:n arvosta. Vorojen arveltiin kuuluvan Toivakassa majailevaan 4- miehiseen rosvokoplaan, joka oli tehnyt seutukunnalla jo useammankin murtokeikan. 

Maaliskuussa 1925 Anna sairastui ja hävisi muutaman vuorokauden jälkeen kamppailun sairauttaan vastaan. Kuolleiden luettelon mukaan kuolinsyy oli ollut verenmyrkytys. 

Muistokirjoituksessa on todettu Annan keskittyneen eläkevuosinaan perheen emännän tehtäviin. Eläkettä Annalle oli myönnetty 750 mk vuodessa.

Hermanni ja pojat jatkoivat eloansa ilman puolisoa ja äitiä.

1935 Leivonmäen kunta päätti ostaa Herman Suomelan omistamat rakennukset kunnalle. Kunnan puolesta kauppakirjan allekirjoitti Toivo Tiihonen. 

Hermannin maallinen taivallus päättyi kirkonkirjojen mukaan 10.5.1942.

Perheen pojista:

Nyyrikki 
Oli kersantti ja lentomekaanikko. Nuorempana oli ilmeisesti kiinnostunut valokuvauksesta. Muutti 1929 loppuvuodesta Havumäestä Helsingin pitäjään, josta edelleen 1935 toukokuun tietämillä Kauhavalle.

Jo muuttoa seuraavana vuonna koitti Nyyrikin kohtalonpäivä. Kuolema oli vähintäänkin traaginen - hän ruhjoutui junan alle. Lehdissä kirjoiteltiin asian tiimoilta eri tavoin. 

Nyyrikki oli joka tapauksessa jättänyt palaamatta lomilta Kauhavan Ilmailukouluun ja oli joutunut tuolloin ns. sotilaskarkurin asemaan. Hänet tavoitettiin Santahaminasta, josta määrättiin vääpeli viemään Nyyrikkiä Kauhavalle postijunalla. Hieman ennen Kauhavalle saapumista saattava vääpeli totesi Nyyrikin kadonneen. Etsinnöistä huolimatta häntä ei junasta löytynyt.

Radalla kulki postijunan perässä tavarajuna, joka sekin lähestyi Kauhavaa. Veturinkuljettaja näki radalla makaavan, jo yliajetun miehen ruumiin, joka oli puettu sotilaspukuun. Ruumis nostettiin junaan, kuljetettiin Kauhavalle ja tunnistettiin Nyyrikiksi. 

Oliko kyseessä onnettomuus vai itsemurha? 

Yksi tarina kertoo, että saattava vääpeli olisi nähnyt Nyyrikin pudottautuvan junan alle. Tosin, itsemurhasta ei vainajan tiedetty koskaan puhuneen. 

Sitä vastoin Nyyrikki oli matkan aikana ollut "melko pahoin sairas" ja juuri loppumatkasta hän oli käynyt useamman kerran antamassa ylen. 

"Mahdollista on, että hän ylenantaessaan vaunusillalla on jotenkin suistunut vauhdissa olevan junan alle."

Tarinassa, jossa saattava vääpeli olisi nähnyt Nyyrikin pudottautuvan junan alle, mainittiin, että Nyyrikki olisi asunut Kauhavalla Hotelli Suojassa pidemmän aikaa käyden töissä ilmailukoululla. Asunnossaan hän oli ilmoittanut syntymäpaikakseen Iisalmen. 

Nyyrikki oli kuollessaan perheetön ja hänet haudattiin Kauhavalle. 

Eikö tieto kuolemasta tavoittanut isä-Hermania vai oliko kenties jotain muuta ihmeellisyyttä asiassa, mutta vasta liki kolmen vuoden kuluttua isä kiittää niitä kaikkia, jotka ovat edesauttaneet ja varustaneet Nyyrikin viimeiselle matkalle.

ILKKA 09.08.1939 NO 211

Mikko
Näyttää kunnostautuneen kunnottomuudessa.

Sakkotuomioita viinan myynnistä ja kuljetuksesta. 

1931 syksyllä, Leivonmäen Etu-Ikolan Työväentalolla nujakoitiin. Useamman miehen tappelussa puukotettiin ainakin kahta miestä, joista toinen oli työmies Mikko Suomela. Mikon tila oli vakava ja hänet toimitettiin hoidettavaksi Jyväskylän sairaalaan. Tuo toinen puukotettu oli Urho Kilpinen.

Mikko selvisi mitä ilmeisemmin puukotuksen aiheuttamista vammoista, sillä useammat erilaiset tuomiot näyttäisivät seuranneen Mikkoa elämän varrella  - sakkotuomioista aina vankeuteen ja kansalaisluottamuksen menetykseen. Mikon ammatiksi on eri yhteyksissä mainittu työmies ja sorvaaja.

HAVINOITA 

Facebooķ-ryhmä - liity jäseneksi

Ryhmässä julkaistaan tekstejä, joista ei ole varsinaisiksi blogi-postauksiksi ja ehkä "asteen verran yksityisempää" havinointia. Myös jäsenet voivat julkaista omia tarinoita ja muistelmia 🙂

Kaikkien tietojen lähde Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.

Mikkelin Sanomat, 23.06.1903, nro 69 A, s. 2 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/669249?page=2 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Mikkelin Sanomat, 11.06.1904, nro 64, s.2 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/669396?page=2Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Suomalainen Wirallinen Lehti, 12.05.1906, nro 109, s. 37https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/703702?page=37Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Itä-Hämeen Raivaaja, 01.03.1907, nro 17, s. 4 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/634864?page=4 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Länsi-Savo, 28.07.1919, nro 82, s. 2https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1021941?page=2Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Lakeus, 11.11.1936, nro 259, s. 1
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2033891?page=1
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Heinolan Sanomat, 14.11.1936, nro 128, s. 1
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1973255?page=1
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Opettajain lehti : kansanopetusta käsittelevä kuvallinen viikkolehti, 17.04.1925, nro 16, s. 16 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/935219?page=16 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Vapaus, 24.12.1935, nro 146, s. 2 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2138902?page=2 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Nyyrikki

Ilkka, 11.11.1936, nro 306, s. 2

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1989468?page=2

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Ilkka, 09.08.1939, nro 211, s. 6 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1990898?page=6 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Leivonmäki kuolleet 1915-1928 (AP I F:2) Sivu 89-90 1924, 1925 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=46421&pnum=12 

Mikko

Kuorevesi-Mänttä-Vilppula, 16.04.1931, nro 15, s. 2 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1884411?page=2 Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Keskisuomalainen, 07.10.1931, nro 229, s. 2

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1864353?page=2

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Hufvudstadsbladet, 24.02.1941, nro 53 (2. painos), s. 2

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2235889?page=2

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot