Näytetään tekstit, joissa on tunniste 100 vuotta sitten Joutsassa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 100 vuotta sitten Joutsassa. Näytä kaikki tekstit

28 joulukuuta 2025

TAPAHTUI JOUTSASSA - joulukuu 1925

ILMOITUKSIA JA HENKILÖUUTISIA

Opettaja Hilma Salonen oli liittynyt Kotikasvatusyhdistyksen vuosijäseneksi. 

Elli Ikonen oli hyväksytty Helsingin kasvatusopillisen talouskoulun oppilaaksi.

Laulajain päivää eli Sibelius-juhlaa vietettiin Sibeliuksen päivänä Joutsan nuorisoseuran talolla. Ohjelmassa oli soittoa eri instrumenteilla, puheita, esitelmä Sibeliuksesta, runonlausuntaa ja laulua erilaisilla kokoonpanoilla. 

Joutsan Säästöpankin ilmoitettiin olevan avoinna vuoden 1926 alusta lähtien kolmena päivänä viikossa.

Ilmoitettiin pidettäväksi yleinen iltama nuorisoseuran talolla Tapaninpäivänä sekä WPK:n iltama uudenvuodenpäivänä Työväentalolla ja Lucianpäivänä Perheiltamat.

"Joutsassa oli Itsenäisyyspäivänä suojeluskunta kirkossa ja marssi sen jälkeen nuorisoseuran talolle, jossa oli luentoharjoitus ja Lotat tarjosivat kahwit. 
Illalla oli Lottien järjestämä arwokasohjelmainen illanvietto, josta mainittakoon rwa Kankkusen puhe, sekakuorollaulua, torwisoittoa, rwa Kerwisen yksinlaulu, tohtorinna Lewisonin pianonsoittoa ja rwa Kerwisen ja kanttori Lauri Markkulan kaksinlaulu esityksiä. Tilaisuudessa esitettiin myös näytelmä "Perintö"."

KUNNALLISIA ASIOITA
Maanteiden ylläpitokustannukset oli budjetoitu vuodelle 1926. Mikkelin läänin kokonaispotti oli 2.355,926 mk, josta Joutsan osuus oli 96.750 mk

Joutsan valitut olivat Bernhard Santala, puheenjohtaja ja Frans Temisevä, varapuheenjohtaja. Jäseniksi määrättiin poliisikonstaapeli Jeremias Ottelin (maaherran asiamies) ja varajäseneksi poliisikonstaapeli David Maunula (samalla maaherran asiamiehen varamies).

Manttaalinomistajain kuntakokouksessa 5.12. päätettiin seuraavista asioista: 
*Harankylään menevän kylätien kunnan huostaan ottamisesta tehty anomus hylättiin.
*Maanjako-oikeuden jäseneksi Akseli Laakson tilalle valittiin maanviljelijä Lauri
  Kuitunen.
*Manttaalikassan tulo- ja menoarvio hyväksyttiin seuraavalle vuodelle. Manttaalia
  kohden päätettiin kantaa 250 mk.
*Itä-Hämeen Kansanopiston avustusanomus Smk. 5,000:- hylättiin. 
*Ilmoitukset päätettiin seuraavana vuonna julkaista Mikkelin Sanomissa, Länsi-Savossa
  ja Vapaus lehdissä.

Postipysäkinhoitaja Otto Haikola, Joutsan pitäjästä, oli valittanut Joutsan kunnan kunnanvaltuuston 21.11.25 tekemästä päätöksestä, koskeva asutuslautakunnan jäsenten vaalia.

Talollinen Matti Laakso, Joutsan pit. Marjotaipaleen kylästä, on walittanut Joutsan kunnan kunnanvaltuuston 21.11.25 tekemässä päätöksestä, jolla Ruhanlahden piirin kansakoulu oli päätetty siirtää Kotimäeltä Ylä-Hossolaan.

 


Käsiteltiin seuraavat asiat:
1) Lahdenseudun maamieskoululle myönnettiin vuodeksi 1926 300 mk. jokaista Joutsan kunnasta kotoisin olevaa oppilasta kohti.
2) Taksoituslautakunnalle myönnettiin oikeus ottaa sihteeri kohtuullista palkkiota vastaan.
3) Lainmukaiseksi perusvähennykseksi vuoden 1925 taksoituksessa määrättiin 2,500 mk. ja lapsivähennykseksi 1,000 mk.
4) Ruorasmäen koulun tulo- ja menoarviota ei käsitelty, koska Ruorasmäen kylä tulee jo ensi vuonna kuulumaan Pertunmaan kuntaan. 
5) Päätettiin ryhtyä alustaviin neuvotteluihin Maalaiskuntain Liiton kanssa Liiton valitsemiseksi yhdeksi kunnan tilintarkastajaksi vuodeksi 1926.
6) Tulo- ja omaisuusverotuslautakuntaan valittiin maanviljelijä Kalle Soisalo ja varalle työmies Jere Sievänen.
7) Luettiin useita maherran verovalituspäätöksiä ja päätettiin niihin tyytyä.
8) Tapaturmavakuutuslain määräämä n. s. kuntavakuutus päätettiin ottaa vakuutusyhtiö Pohjasta ja määrättiin vakuutusmaksut väärin ilmoittaneille kaksinkertaisiksi.
9) Kunnalliset ilmoitukset päätettiin julkaista Länsi-Savossa, Mikkelin Sanomissa ja Vapaudessa.
10) Hartolan kunnan tekemään tienteko-valitukseen kunnan puolesta vastaamaan valittiin maanviljelijä Toivo Kokko.
11) Asutuslautakunnan jäsenen Otto Laitilan valitukseen vastaamaan valittiin valtuuston puheenjohtaja Jalmari Niinikoski.
Maanviljelijä Matti Laakson valitukseen Ruhalahden kansakoulu-asiassa vastaamaan valittiin maanviljelijä Erland Salonen.
12) Kirjastojohtokuntaan opettajatar Matilda Sariolan ja rva Ida Ikosen tilalle valittiin Hilma Lehtonen ja Aura Hellqvist.
13) Laitjärven lainakirjasto hyväksyttiin kunnan piirikirjastoksi.
14) Käsiteltiin ensi vuoden tulo-ja menoarvio, joka päättyy summaan 914,648 mk. 83 penniä. Taksoituksella koottava summa on 628,340 mk. 51 penniä.

LOHKOMISIA
Joutsankylässä lohkottiin tilat 
Syrjälä, om. Julius Karlsson
Rieskala, om. Oskar Manninen

Mieskonmäen kylässä lohkottiin tilat 
Kumpusuo, om. Akseli Salomaa 
Wanha-Kälä, om. Otto Kuitunen.

Ruorasmäen kylässä lohkottiin tilat 
Mutala, om. Taawetti Paronen 
Uutela, om. Nestor Lahtinen

Lepola, om. Toivo Vesala 
Mahajärvi, om. August Salonen 

Niittylä, om. August Mikkola
Kitkala, om. Salomon Ahonen
Siltala, om. Johan Avikainen

Pärnämäen kylässä 
Puru, om. Onni Manninen 
Ala-Mällönen, om. Otto Mällönen

Mieskonmäen kylässä
Kikkala, om. Richard ja Lyydia Komppa 
Tervakangas, om. Juho Laitinen
Haapala, om. Vilhelmiina, Oskar, Emil ja Sulo Haapala
Pekkala, om. Fabian Korpela

 


VUOSIKOKOUKSIA
*Hywäksyttiin Suomen Hewosjalostusliiton laatimat uudet mallisäännöt
  paikallisseuroille liiton esittämällä tawalla.
*Päätettiin ostaa kiertopalkinnoksi malja, josta ensi kerran kilpaillaan tammik. 3 pnä. *Walittiin toimikunta, joka ostaa maljan ja laatii sille jäännöt, ja tuliwat tähän 
  A. Paasonen, D. Wirtanen, D. Pessala ja A. Mikkola. 
*Yleiset kilpa-ajot päätettiin pitää tammik. 3 p. Joutsan kirkolla. Radan kuntoon laittoa
  warten walittiin erityinen toimikunta. Yleisen iltaman järjestää hewosystävät samana
  päiwänä. Iltaman hommaajiksi walittiin niinikään erityinen toimikunta.

*Walittiin johtokuntaan erovuorossa olewat R. Lindberg, D. Lehtinen uudelleen ja
  uudeksi jäseneksi Yrjö Awikainen. Waralle F. Paasonen ja M. Hossola. 
*Hyväksyttiin tulo- ja meno-arwio ensi wuodelle. 
*Wihantarehukilpailu, joka johtuneesta syystä jäi wiime kesänä pitämättä, päätettiin
  pitää ensi kesänä. 
*Lypsykilpailut päätettiin toimeenpanna ensi wuoden ajalla seuran jäsenten kesken.
  Ajasta johtokunta ilmoittaa tarkemmin. 
*Edustajiksi pääseuran kokouksiin walittiin R. Lindberg. T. Paawola, F. Laakso 
  ja D. Lehtinen. 
*Jäsenmaksuksi hyväksyttiin 5 mk.

PUOLUEET, YHDISTYKSET JA JÄRJESTÖT 
*Welwoitettiin korwaamaan järjestyswaliokunta Joosef Maunulalle ne kulut, joita hänelle
  oli johtunut marrask. 1 p:nä pidetyssä iltamassa sattuneen puukotuksen johdosta. 
*Yhdistyksen talo päätett. wuokrata Joutsan W.P.K:n iltamien pitoa warten tammik. 1 p. 
*Yhdistyksen lukusaliin päätettiin tilata seuraawat lehdet: S. Sosiaalidemokraatti,
  Wapaus, Kuluttajain Lehti, Yhteishywä, Kotoa ja Kaukaa ja Kurikka.


ONNETTOMUUKSIA, RIKKEITÄ, PAHANTEKOJA JA MUITA JULMUUKSIA
Ikäwä tapaturma sattui Joutsan saha- ja sähkölaitoksella 12.12. jolloin 
tapaturman uhriksi joutui sahalaitoksella työskentelewä Iisakki Maunula 
ollessaan terwaamassa sirkkelin remmiä, jottei se luistaisi. 
Tällöin wasen käsi joutui jollain tavoin niin lähelle sirkkelin terää, että 
se leikkasi keskimmäisen sormen aiwan poikki ja wiotti etu-ja pikkusormea. 

Lääkäri Lewison, joka haawat sitoi, 
antoi pikkusormen wastaisesta käytöstä wain wähän toiveita. 
Etusormi sen sijaan parantunee.

Pari wuotta sitten sattui samalla sahalla tapaturma, joka wei työmies Inhalta jalan.

Työtapaturmatilastoihin Joutsan saha- ja sähkölaitoksen tuli uusi ikävä merkintä yllä olevan lisäksi, sillä torstaina 17.12.  sattui toinenkin onnettomuus samaisen puljun konehuoneessa.

"Kun joukko miehiä, mm. koneenkäyttäjä Frans Inha 
koettivat ottaa imukaasumoottorin mäntää pois silinteristä, syystä, että 
männän renkaat olivat pikeytyneet, sattui silinterissä räjähdys, 
jolloin veiviakselista irti päästetty mäntä lensi ulos silinteristä 
murskaten koneenkäyttäjä F. Inhan vasemman säären aika pahasti. 
Kuinka pahoin sääri on murskaantunut osoittaa sekin seikka, 
että luun siruja jo sahalla erkani sääriluusta.

Piirilääkäri I. Levison oli virkamatkoilla Sysmässä, joten 
loukkaantuneen sitoi apteekkarin rouva Ida Kervinen. 
Lääkärin lausunnosta riippuu, miten jalalle lopullisesti käy. 
Tämä on toinen onnettomuus samalla viikolla. 
Aikaisemmin katkesi työmies lisakki Maunulalta 
vasemman käden neljä sormea, paitsi peukalo. 

Mainita sopii vielä, että sirkkelissä noin pari vuotia sitten 
katkesi samalta koneenkäyttäjä Frans Inhalta oikea jalka, 
joka leikattiin tyysten poikki polven alapuolelta.

Vahingon aiheutti sama imukaasumoottori kuin nytkin. 
Sietäisi laittaa riittävät suojat tapaturman varalta."

YLEISÖNOSASTO-KIRJOITUKSIA 
Eero - pakinaa Joutsasta ja kunnallisvaaleista

LUE MYÖS


Kaikkien tietojen lähde Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot - linkit teksteissä.

30 marraskuuta 2025

TAPAHTUI JOUTSASSA - marraskuu 1925

ILMOITUKSIA JA HENKILÖUUTISIA

Joutsan kunnalliskodin johtajatar Maria Mankinen oli valittu Sippolan kunnalliskodin johtajattareksi. Hänen tilalleen valittiin neiti Maria Myllymäki.

Tampereen talouskoulun 3-kuukautiselta kurssilta oli saanut päästötodistuksen mm. Hilma Niemi Joutsasta.

Lauri Heinonen haki jälleen uutta virkaa, tällä kertaa Somerniemen kirkkoherraksi.


Poliisikonstaapeli Jeremias Ottelin oli määrätty Heinolan kihlakunnan kruunuvoudin E. Hjelmanin ulosottoapulaiseksi Joutsan nimismiespiiriin puolen vuodena ajaksi 1.12.1925 alkaen.

Käräjähuoneet vuokrattiin seuraavaksi 3-vuotiskaudeksi seuraavan vuoden alusta lukien, Joutsassa kauppias Y. Ikoselta Huttulan tilalta - tilavuokra oli 190 mk kultakin käräjäpäivältä.

Ilmoitettiin pidettäväksi karjanhoitokurssit Joutsassa Rusilan talossa 30.11.-12.12.1925. Järjestävänä tahona Itä-Hämeen Maanviljelysseura ja kurssin johtajana toimi seuran karjatalousneuvoja Anna Laamanen

Kyytilaitosten järjestely vuosiksi 1926-1928 Joutsan kestikievaritalot, niiden hoitajat ja vuotuiset maksut: Kirkonkylän kestik.talo taloll. O. Segerholm, 9,200 mk, Kälän kestik.talo taloll. O. Kuitunen 7,900 mk; Uimaniemen kestik.talo kaupp. O. J. Hurri, 4,000 mk; Pappisten kyytiasema taloll. O. Riitaoja 2,500 mk, Kortesalmen kyytias. kaupp. A. Laitinen, 1,500 mk.

Mieskonmäessä aiemmin järjestetyssä Kodinpäivän tilaisuudessa kerrottiin olleen 95 kuulijaa, kirjallisuutta oli myyty 70 markalla ja samalla perustettiin opintokerho.


KUNNALLISIA ASIOITA
Kansakoulurakennukset. Opetusministeriö on myöntänyt Joutsan kunnalle kirkonkylän kansakoulun lisärakennuksia varten 21,000 markan suuruisen avustuksen ja 42,000 markan suuruisen kuoletuslainan.

Kunnanvaltuuston kokouksessa  21.11.1925 käsiteltiin seuraavat asiat:

"Maalaiskunta"-lehti päätettiin tilata edelleen seuraavaksi vuodeksi 
kunnan virkailijoille. Kunta suorittaa puolestaan puolet tilausmaksuista. 
Tilausten kerääjäksi valittiin J. Maunula.

Tielautakunnan tulo- ja menoarvio vuodelle 1926 esitettiin ja päättyy se Smk. 97,750:-, hyväksyttiin tielautakunnan esittämällä tavalla.

Asutuslautakuntaan valittiin seuraavaksi vuodeksi vakinaisiksi 
maanvilj. Akseli Salomaa ja torpp. Jalmari Lindfors sekä varalle Kasper Lehtonen.

Kieltolakiliiton Mikkelin aluejärjestölle päätettiin maksaa jatkuvasti vuosittain 
ja määrättiin ensi vuodeksi 200 mk.

Majoituslautakunnan ehdotuksesta esitettiin rahakorvauksena suoritettava määrä sotalaitokselle niiden luontaissuorituksen asemasta, jotka ovat aikaisemmin olleet voimassa. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Esitettiin Suomen Palosuojelusyhdistyksen kirjelmä kunnan jäseneksi liittymisestä. 
Asia ei antanut aihetta mihinkään toimenpiteisiin.

Esitettiin maaherran välipäätös kanttori L. Markkulan valituksen johdosta, jolla valituksella hän tahtoi vapautusta tutkijalautakunnan puheenjohtajan toimesta. 
M. vapautettiin ja sijaan valittiin maanvilj. Onni Lehtinen, varalle räätäli J. Purovirta.

V. Liukkosen maaherranvirastoon tekemään valitukseen valtuuston päätöksestä, 
jolla lastenvalvojan palkankorotus hylättiin, valittiin vastauksen antajaksi J. Niinikoski.

Ryhmävakuutukset pakollisessa tapaturmavakuutuksessa päätettiin ottaa vakuutusyhtiö Kansasta. Vakuutusten tekeminen jätettiin kunnallislautakunnan huoleksi.

Kunnan tiloilla oleva palvelusväki ja muut kunnan vakuutettavat henkilöt 
päätettiin vakuuttaa Kansassa.

Esitettiin maaherran välipäätöksiä verotus- y. m. asioista, 
joihin vastauksen antajaksi valittiin J. Niinikoski.

Koska Angesselän koululle myönnetyt määrärahat koulun rakentamista varten 
oli loppuun käytetty, myönnettiin täksi vuodeksi vielä 15,000 mk. lisämääräraha sanottuun tarkoitukseen. Muut Agnesselän koulun rakentamista koskevat 
asiat jätettiin koulun johtokunnan huoleksi.

Esitettiin Ruhalahden kansa-koulun vuokra-asia sanotun kansakoulun siirtämisestä 
Ala-Hossolaan. Koska vuokra täällä on tuntuvasti halvempi, niin päätettiin koulun siirtämistä puoltaa. Vuokrakirjan hyväksyjäksi valittiin koulun johtokunta.

Joutsan vapaehtoiselle palokunnalle myönnettiin tehdystä anomuksesta 
lupa pitää luento-ja ja sisäharjoituksia kunnanhuoneessa vuokratta."





LUPA-ASIOITA
Suomen Mineraaliöljy Oy, Helsingin kaupungista oli anonut lupaa saada asettaa Kirkonkylään bensiinin jakelulaitoksen 4000 l:n maanalaisine säiliöineen.

PUOLUEET, YHDISTYKSET, JÄRJESTÖT JA LIIKEYRITYKSET 
Osuusliike Kataja r.l:n perustava kokous pidettiin Mäntyharjulla. 
Toiminta-alueeksi määriteltiin Mäntyharjun, Pertunmaan, Joutsan ja Hartolan pitäjät. 


"Seuran puheenjohtajaksi walittiin F. Temisewä. 
Johtokuntaan tuliwat erownorossa olewat A. Paasonen, B. Santala ja L. Laitinen uudelleen, lisäksi rwa Santala sekä waralle P. Kankkunen ja D. Mäkinen.

Rawintolatoimikuntaan walittiin rwat Elin Kauranen, Silja Laitinen, A. Pessala, neidit Tyyne Soilander, Eine Temisewä ja Mirjam Leporanta, järjestysmiehiksi A. Paasonen, 
T. Kauranen ja P. Ottelin ja tilintarkastajiksi Alli Ahwenainen, Anna Jurwanen, 
waralle M. Ikonen ja D. Laitinen.

Senran keskuuteen päätettiin perustaa erityinen laulukuoro ala-osastoksi nimellä: "Joutsan Nuorisoseuran Sekakuoro". Kuoro tulee toimimaan itsenäisesti ja on sillä omat sääntönsä ja rahastonsa.

Samoin esitettiin nuorisoseuralle alaosastoksi perustettawaksi 
"Joutsan Torvisoittokunta"-niminen yhdistys, jolle nuorisoseura luovuttaa soittimensa. Torwisoittokunta tulee myös toimimaan erillisenä omien sääntöjensä nojalla, 
jotka nuorisoseura wahwistaa.

Seuran jäsenmaksu päätettiin pitää ennallaan 2 mk wuosijäseniltä. 

Johtokunnalle lausuttiin toiwomuksena, että seuran sisäistä toimintaa 
koetettaisiin saada wirkistymään perheiltamien ja esitelmätilaisuuksien awulla."


Hallituksesta joutui erowuoroon arwan kautta herrat 
A. Palin, B. Santala ja O. Kerwinen, jotka kaikki walittiin uudelleen; 
waralle walittiin hrat L Markkula, O. Laitinen, L. Laitinen ja I. Kämppilä myös uudelleen. Tilintarkastajiksi walittiin kuluwan wuoden tilejä tarkastamaan 
hrat Y. Ikonen, J. Purowiria, waralle J. Ottelin.

Jäsenmaksu kannattawilta jäseniltä päätettiin pitää ennallaan 10 Smk wuodessa.

Samana päivänä oli myös W.P.K:n hallinnollinen kokous, jossa päätettiin useista 
seuran toiminnan ja taloudellisia oloja koskewista kysymyksistä. 
Päätettin mm. toimeenpanna iltama palokannan hywäksi 
jos mahdollisia wielä tämän wuoden aikana. 
Iltamia järjestämään waltiin erikoinen toimikunta.

OIKAISU
 



ONNETTOMUUKSIA, RIKKEITÄ, PAHANTEKOJA JA MUITA JULMUUKSIA
"Saippuakivellä myrkytti itsensä Joutsan kirkonkylässä erään tukkiyhtiön metsätöiden johtajan emännöitsijä t.k. 15 pnä. Paikalle kutsuttiin heti lääkäri, jonka määräyksestä 
sairas toimitettiin Hartolan sairaalaan, jossa hän kuitenkin kuoli pari päivää myöhemmin. Syytä tekoon ei tiedetä. Vainaja oli äskettäin muuttanut paikkakunnalle Leivonmäeltä."

Toinen kirjoitus kertoo, että nainen oli 24-vuotias, oli ehtinyt olla sairaassa 1,5 vuorokautta ennen kuolemaansa kertoen tehneen teon omasta vapaasta tahdosta. Alkoholilla arveltiin olleen osuutta asiaan.

Markkinat ja Työväen talolla jäjestetyt tanssit muotoituivat osin humalahakuisten hulinoinniksi. 
"Tilaisuuteen oli saapunut runsaasti humalaisia, jotka alkoivat räyhätä ja hieroa tappelua.
Järjestysmiehenä toimiva kunnallislautakunnan esimies J. Maunula koetti kieltää räyhää-jiä, jolloin eräs lõi häntä puukolla käsivarteen sekä useampia kertoja muualle ruumiiseen. Haavat eivät kuitenkaan osuneet ihoon asti.  Puukottaja poistui heti.

Pienempiä kahakoita oli ollut talon lähistöllä samana iltana useampia. 

Seuraavana päivänä olivat tavanmukaiset markkinat, jossa torikauppiaat kaupittelivat tavaroitaan. Kai jossain lienee ollut saatavana miestä väkevämpääkin, koska poliisit päi-vän kuluessa korjasivat 9 miestä putkaan selvittelemään itseään. Joukossa kuului olleen vii-nakauppiaitakin, jotka joutunevat vastaamaan käräjillä teostaan.

Poliisi takavarikoi Joutsasta kotoisin olevalta Arvi Laaksoselta 5 litraa pirtua.

SEURAKUNNALLISIA 
Hyväksyttiin tulo-ja menoarvio seuraavalle vuodelle. 
Päätettiin pyytää lupaa lehtipuiden myymiseen kirkkoherran virkatalon maalta.


LUE MYÖS

Kaikkien tietojen lähde Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot - linkit teksteissä.

26 lokakuuta 2025

TAPAHTUI JOUTSASSA - lokakuu 1925

ILMOITUKSIA JA HENKILÖUUTISIA
Väinö Suuronen Joutsasta oli saanut todistuksen Mikkelin Konepaja Oy:n autokoulukurssin suorittamisesta.

Uuno Harjula, Lyyli Kuitunen, Aili Peltonen ja Olga Lehtonen Joutsasta oli hyväksytty oppilaiksi Otavan eli Keski-Savon kansanopistoon.

Nimismies Lauri Hoviselle oli myönnetty virkavapautta 15.10.-31.10.1925 "yksityisten asiain vuoksi". Sijaisena toimi poliisikonstaapeli Toimi Nieminen.

Aksel Floor oli saanut myönteisen päätöksen muuttaa perheensä sukunimen nimeksi Salmi.

Kunnallislautakunta oli tehnyt valintansa kätilöksi. Valituksi tuli neiti Signe Ulriikka Nyman Lohjalta, varalle valittiin neiti Amanda Savola Viipurista. 

Kotikasvatusyhdistys oli suunnitellut pitävänsä "Kodinpäivän" 14.10 klo 06 ap Mieskonmäen koululla.

  


KUNNALLISIA ASIOITA
Julkaistiin tulo- ja omaisuusveron maksuunpantu määrä Mikkelin läänissä. Summa oli yli puolet pienempi kuin edellisenä vuonna eli 6.515.896 mk 10 p - tästä Joutsan osuus oli 103.236,50 mk.

Taksoituslautakunta piti kokouksensa ja päätti pitää kunnan yhtenä verovyöhykkeenä. Määrätyt veroperusteet linkin takaa.

Kanttori Lauri Markkula oli tehnyt valituksen Joutsan kunnan kunnanvaltuuston 21.9.1925 tekemästä päätöksestä, jolla hänet oli valittu verotuksen tutkijalautakunnan jäseneksi ja puheenjohtajaksi. 

Myös lastenvalvoja V. Liukkonen oli valittanut syyskuisen kunnanvaltuuston kokouksen päätöksestä, jolla "valittajan palkankoroitusanomus sekä anomus käyttövarojen myöntämisestä kuluvaa vuotta varten oli hyljätty".

Joutsan kunnalle oli myönnetty Angesselän kansakoulun rakentamista varten 48,000 mk:n avustus ja 96,000 mk:n kuoletuslaina. 

Kokous kunnallisvaalivalmisteluja varten ilmoitettiin pidettäväksi kunnantuvalla 18.10.1925 klo 12.00. Kokoukseen kutsuttiin porvarillisiin puolueisiin kuuluvia kuntalaisia, tarkoituksena valitsijayhdistyksen perustaminen. 
Kokouksessa hyväksyttiin yleisehdokkaaksi maanviljelijä Onni Heinikainen ja kirkonkylässä perustettu valitsijayhdistys asetti listalleen ehdokkaiksi: 2) opettaja B. Santala 3) maanvilj. Kalle Peltola 4) maanvilj. Taavi Sankari 5) maanvilj. Kalle Junkkari 6) maanviljelijä Erland Salonen 7) kaupp. Jalmar Hurri 8) mylläri Ferdinand Paasonen 9) räätäli Jalmar Purovirta 10) maanvilj. August Mikkola 11) maanvilj. Matti Mäkelä 12) kaupanhoitaja Adolf Laukkarinen 13) maanvilj. Paulus Kantele 14) maanvilj. Antti Paavola 15) maanvilj. Albin Kämppi 16) nahkuri August Sauvala 17) maanvilj. Kalle Lopansaari.

Lokakuun lopulla uutisoitiin, että Joutsan kunnalle oli myönnetty uusi määräaika kunnallisten vaalien ja niihin kuuluvien valmistavien toimenpiteiden toimittamiseksi. 


  


KARJANTARKASTUSYHDISTYS 
Karjantarkastusyhdistyksen johtokunnan kokous pidettiin sunnuntaina lokak. 18 pnä Nuorisoseuran talolla, jossa laadittiin tulo- ja menoarvio seuraavaa vuotta varten. 
Samana päivänä pidettiin myös yhdistyksen syyskokous, jossa hyväksyttiin tulo- ja menoarvio. Erovuoroisten tilalle johtokuntaan valittiin K. Junkkari ja V. Kämppi uudelleen. Johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin mylläri Ferdinand Paasonen uudelleen.

PUHELINOSUUSKUNNAT
Kulkulaitosministeriö vahvisti Pappisten puhelinosuuskunnan taksan puheluista osuuskunnan puhelinjohdoilla Pappisten keskusasemalta Joutsan kirkonkylään ja Luhangan Tammijärvelle - maksu oli 1 mk kumpaankin paikkaan.

PUOLUEET, YHDISTYKSET, JÄRJESTÖT, LIIKEYRITYKSET 
Joutsan Osuusmeijerin syyskokous ilmoitettiin pidettäväksi 27.10.1925.

pidettiin Joutsan nuorisoseurantalolla sunnuntaina 4.10. 

Puheenjohtaja, opett. Santala luki selonteon liikkeen toiminnasta kuluneelta 
vuodelta, joka sellaisenaan hyväksyttiin. 

Uusien sääntöjen mukaan valittiin hallintoneuvosto, johon tulivat: 
Neulamäen myymäläkomitean alueelta räätäli Kalle Virtanen, 
Mieskonmäeltä metsänvartija Viljo Tuukkanen, 
Pappisista maanviljelijä Kalle Rantala, 
pääliikkeen alueelta maanviljelijä Taavi Sankari, maanviljelijä 
Toivo Kokko, pastori Lauri Heinonen, Eljas Lehtonen, 
maanviljelijä K. Junkkari ja kanttori Lauri Markkula. 
Varajäseniksi valittiin 
maanviljelijä Onni Heinikainen, Uuno Häkkinen ja Antti Paasonen.

Hallintoneuvoston jäsenten palkaksi määrättiin 25 mk. kokouspäivältä 
sekä yksinkertainen kyyti kievaritaksan mukaan. 
Lisäksi hallintoneuvoston puheenjohtajalle 300 mkn vuosipalkka.

SOK:n, Elonvaran, Tulenvaran ja Yleisen Osuuskauppaliiton kokouksiin 
edustajiksi valittiin B. Santala ja varalle kunnallislautakunnan esimies J. Maunula.

 Hankkijan ja Joutsan Puhelinyhtiön kokouksiin valittiin edustajaksi 
kaupanhoitaja Uuno Tanskanen ja varalle L. Markkula sekä 
Puulaveden Höyrylaiva Oy:n kokouksiin johtaja U. Tanskanen.

"Yhteishyvä" päätettiin tilata kaikille jäsenperheille,

Kokouksen loputtua tarjottiin osanottajille kahvit. 
Kokouksen päätyttyä alkoi samassa paikassa ohjelmallinen 
osuuskaupan 10-vuotisjuhla, jossa puhuivat 
Osuusliike Hankkijan edustaja, johtaja Siljander, 
SOK:n Kotkan konttorin johtaja Vitikainen, 
SOK:n edustaja, hallintoneuvoston jäsen, johtaja A. Lappalainen, 
jotka kaikki lausuivat tervehdyksensä ja onnittelunsa 10-vuotiaalle liikkeelle. 
Viimeksimainittu antoi hallintoneuvoston puheenjohtajalle, 
opettaja B. Santalalle SOK:n merkin tunnollisesta ja ansiokkaasta 
työstä osuustoiminnan hyväksi.

Historiikin luki kaupahoitaja U. Tanskanen. 
Ohjelmassa oli vielä torvisoittoa ja sekakuorolaulua. 
Juhlan päätyttyä oli kutsuvieraille ja toimihenkilöille juhlapäivällinen kansakoululla.




ONNETTOMUUKSIA, RIKKEITÄ, PAHANTEKOJA JA MUITA JULMUUKSIA
Markkinoita vietettiin 1.10. Poliisit pidättivät itseteosta M. Kuitusen ja T. Laitisen ammattimaisesta pirtun kauppaamisesta. Juopuneita päätyi putkaan selviämään neljä kappaletta. 

"Sunnuntaita t.k. 25 p:ää vasten yöllä syttyi Joutsan kirkonkylän lähistöllä 
asuvan torp. Otto Suonlaidan sauna tuleen, palaen kokonaan.

Edellisenä iltana oli saurassa kylvetty ja 
lienee tuli jäänyt kytemään leimahtaen yöllä 2 tienoissa ilmiliekkiin. 
Paikalle hälyytettiin puhelimellä kirkonkylästä sammutusjoukkoa. 
Pian väkeä saapukin ruiskujen kanssa vaan pelastaminen oli turhaa. 
Ainoastaan asuinrakennus ja läheiset ulkorakennukset saatiin säilymään. 
Sauna oli vakuuttamaton, joten omistajalle koitui tuntuva vahinko."

"Paikalle hälyytettiin heti tulen huomattua 
palokuntalaisia ruiskuineen, joten palo saatiin sammutetuksi. 
Tuli lienee syttynyt välikattoon joutuneesta kipinästä. 
Tämä on toinen kerta vuoden sisällä kun mainittu sauna yritti palaa."

KUOLLUT
Joutsan srk kuolleiden luettelosta puuttuu aukeama kuolleet 10/1925 - 02/1926. Sinne asti mennään lehtitiedoilla, jos niitä sattuu olemaan.

JOHAN GIDEON KOKKO  - Kuollut puoluetoveri

Lokakuun 27 p:nä kuoli kotonaan Joutsan kirkonkylässä 
maalari Johan Gideon Kokko 42 wuoden ikäisenä. 
K. oli ensimmäisiä miehiä kylwämässä sosialismin siementä Joutsaan. 
Ensimmäisenä hän kirjoitti nimensä Joutsan Työwäenyhdistyksen jäsenluetteloon, 
pysyen aatteelleen uskollisena kuolemaansa saakka. 
Rehellisenä työwäenasian esitaistelijana sai hän osakseen toweripiirinsä täyden luottamuksen ja toimi hän useissa yhdistyksen sekä kunnallisissa luottamustoimissa. 

 Wainajaa suree lähinnä äiti ja weli sekä laaja toweripiiri.
Kepeät mullat kunnon towerin haudalle!


YLEISÖNOSASTO-KIRJOITUKSIA 
Kirjastonhoitaja oli kirjoittanut Länsi-Savoon Joutsan kirjasto-oloista
Aika huikeeta, kirjastoja oli tuolloin kaikkiaan 7 kappaletta!


LUE MYÖS



Kaikkien tietojen lähde Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot - linkit teksteissä.




28 syyskuuta 2025

TAPAHTUI JOUTSASSA - syyskuu 1925


ILMOITUKSIA JA HENKILÖUUTISIA

Martta Liukkonen oli valittu Vuojoen 1-vuotiseen käytännöllistietopuoliseen karjanhoitokouluun. Hakijoita oli ollut 55 henkilöä. Martta lienee päätynyt karjanhoitoharjoittelijaksi maanviljelijä Alpo O. Luostariselle Kerimäen Suorantaan ja Hilja Lähde, Joutsasta hänkin, maanviljelijä Ferdinand Taskiselle Joroisten Kotkanhoviin.


Joutsan Osuuskaupan Pappisten myymälän hoitajaksi oli valittu hra Eino Nojonen Leivonmäeltä. O.J. Kaukoranta Joutsasta oli hakenut Tohmajärven Kunnalliskodin työnjohtajan paikkaa - hänet oli valittu varasijalle.

Heinolan ja ympäristön puhelinluettelo oli menossa painoon ja ilmoitukset sekä mahdolliset muutokset tietoihin pyydettiin jättämään ensi tilassa. 
Joutsa kuului tuolloin Heinolan kaupungin ja pitäjän sekä Sysmän, Hartolan, Luhangan, Mäntyharjun, Jaalan, Iitin, Nastolan, Asikkalan (ym.) pitäjien kanssa samaan julkaisuun. 

Jääkärikapteeni Ivar Aksel Kaurasen ja ylioppilas Kyllikki Einolan kuulutukset julkaistiin. Kuulutettu oli myös Kaarle Salminen Tolvasniemeltä ja Alma Maria Raittinen Taipaleen Ojalasta.

Mv. Oskari Segerholm oli kihlannut viljelijän tyttären Korpilahdelta, neiti Lyyli Vainiomäen.

TILASTOJA 
Mikkelin Sanomat oli kerännyt tietoja eri kunnanvaltuustojen kokoonpanoista - Joutsassa valtuustossa istui 10 porvaria ja 14 sosialistia. 
Porvarien enemmistö oli mm. Heinolassa, Asikkalassa, Hollolassa, Iitissä ja Lahdessa - Nastolassa juuri ja juuri, suhdeluvuilla 11-10.
Sosialistien enemmistöllä mentiin Joutsan lisäksi mm. Hartolassa, Heinolan pitäjässä, Luhangassa ja Sysmässä - Mäntyharjulla jako oli tasan.

KUNNALLISIA ASIOITA

 
Vapaus 16.9.1925

21 pvä käsiteltiin ja päätettiin seuraavista asioista

Joutsan kunnalliskodin rakennusten korjaus ja uusiminen, 
josta on arkkitehti M. Paalasen suunnittelema ehdotus, 
jossa wanhan päärakennuksen laitto 40-45 hoidokille tulisi maksamaan 
250,000-300,000 mk tai sen tilalle uusi 500,000 mk, ja mielisairasosasto 12 potilaalle, 
joka olisi uudestaan rakennettawa, 250,000 mk. 
Päätettiin tulla toimeen korjauksilla, 
jotka jäivät köyhäinhoitolautakunnan toimeksi, jolle myös annettiin oikeus 
hankkia piirustukset mahdollisista uudistuksista.

Luettiin Mikkelin läänin maanwiljelysseuran kirjelmä 
Imatran sähköwoiman saannista paikkakunnalle, jota hanketta kannatettiin ja 
annettiin sen eteenpäin wieminen kunnallislautakunnan toimeksi.

Käsiteltiin lastenwalwojan palkankorotusanomus 
ja päätettiin wapauttaa nykyinen lastenvalwoja toimestaan, jonka 
wiran täyttäminen jäi kunnallislautakunnan toimeksi.

Marjotaipaleen alakansakoulun opettajan asunnoksi tarjotun rakennuksen 
osto 90,000 mk:lla hylättiin.

Ihantlammen laskuhanke ei antanut kunnan puolesta aihetta toimenpiteisiin.

Angesselän piiriin perustettu kirjasto, jota tarjotttin kunnan piirikirjastoksi, hyväksyttiin.

Entiseen päätökseen nojaten 
ei walittu edustajaa yhteiseen kokoukseen hartolalaisten kanssa 
Niemistenkylän kansakouluasiassa.

Walittiin jäsenet kunnallislautakuntaan wuosiksi 1926-28: 
J. Lindfors walittiin uudelleen sekä uudeksi jäseneksi J. Lahtinen Tammilahdesta, 
waralle walittiin Onni Lehtinen ja K. Lehtonen.

Köyhäinhoitolautakuntaan walittiin 
A. Nyman ja Silja Lehtonen, waralle Aura Hellqwist ja A. Sauwala. 

Kansakoulujen johtokuntiin walittiin:
Kirkonkylän: rouwa Hellqwist ja O. Lehtinen sekä J. Purowirta;
Hankaan: J. Hawula ja O. Oksanen; 
Ruorasmäen koulun johtokuntaan ei walittu jäseniä, 
koska koulu eroaa tulewan wuoden alusta Pertunmaan kuntaan.
Marjotaipaleen: W. Kämppi ja W. Dammert.
Pärnämäen: S. Mäkelä ja J. Mällönen.
Pappisiin: W. Järwinen ja A. Likander.
Mieskonmäkeen: T. Hokkanen, P. Kantele ja A. Nieminen.
Ruhalahden: A. Ilonen ja E. Salonen.
Pynnölän: W. Liukkoonen ja J. Tähtinen
Angesselän: F. Nieminen ja W. Säynätmäki.
Wallaspellon: B, Kuitunen, T(ilda). Kokko, A. Wirtanen, 
R. Ripatti, J. Hietala ja M. Oksa.
Pajumäen: D. Kukkanen, K. Salonen ja W. Korpela.

Kouluwaliokuntaan walittiin B. Santala, T(oivo). Kokko ja M. Mäkinen.

Taksoituslautakuntaan walittiin 12 jäsentä. Siihen tuliwat 
Jousan kylästä: T. Paawola ja K. Lehtonen; 
Laitjärweltä W. Soisalo; 
Marjotaipaleesta W. Sundström; 
Mieskonmäestä F. Korpela ja A. Laitinen; 
Pärnämäestä L. Kuitunen; 
Tammilahdesta J. Anttila ja O. Kuitunen; 
Tolwasniemestä M. Kyyhkynen; 
Uimaniemestä A. Rossi ja R. Kilpinen.

Tutkijalautakuntaan walittiin 12 jäsentä 
Jousan kylästä L. Markkula ja K. Lehtonen
Laitjärveltä T. Sankari 
Marjotaipaleelta A. Koskinen
Mieskonmäeltä W. Tuukkanen ja R. Kuitunen
Pärnämäestä J. Tikander
Tolvasniemestä A. Salonen
Tammilahdesta F. Ekroos ja D. Kuitunen sekä 
Uimaniemestä A. Rossi ja R. Kilpinen.

Metsälautakuntaan walittiin A. Kämppi ja A. Liukkonen.

Holhouslautakuntaan: O. Lehtinen.

Majoituslautakuntaan: L. Markkula, Sandra Santala ja Y. Ikonen 
sekä waralle A. Hossola ja J. Salomaa.

Rakennuslautakuntaa ei walittu.

Raittiuslautakuntaan: Anna Jurwanen, Eine Temisewä, 
Aura Hellqwist, P. Kankkunen ja F. Temisewä.

Raittiuspoliisiksi walittiin F. Temisewä ja J. Lindfors sekä 
heille asianomaista lupaa anomaan J. Niinikoski.

Ruhalahden kansakoulun wuokra- ym. asiat jäivät seuraavaan kokoukseen.

Apteekkari O. Kerviselle myönnettiin lupa 
myydä denaturoitua spriitä ja siitä walmistettuja aineita.

S. Laitisen tatoitusvalitukseen wastaamaan walittiin J. Niinikoski.

Waltiollisten waalilautakuntien menoihin myönnettiin korvaus satunnaisista menoista.


HUVEJA
Työväenyhdistyksen syysjuhlia oli vietetty syyskuun 13. pvä ja tapahtumasta kirjoitettiin seuraavasti:
Joutsan työwäenyhdistyksen syysjuhlat ja arpajaiset oliwat t.k. 13 pnä. 
Ne onnistuiwat kauniin sään wallitessa hywin. 
Arwat loppuiwat kesken. 
Talon pihamaa ja huoneet oliwat yleisöä täynnä; käytös siiwoa. 
Parhaat kiitokset on lausuttawa kaikille niille, 
jotka lahjoilla ja antimilla awustiwat arpajaistoimikuntaa sekä 
niille uutterille towereille, jotka aikaa ja woimaa säästämättä tekiwät 
työtä arpajaisten kaikinpuolisen onnistumisen hywäksi.


PUOLUEET, YHDISTYKSET, JÄRJESTÖT JA LIIKEYRITYKSET 
Julkaistiin tiedoksianto Joutsan sos.dem. kunnallisjärjestön alaisille puolueosastoille ja ilmoitettiin työväentalolla pidettävästä sääntömääräisestä syyskokouksesta 18.10.1925 klo 10 ap.

Jousan Osuuskaupan osuuskunnan syyskokous ilmoitettiin pidettäväksi nuokulla 4.10.1925. Kokouksen jälkeen jatkot osuuskunnan 10-vuotista taivalta juhlien.


ONNETTOMUUKSIA, RIKKEITÄ, PAHANTEKOJA JA MUITA JULMUUKSIA
Rohkea warkaus tapahtui Joutsan työwäentalolla t.k. 1 p:nä. 
Kun wahtimestarin rouwa Aura Hellqwist poistui kyökistä toiseen huoneeseen 
jättäen käsilaukkunsa pöydälle, katosi se siitä kenenkään huomaamatta, 
waikka huoneessa oli useita henkilöitä.

13. pvä varastettiin, jälleen samassa paikassa, Lauri Tammiselta hänen urheilupalkintona voittamansa kirjevaaka ja kahvinsäilytysastia.

T.k. 2 pvnä iski satamassa, Seurahuoneen lähellä 
työm. Wieno Lehtinen Hartolasta puukolla työm. Armas Cederbergiä Joutsasta 
oikealle puolen rintaa keuhkoihin asti ulottuwan haavan. 
Isku oli niin woimakas, että käsiwarrestakin lihas katkesi. 

Puukottaja, joka oli humalassa, on wangittu. 
Puukotettua hoidetaan sairaalassa.
Kumpikin owat 20-wuotiaita.   
Tapahtumapaikaksi päättelin Kotkan kaupungin

Albin Kuitunen oli syytettynä väärän rahan kauppaamisesta Hollolan ym. pitäjien välikäräjillä, mutta jutun käsittely lykkääntyi syyskäräjiin.

Syysk. 20 pvnä sytytettiin tuleen Joutsan pit. Tammilahden kylässä 
erään mäen alla bentsiinitynnyri, jonka muuan rahtimies oli jättänyt kuormastaan 
eikä ollut kerinnyt pois noutamaan. 
Palaessaan synnytti bentsiini ankaran räjähdyksen, 
tuottamatta kuitenkaan muuta wahinkoa kuin bentsiinin menetyksen, 
joka koitui toiminimi M. Ikosen liikkeelle.

Syysk. 21 päivän wastaisena yönä ruhjoi itsensä ojaan 
nähtäwästi piehtaroidessaan taloll. T. Kaiwomäen hewonen 
Joutsan pit. Tammilahden kylässä. 
Seuraawana aamuna löydettiin eläin ojasta pää pahoin murskaantuneena. 
Hewosen kuntoon tulemisesta on wähät toimeet.

Tapahtui myös harvinaisen surullinen murhenäytelämä, jossa kerrottiin "tylsämielisen" pojan surmanneen isänsä.

Syyskuun 25. päivän wastaisena yönä murtautui waras tai warkaat 
lasin kautta Joutsan pitäjän Tammilahden kylässä 
talollisen Robert Uusi-mäkelän pihakamariin. 
Saaliinaan weiwät warkaat itsellismies Otto Wesalan rahat noin 400 mk., 
ison padan ja kahwipannun y.m. tawaraa. 
Warkaista ei ole tietoa. 

"Joutonaikkonen" Saara Komppa, syntyisin Joutsasta, oli pidätetty Kouvolassa. 
Hän oli yhden ja saman viikon aikana päätynyt kolmeen eri kertaan poliisien hoiviin päätään selvittelemään. Viimeisimmällä kerralla hänet passitettiin lääninvankilaan odottamaan maaherran toimenpiteitä.


AVOIMIA TYÖPAIKKOJA 
Kunnalliskodin johtajattaren toimen hakuaikaa jatkettiin syyskuun 10. pvään saakka.

Julistettiin haettavaksi kätilön ja rokottajan toimi.

A. Liukkonen haki karjakkoa
 
HS 25.9.1925



TÖITÄ HALUTAAN
 


SEURAKUNNALLISIA 
Kuollut
  1.9. Työm. Kaarle Mannila 72v 5kk 22pv - Ruorasmäki 1
10.9. Tal.vo. Sesilia Kihlström 42v 2kk 22pv - Laitjärvi  
22.9. Tal.p. Niilo Ruohtula 34v 9kk 13pv - Kirkkola 4
29.9. *Tal. Kaarle Kust. Kylmälä - Laitjärvi 3

Joutsan Kotkatniemellä kuoli myös *Maria Ulmanen 12.9.1925, 88 vuoden vanhana. Hän oli Mäntyharjun Pertunmaalta.

*kuolinilmoitus löytyy tämän blogin kuolinilmoituksia aakkoselliselta välilehdeltä

YLEISÖNOSASTO-KIRJOITUKSIA 

Wiime pestuumarkkinain aikana pestasi Joutsan kunnalliskodin johtokunta 
edelleen mainitun kodin työnjohtajaksi A. Lahtisen. 

Köyhäinhoitolautakunnan esimies katsoi johtokunnan menettelyn laittomaksi 
ja pestasi mainittuun toimeen erään toisen henkilön sekä 
ilmoitti Lahtiselle jollain paperilapulla, että 
hän on toimestaan wapaa silloin kuin haluaa, 
mutta saa jäädäkin kunnalliskotiin, ellei tahdo muuttaa. 

Sitten johtokunta wielä puolestaan pestasi erään henkilön kyseelliseen toimeen, 
mutta tämäkään ei kelwannut. 
Ihmetellä täytyy sitä porwarillista mieliwaltaa, mikä 
wielä on wallalla tällaisissakin asioissa, mutta muistetaanpa towerit wielä tämäkin. 
Nimim. "Kylän heittiö".

LUE MYÖS

Kaikkien tietojen lähde Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot ja Joutsan serakunnan kuolleiden luettelo 1925 - linkit teksteissä.

31 elokuuta 2025

TAPAHTUI JOUTSASSA - elokuu 1925


ILMOITUKSIA JA HENKILÖUUTISIA
Isännöitsijä Väinö Ahvenainen oli saanut Pellervo-Seuran 25-vuotisjuhlassa kunniakirjan, joka myönnettiin "eräille" pidemmän aikaa osuusmeijerien palveluksessa toimineille.

Länsi-Suomen kansanopisto oli hakenut johtajatarta ja agronomiaineiden opettajaa - varasijalle oli valittu Aino Järvinen (fil. kand.) Joutsasta.



Pärnämäen yläkansakoulun opettajaksi oli valittu op. Rauha Elina Westerlund ja Pärnämäen ja Marjotaipaleen alakansakoulun opettajaksi op. Hertta Rauha Puupponen. Ruorasmäen kansakouluun Toini Hahl ja Pappisten alakansakouluun Aino Elina Salonen.

Suoma Simola Joutsasta oli valittu Joensuun talouskouluun talous- ja säilöönpanokurssille.

Yrjö Ottelin kihlasi Sanni Laineen Orimattilasta. 
Hilma Koskinen Joutsasta oli mennyt kihloihin 30.8.1925 Fredrik Kärkkäisen kanssa Suojärveltä. Hilma oli opettajatar ja Fredrik piiripäällikkö.

KUNNALLISIA ASIOITA
Kunnallisvaalien vaaliluetteloiden ilmoitettiin olevan nähtävillä tarkastusta varten äänestysalueittain.



PIKKU-UUTISIA
Markkinoita vietettiin taas tavallisuuden mukaan Joutsassa kuukauden ensimäisenä päivänä. Kauppiaita, n.s. ,"helppoheikkejä", oli keräytynyt hyvän joukon, mutta saivat he tällä kertaa tyytyä pieniin tuloksiin, sillä yleisöä oli niukalti. Heinäkiireet ja osaksi ehkä huonot säätkin lienevät estäneet kansaa kokoontumasta markkinoille, joitten merkitys tosin vuosi vuodelta jo muutenkin on alkanut vähentyä.

Lähetysjuhla pidettiin Joutsan kirkossa sunnuntaina, elok. 2 pnä. Tilaisuudessa puhui mm. lähetyssaarnaaja H. Sihvonen. Yleisöä oli saapunut runsaasti eri puolilta pitäjää.

Itä-Hämeen Hevosjalostusliitto järjesti tamma- ja varsanäyttelyn . "Hevosia oli tuotu näyttelyyn melko runsaasti ja laadulleenkin olivat ne yleensä kelpo tavaraa."

Nuorisoseuran kesäjuhlat tuli myös pidetyksi. Päiväjuhla kului rattoisasti urheilun merkeissä. Iltajuhlassa oli perinteiset musisoinnit: torvisoittokuntaa, pianonsoittoa,  yksin-ja kuorolaulua, puheita ja kaiken kruununa näytelmä "Kahden tulen välissä". Lopuksi vielä tanssia pyörähdeltiin. Kaiken kaikkiaan yleisön kerrottiin olleen näkemäänsä ja kuulemaansa tyytyväisiä.

Tapahtumarikkaalle elokuulle osui vielä Joutsan Suojeluskunnan ja Lotta Svärd-yhdistyksen järjestämät arpajaiset. Niitä vietettiin sunnuntaina elokuun 30 pnä nuorisoseuran talolla. 
"Päiväjuhla alkoi klo 2 päivällä, jonka ohjemassa oli kilpailuja 4-ottelussa, pienoiskivääriammunnassa, nuolenheitossa, renkaanheitossa ja naulanlyönnissä.
Päiväjuhlan ohjelmassa esitti torvisoittoa Joutsan torvisoittokunta, laulua Nuorisoseuran sekakuoro. Juhlapuheen piti toimittaja Laamanen puhuen isänmaan rakkaudesta ja kansalaistemme uhrautuvaisuudesta omaa maatamme kohtaan.    
Kaunis sää myös suosi juhlia. Yleisöä oli saapunut runsaasti eri puolilta pitäjää sekä kauempaakin. Arvat myös loppuivat kesken joten myöhemmin tulijat jäivät ilman.

Juhlailtama alkoi Nuorisoseuran talolla klo 7 ip, jonka ohjelmassa oli torvisoittoa, pai-kallispäällikkö Frans Temisevän tervehdyspuhe, laulua (sekakuoro), viuluesityksiä, 
tuomari Aarre, tohtorinna L. Lewisonin säestyksellä, yksinlaulua, neiti Greta Thurman. 
Juhlapuheen piti toimittaja Laamanen, lausuntoa esitti opettajatar neiti Huovinen. 
Vielä saatiin kuulla sahalla soittoakin, jota esitti tuomari Aarre. Näytelmänä esitettiin "Esaijas Pölkkysen jälkikesä", mikä sujui aika hyvin oloihin nähden."

LUOKATONTA


Heinolan Sanomat 29.8.1925


"Sellainen oli Ruorasmäen Juoson talossa. Se oli mennyt luwattomille retkille, joten isäntä haki sen pois. Kun se ei muutoin lähtenyt oli se nuorassa talutettawa. Waan sepä ei ollutkaan taipuwainen kulkemaan talutusnuorassa, waan riuhtasi itsenjä irti ja paiskautui maantien ojassa olewaan kiwilouhikkoon, niin  rajusti, että sai hengellään maksaa  härkäpäisyytensä."


ONNETTOMUUKSIA, RIKKEITÄ, PAHANTEKOJA JA MUITA JULMUUKSIA
Kirjoitettiin "vanhan kuun" puolella sattuneesta auto-onnettomuudesta
"Taloll. Otto Kuitusen auton ollessa matkalla Joutsan kirkolta Hirwensalmeen, 
juoksi Kokon talon luona lehmä metsästä maan tielle asettuen siihen poikittain. Jarruttamisesta huolimatta ei autoa saatu pysäytetyksi, waan syöksyi se yrittäessään wälttää yliajoa ojaan kumoon. Autossa olleista matkustajista puuseppä Ahosen solisluu katkesi ja poliisikonstaap. Ottelin sai pienempiä wammoja. Autonohjaaja Sulo Kuitunen sitä wastoin selwisi säikähdyksellä. Yritettäessä nostaa autoa ylös ojasta, syttyi siinä tulipalo, wahingoittuen waunun etuosa pahasti, kun räjähdystä peläten ei uskallettu mennä tulta sammuttamaan."
Toisessa versiossa kuvattiin onnettomuutta hiukan "perusteellisemmin" ja siellä kerrottiin Ahosen ja Ottelinin menettäneen tajuntansa hetkeksi ja Ahonen olisi saanut katkenneen solisuun lisäksi "pahan tärähdyksen". Ahosen terveydentilaa avattiin muutenkin, sillä tiedettiin kertoa, että hän oli juuri käynyt Joutsassa lääkärissä verenmyrkytyksen vuoksi ja tämän onnettomuuden seurauksena hänet kuskattiin vielä  Hirvensalmen sairaalaan. 

Joutsasta kotoisin olevan ja postijunan matkustajan, työmies R.A. Salokosken hallusta takavarikoitiin 16 litraa pirtua Otavan asemalla sikäläisen poliisi Vuorimaan toimesta.

Kymin ja Pyhtään käräjillä työmies Sulo Matti Salonen maksoi oppirahoja kahdesta eri viinankuljetuksesta ja yhdestä juopumuksesta yhteensä n. 1000 markan verran.
 
AVOIMIA TYÖPAIKKOJA 
Kunnalliskotiin haettiin johtajatarta ja mielisairasosaston hoitajatarta. Työsuhde-etuna "vapaa asunto lämpöineen ja sähkövaloineen sekä ruokalaitoksen ruokavaroista". Tämä pyydettiin huomioimaan palkkavaatimusta esitettäessä.


HS 12.8.1925


SEURAKUNNALLISIA ILMOITUKSIA 
Kuollut
22.8. Tal. Juho Rosman 72v 5kk 12pv - Tammilahti 7
23.8. Torp.p. Joel Robertinpoika Kuitunen 2kk 16pv Mieskonmäki


YLEISÖNOSASTO-KIRJOITUKSIA 
Kirje Ruorasmäestä - kirjoittanut "Kyläläinen"


Muuta pientä aihealueen tarinointia

Kaikkien tietojen lähde Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot ja Joutsan serakunnan kuolleiden luettelo 1925 - linkit teksteissä.

27 heinäkuuta 2025

TAPAHTUI JOUTSASSA - heinäkuu 1925

 

ILMOITUKSIA JA HENKILÖUUTISIA

Martta Ikonen oli valittu syyskuussa alkavalle terveyssisarkurssille. Hakijoita kurssille oli ollut 46, valittuja 14 henkilöä. 

Joutsan Osuuskaupan liikeapulaisiksi oli valittu nti Ida Hovi Koivistolta ja hra Lauri Laitinen Joutsasta.

Torppari Aksel Floor Uimaniemeltä oli anonut lupaa ottaa perheensä sukunimeksi Salmi.

Yrjö Ikonen oli käyttänyt Heinolan kylpylaitoksen palveluita.


Länsi-Savo 6.7.1925

Selma Kämppilä ja Osmo Niemelä olivat avioituneet ja kiittelivät lehti-ilmoituksella Joutsan ja Luhangan laulukuoroja sekä sukulaisia ja tuttavia muistamisista hääpäivänään.

Avioliittoon oli vihitty myös (4.7.1925) Paltamon kirkossa farmaseutti Hissu Pussinen Kajaanista ja metsänhoitaja Väinö Kiku Kiander Joutsasta.

KUNNALLISIA ASIOITA
Pappisten yläkansakoulun opettajaksi valittiin opettaja Kirsti Kivilaakso ja apuopettajaksi opettaja Eino Vilho J. Kivilaakso sekä alakansakoulun opettajaksi alakoulunopettaja Aino Elina Salonen. 
Opettaja Toini Halh tuli valituksi Ruorasmäen kansakouluun.

Kunta oli päättänyt ottaa 120.000 mk:n lainan Angesselän kansakoulun rakentamista varten. Lääninhallitus vahvisti lainalle 5 vuotta pidemmän maksuajan.

Kunnanvaltuuston kokous pidettiin 31. 7. 
Käsiteltiin seuraavat asiat:

 1) Esitettiin Pärnämäen kansakoulun johtokunnan anomus alakansakoulun avaamisesta sanottuun kouluun sekä määrärahan myöntämisestä tarkoitukseen. Esitys hyväksyttiin sellaisenaan.
 2) Pappisten alakansakoulun avaamista varten myönnettiin 15,000 mkn määräraha, johon sisältyy myös valtion avustus.
 3) Vaadituista korjauksista Joutsan kunnalliskodissa päätettiin ottaa selkoa mieskohtaisesti ja asia päätetään lopullisesti seuraavassa valtuuston kokouksessa, joka pidetään kunnalliskodissa.
 4) Mikkelin l. k. piirimielisairaala-toimikunnalle päätettiin ehdottaa, että Joutsan kunta saisi ottaa rakennettavaan mielisairaalaan osaa 2 tai 3 sairassijalla aikaisemmin sovittujen kuuden asemasta, koska kunnan asukasluku tulee vähenemään osan kunnan alueesta siirryttyä perustettavaan Pertunmaan kuntaan. 
Anomusta tekemään valittiin maanviljelijä T. Kokko.
 5) Valittiin kunnallisten vaalilautakuntien puheenjohtajat ja jäsenet eri vaalipiirejä varten. Valittiin kihlakunnan lautamiesehdokkaat seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi; 
Joutsan kylään mylläri Ferdinand Paasonen, työmies Josef Maunula ja taloll. Tuomas Laakso
Mieskonmäkeen Oskar Kukkonen, F. Hokkanen ja T. Pekkanen
Pärnämäkeen Jere Sievänen, Aulis Liukkonen ja Lauri Kuitunen
Tammilahteen Aug. Vilander, A. Lahtinen ja Hj. Lindfors
Ruorasmäkeen Onni Kiviaho, Otto Haikula ja Aksel Rossi.
 6) Luettiin Hartolan kunnanvaltuuston kirjelmä yhteisen kansakoulun rakentamisesta Hartolan Niemisten kylään. 
Esitys hylättiin koskei kansakoulu Joutsan kunnalle tällä kertaa ole tarpeenvaatima.
 7) Luettiin kiertokirje kunnalliskursseille edustajan lähettämisestä. 
Edustajaa ei lähetetä.
 8) Ruhalahden kansakoulun siirtämistä Ala-Hossolaan päätettiin puoltaa, koska vuokra siellä on halpa. Lähempi sopiminen asiassa jätettiin paikallisen johtokunnan huoleksi.

LOHKOMISIA
Järwenpää, om. Otto Willenpoika Järwenpää 
Mäkelä, om. August Hölttä
Säynätjärvi, om. Rickhard Lindberg 
Ruusula, om. Otto Laitinen

HUVEJA

Vapaus 3.7.1925

Yleisöä kerrottiin kerääntyneen juhliin "kaikilta suunnilta". Päiväohjelmaan kuului erilaisia kilpailuja ulkosalla ja sään kerrottiin olleen kauniin. Iltaa vietettiin iltamien merkeissä ja yleisöä siellä oli "huoneiden täydeltä". Juhlaväen käytös oli "iloista ja siivoa".

Elokuullekin oli tiedossa rientoja. Nuorisoseuran johtokunta oli päättänyt kokouksessaan järjestää seuran kesäjuhlan elokuun 9.pvä. 

ONNETTOMUUKSIA, RIKKEITÄ, PAHANTEKOJA JA MUITA JULMUUKSIA
Mäntyharjun välikäräjillä tuomittiin Joutsasta kotoisin oleva ja tuolloin Mäntyharjun asemalla asunut, autonkuljettaja Väinö Pöyry (velkakirjan) väärennöksestä 8 kk kuritushuonerangaistukseen 5.v koeajalla sekä menettämään kansalaisluottamuksensa 3 vuodeksi.

AVOIMIA TYÖPAIKKOJA 

Kotimaa 31.7.1925



SEURAKUNNALLISIA ILMOITUKSIA 

Haettiin kahta kiertokoulun opettajaa.

Kotimaa 14.7.1925


Seurakuntaan muuttaneita 
Kouvolan seurakunnallisissa uutisissa mainittiin suutari Kalle Vesterlundin muuttaneen Joutsaan.

  3.7. Mktp. Antti Liukkonen 61v 9kk 20pv - Pärnämäki 1
  8.7. Tal. Mikko Mäkelä 86v 9kk 21pv - Ruorasmäki 3
  8.7. Työm. Antti Salminen 72v 7kk 16pv - Joutsa
15.7. Vuokrp. Olavi Päiviö Järvinen 2v - Marjotaipale 3
19.7. Its. Lena Wilen 64v 11kk 27pv - Ruorasmäki 
21.7. Työm. Juho Lysti 70v 1kk 7pv - Mieskonmäki
22.7. Työm.p. Esa Taav.p. Rantanen 2kk 17pv - Joutsa 6

Muutama sana vielä 3.7. kuolleesta Antti Liukkosesta, joka  oli uskollinen tehtäwässään wiimeiseen asti.
A.L oli postipysäkin hoitaja ja postinkantajawanhus Joutsan Pärnämäellä. Hän oli suorittanut tehtäwänsä kunnolla ja rehellisesti toistakymmentä wuotta wanhuudestaan ja sairaaloisuudestaan huolimatta, kunnes tämän kuun 3 pvnä lähdettyään wiemään postia kotoaan Rieppolan pysäkiltä Pärnämäelle ja päästyään Pärnämäelle johtawaa tietä n.s. Kettuwuoren kohdalle oli häntä todennäköisesti ta-wannut halwaus niin ankarasti, että hän oli kaatunut maahan postilaukkunsa päälle. Siitä hänet joku siwukulkija oli kuolleena tawannut ja wei tiedon heti lähimpään torppaan, josta wäki lähti toimittamaan wainajaa kotiinsa. 
Wanhus oli kuolinpäivänä ollut iloisemmalla ja reippaammalla tuulella kuin lähiaikoina sitä ennen.
Vainaja oli perheellinen mies ja iältään yli 60-wuotias. Näin jäi perheenisän äkillisen kuoleman kaut a köyhä ja huonossa terweydentilassa olewa leskiwanhus wielä kotona olewan pikkutyttärensä kanssa entistäkin huonompaan asemaan.

YLEISÖNOSASTO-KIRJOITUKSIA 
Jeppe oli aiemmissa yleisönosastokirjoituksissaan arvostellut mm. kunnan köyhäinhoitoa. Asiaa käsiteltiin köyhäinhoitolautakunnan kokouksessa ja kirjoituksiin oli päätetty reagoida ja antaa vastine. Se julkaistiin Vapaus-lehdessä 6.7.1925.
Jeppe jatkoi keskustelua ainakin vielä 15.7.1925 ilmestyneessä numerossa.

Kaikkien tietojen lähde Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot - linkit teksteissä.