Tarkastaja UUNO LEPPÄMÄKI & vmo ELLI, Os. SARA

 

Uuno Kustaa ja Elli Josefiina Leppämäki

KESKINÄISYYS : SUOMI-YHTIÖN JULKAISU
ASIAMIEHIÄÄNVARTEN 01.06.1939 NO 6

Uuno Kustaa Leppämäki oli kansakoulunopettaja ja Suomi-Yhtiön asiamies ja tarkastaja, joka toimi Viipurin haarakonttorin hoitajana vuodesta 1927. 

Syntyjään hän oli Keski-Suomen poikia ja veti ensihenkäyksensä 6.6.1889 Keuruun Paljaslahdella. 

Uunon syntymäperheeseen kuuluivat vanhemmat, isä talollinen Fredrik Fredrikinpoika Leppämäki ja äiti Maria Juhontytär sekä kuusi sisarusta; Emil Fredrik, Juho Ulrik, Ilmi Maria, Aina Wilhelmiina, Voitto Rickhard ja Yrjö Teodoris.

Uuno suoritti Jyväskylän lyseon täyden oppikurssin ja tämän jälkeen hän siirtyi Jyväskylän seminaariin, josta valmistui kansakoulunopettajaksi 1912. 

Elli Josefiina, os. Sara (vuoteen 1906 asti Elin Söderlund), syntyi 4.10.1884 ja oli myöskin kansakoulunopettaja. 

Helmikuussa 1902 julkaistiin, että Elli oli oikeutettu pääsemään Jyväskylän Seminaariin, vaikka ei vielä ollut täyttänyt 18 vuotta. 

Keuruun Paljaslahdelle, Jukojärven kansakoulun opettajaksi koevuosille, Elli valittiin 1908. Kirkonkirjojen muuttaneiden luettelon mukaan hän muutti Keuruulle Hollolasta - Elli oli ollut aiemmin naisopettajana Lahden Kansanopistossa ja tätä ennen Laukaan Simunan kansakoulussa. 

Elli asettui siis kansakoululle ja vajaa vuosi myöhemmin sinne muuttivat myös hänen vanhempansa, ent. työnjohtaja ja rautatöiden mestari Anders Gustaf Söderlund ja vmo Amanda Maria Forss. Vanhemmille muuttomatka ei ollut, matka eikä mikään, sillä he tulivat tyttärensä luokse Jyväskylästä. Ikävä kyllä, vain muutama kuukausi muuton jälkeen isä-Anders menehtyi kuollen syöpään, vajaa 61-vuotiaana.

Elli ja Uuno solmivat avioliiton 1912. Nuoripari muutti Leivonmäelle saman vuoden heinäkuussa kun kumpikin sai opettajan pestin kirkonkylän koulusta. Muuttokirjan mukaan myös Ellin Amanda-äiti oli muutossa mukana. Uuno ja Elli toimivat viroissaan useamman vuoden ja Leivonmäellä ollessaan he saivat kolme ensimmäistä lastaan, pojat Kyösti Ensio 1913, Seppo Kalevi 1915 ja Ossi Ilmari 1918.

Leivonmäen vuosina Elli otti osaa Kirkonkylän Nuorisoseuran toimintaan ja kuului myös sen hallitukseen. Uuno puolestaan kiinnitettiin 1917 Suomi-yhtiön asiamieheksi ja hänellä arveltiin olevan jopa "synnynnäisiä vakuutusmiestaipumuksia", sillä hänessä huomattiin olevan potentiaalia vaativampiakin tehtäviä varten. 

Seuraavana vuonna, 1918, Uuno nimitettiin tarkastajaksi Pohjois-Savon piiriin, jonka myötä perhe muutti Amanda-anopin kera Joroisiin. Siellä, 1920, Uuno ja Elli saivat tyttären ja pojat siskon, joka ristittiin Sisko Talvikiksi.

Uuno toteutti vakuutusmieskutsumustaan ja Elli toimi Joroisten kunnan Kiekan kansakoulun opettajana, josta hänelle myönnettiin elinkautinen apuraha. Hän kuului myös Kiekan maamiesseuran hallitukseen varajäsenenä. 

Seitsemän vuotta kului ja 1925 Uunolle aukenivat ovet Etelä-Savon piirissä, jolloin  perheen matka jatkui Mikkeliin.  Muuton ollessa käsillä, Kiekalaiset ystävät ja naapurit järjestivät Leppämäen perheelle läksiäisillanvieton - Elli ja Uuno puolestaan kiittivät heitä tästä, sekä lahjasta että avusta, Länsi-Savo-lehdessä nro 92/6.8.1923.

Mikkelissä Leppämäet asuivat parisen vuotta Naisvuoren- ja Nikkarinkadun kulmassa, tontilla nro 158. He ostivat talon kenraalimajuri A. Spårelta 145000 mk:n kauppahinnalla. 

Uunon pitämiä asiamiesiltoja saunallaan Naisvuoren juurella on muisteltu aikalaisten parissa vielä jälkikäteenkin. Vuoden 1927 alusta nimettiin Uuno Viipurin haarakonttorin hoitajaksi - Mikkelin talo ja tontti myytiin Adi Kovaselle ja matka jatkui. Kauppahintaa ei julkistettu.

Viipurissa Suomi- Yhtiön konttori sijaitsi osoitteessa Pohjolankatu 8 ja se oli avattu 28.5.1910. Ennen Uunoa konttorinhoitajina olivat toimineet Juho Malin (1910-1918) ja Väinö Helle (1919-1926). 

Vuoden 1938 puhelinluettelon mukaan Leppämäet asuivat osoitteessa Vallirinne 28. Kotitalo sijaitsi siis Havin alueella, jolle oli vuonna 1926 laadittu asemakaava ja tämän jälkeen koko kaupunginosa rakennettiin täyteen vuoden 1939 loppuun mennessä. Alun alkaen Havin teollisuusalue syntyi vuonna 1849, jolloin sinne siirtyi Johanneksen pitäjästä vuonna 1829 perustettu Havin kynttilätehdas.

Vaikka Ellille oli myönnetty täysi eläke jo 1923 Kiekassa olon aikana, hän näyttää tehneen Viipurissa sijaisuuksia, mm. vakinaisten opettajien sairaslomien aikana.

Uunolla puolestaan täyttyi 25 vuotta saman työnantajan palveluksessa 24.1.1938 ja häntä muistettiin yhtiön kultaisella muistomerkillä. 

Uunosta sanottua:

"Hyviä vakuutusmiesominaisuuksia omaavasta kenttämiehestä on joskus tavattu sanoa, että hän on "vakuutusvesillä pesty". Näin voidaan hyvällä syyllä sanoa myös tarkastaja Leppämäestä. Vakuutusmieskutsumukselleen hän on antautunut täydellisesti ja kokonaan. Puolinaisuutta ei hänessä tapaa laisinkaan, vaan kaikkiin esiintyviin asioihin ja tehtäviin hän aina pyrkii syventymään ja muodostamaan niistä omakohtaisen käsityksen. Vakavan harkinnan tuloksena syntyneestä kannastaan hän sitten pitää tiukasti kiinni, jos havaitsee sen oikeaksi ja työtään edistäväksi. Reipas työmieli ja vahva luottamus vakuutustyön tär- keyteen ovat lisäksi hänen toimintansa.

Elli kuoli 20.11.1950 ja Uuno 10.2.1958. Suomen Sukututkimuseuran hautahaun kautta löytyi hautakuva, heidät haudattu Malmin hautausmaalle.

Kuva Suomen Sukututkimuseura
Hautakivitietokanta 

VirtuaaliViipuri 1939 on muuten kiva sivusto käydä kurkkimassa ja hakemassa tietoa, sinne pääset halutessasi TÄSTÄ

Kasvokuva Uunosta:

KESKINÄISYYS : SUOMI-YHTIÖN JULKAISU ASIAMIEHIÄÄN VARTEN193901.06.1939 NO 6

Lähteinä käytetty mm.

VirtuaaliViipuri https://virtuaaliviipuri.fi/fi

Suomen Sukututkimuseura https://sukuhaku.genealogia.fi/

Keskinäisyys : Suomi-yhtiön julkaisu asiamiehiään varten, 01.06.1939, nro 6, s. 8

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/881762?page=8

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Keskinäisyys : Suomi-yhtiön julkaisu asiamiehiään varten, 01.01.1938, nro 1, s. 10

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/881746?page=10

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Keskinäisyys : Suomi-yhtiön julkaisu asiamiehiään varten, 01.05.1935, nro 5, s. 13

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/881719?page=13

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Kiinteistölehti : kiinteistönomistajain aikakauslehti, 05.10.1927, nro 9, s. 18

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/998355?page=18

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Sisä-Suomi, 14.08.1926, nro 182, s. 3

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1584591?page=3
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Helsinki syntyneet 1856-1884 (MKO1-40) 1884 Oktober ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8747&pnum=1933 / Viitattu 03.10.2023

Keuruu rippikirja 1900-1909 (AP_III I Aa:34) Sivu 1030 Pohjaslahti, No 11 Kansakoulu (opett Sara), (ent asemest Söderlund) ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=31405&pnum=199 / Viitattu 02.10.2023

Joroinen lastenkirja 1910-1919 (MKO92-110)  Sivu 544 Maavesi N:o 10 Pohjoistalo ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=37279&pnum=273 / Viitattu 05.10.2023http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=37279&pnum=273

KAAMEA TAPATURMA - 15.1.1923

ANTTI MURTONEN ja OTTO KEKKONEN

  Haminan Sanomat 09.04.1914 NO 40   

Ankara lumimyrsky oli koetellut tammikuun puolenvälin tietämillä, vuonna 1923, koko Perä-Pohjolaa ja Oulun seutua. 

Tämä tavattomaksi luokiteltu  lumimyrsky alkoi jo sunnuntaina ja jatkui vielä maanantainakin. Myrsky ulotti suuria vaikutuksiaan varsinkin säännöllisen junaliikenteen ylläpitämiselle. Maanantaina Torniosta lähtenyt postijuna jäi kinoksiin parissakin paikassa, samoin kuin Rovaniemeltä Kemiin lähtenyt sekajuna. Vasta kun kolme apuveturia saapui, saatiin junat liikkeelle. Postijunan saavuttua Ouluun useita tunteja myöhästyneenä, katkesi Karungin radalla liikenne kokonaan ja pysähtyi jokseenkin koko päiväksi.               

Lumimyrsky aiheutti myös onnettomuuksia. Yksi näistä tapahtui muutaman kilometrin päässä Kemistä etelään päin.

Joutsalainen Antti Benjaminpoika Murtonen oli pestautunut Kemin Veitsiluotoon työhön, samoin mikkeliläinen Otto Joosuanpoika Kekkonen. Tammikuussa kaksikko oli saapunut paikan päälle Kemiin ja olivat uuden edessä. 

Päivä oli 15.1.1923 ja työt oli sovittu aloitettavaksi Veitsiluodossa seuraavana päivänä. Kello oli jo yli yhdeksän aamulla, kun kaverukset olivat päättäneet lähteä katsastelemaan majoitusta lähempää työpaikkaansa. He luulivat aamujunan jo menneen, kun lähtivät radalle hautausmaan kohdalta olevalta ylikäytävältä.

Miehillä oli kyllä tiedossa, että radalla kulkeminen oli kiellettyä. Paikkakunnalla oli kuitenkin tullut yleiseksi pahaksi tavaksi käyttää rataa yleisenä kulkutienä - sakon uhasta huolimatta. Paikalliset olivat menneet tässä itselleen ottamassaan oikeudessa jopa niin pitkälle, että uhkasivat käydä ratavartijan kimppuun, kun hän siitä kulkijoita huomautti!

Miehet siis taivalsivat mahdottomassa lumipyryssä kohti Hjerpen taloa, joka sijaitsi lähellä Jokelan ylikäytävää. Tuuli oli vastainen ja puhuri kova - lakit oli vedetty tiukasti korville. Samoihin aikoihin lähti Kemistä, Torniosta Ouluun matkalla ollut matkustajajuna, jatkamaan matkaansa.

Muutaman kilometrin päässä asemalta etelään päin rata tekee mutkan, mikä estää veturinkuljettajaa näkemästä pitkälle eteenpäin. Juuri näillä kohdin veturista huomattiin, tuiskun seasta, radalla kulkijat. Annettiin hätämerkkejä, huudatettiin pillejä, vedettiin hätäjarrusta - paikalla ollut ratavartijakin oli yrittänyt kiinnittää miehien huomiota huutamalla ja huitomalla!

Kaksikko ei kuitenkaan kovan vastatuulen takia kuullut näitä varoituksia riittävän ajoissa - eikä hätäjarrutuskaan tuottanut tulosta lyhyen välimatkan vuoksi, vaan juna ajoi kulkijoiden päälle. Veturin häkki töytäisi miehiä ja törmäyksen voimasta molemmat paiskautuivat metrien päähän eri puolille rataa. Ihmeellisintä oli se, että he paiskautuivat radan varteen, eivätkä kaatuneet junan häkin päälle.

Kun junan miehistö ja osa matkustajista menivät auttamaan tapaturman uhreja, makasivat nämä verissään ratapenkereellä - kumpikin oli kuitenkin tajuissaan. Loukkaantuneet kuljetettiin ratavartijan asuntoon ja tapauksesta ilmoitettiin Kemin asemalle. Pian saapui päivystäjäveturilla lääkäri paikalle ja antoi miehille ensiavun, jonka jälkeen loukkaantuneet toimitettiin Karihaaran sairaalaan jatkohoitoon. Kumpaisenkaan tila ei lopulta ollut hengenvaarallinen, vaan molemmat voivat olosuhteisiin nähden hyvin. Todettiin, että Otolta oli mennyt vasen jalka poikki ja hän sai vaikeita sisäisiä vammoja - Antiltakin katkesi jalka ja kirjoitettiin, että hänen päässään oli ”ammottava reikä”. 

Heti onnettomuutta seuraavana päivänä toimitti, Kemin nimismiespiirin apulaisnimismies Koskela, Kemin asemalla poliisitutkinnon yliajon johdosta. Veturimiehistöön kuuluivat vanhempi veturinkuljettaja Oskari Jokivartio ja lämmittäjä Mauno Takala. 

Kuljettaja Jokivartio kertoi tapauksen sattuessa lumipyryn olleen niin ankaran, että edessä olleesta "akkunasta" oli mahdoton nähdä, koska se oli lumen peitossa - käytettävissä oli ainoastaan sivuikkuna. Lämmittäjä Takala komppasi omalla kertomuksellaan kuljettaja Jokivartiota. Tähän suuntaan kertoi tapauksesta myös ratavartija Kalle Jokela.

Vielä saman päivän aikana, edellisten lisäksi, nimismies Koskela kuulusteli sairaalahoidossa olleet kovaonniset kulkijat. Sekä Antti että Otto olivat sanoneet onnettomuuden olleen heidän omaa syytään. Olivat kuulleet varoitusmerkin liian myöhään, mutta yrittivät kuitenkin hypätä radalta syrjään. Oman vakuutuksensa mukaan he olisivat olleet tuhon omat, jolleivat olisi ehtineet lainkaan väistää ennen törmäystä. Molemmat olivat toipuneet kuulusteluhetkellä sen verran, että olivat toivoneet pääsevänsä sairaalasta pois jo samalla viikolla.

Tutkinnan jälkeen tapahtuma todettiin sakean lumipyryn syyksi, mikä esti veturinkuljettajaa näkemästä pitkälle eteensä.

Yllä oleva tapaus toimi varoittavana esimerkkinä radalla liikkujille. Onnettomuutta ei siis sinällään pidetty ihmeenä, vaan enemmänkin väistämättömänä tapahtumana ihmisten piittaamattomuudesta. "Tämän tapauksen jälkeen tullaan radalla kulku ehdottomasti kieltämään", kirjoittelivat lehdet tuolloin.

Antti Benjaminpoika Murtonen, oli isoäitini setä ja syntynyt 21.11.1890 Joutsan Uimaniemellä Benjam Heikinpoika Murtosen ja Ida Maria Stinantyttären toisena lapsena. Hän oli avioitunut 27.3.1915 Emma Tuomaantytär Lukkarisen (s. 11.5.1891) kanssa. Heidän liittonsa oli lapseton.

Mitä ilmeisemmin tarinan Otto Joosuanpoika Kekkonen, oli syntynyt Hirvensalmella 4.8.1890. Vanhemmat Joosua Joosuanpoika Kekkonen ja Karoliina Otontytär Väisänen. Perhe oli muuttanut 1897 Mikkeliin.

Molemmat miehet kuolivat Helsingissä, Antti 1954 ja Otto 1940. Antin kuolinilmoitus löytyy kuolinilmoitusten aakkoselliselta välilehdeltä.

*Tiedot tarinaan kerätty eri sanomalehdistä. Turmasta uutisoitiin useammassakin lehdessä eri puolilla maata ja tiedot hieman vaihtelevat lehdittäin; oliko kyseessä tavara- vai matkustajajuna ja oliko se lähtenyt myöhässä vai ei. Samoin se, olivatko miehet menossa majapaikkaansa vai olivatko menossa katsomaan uutta. Vammoista myös hieman toisistaan poikkeavia näkemyksiä.  Lehdissä annettiin ymmärtää, että molemmat toipuivat lähes entiselleen. Myös toinen miehistä oli mainittu perheelliseksi.

Lähteitä: Joutsan, Hirvensalmen ja Mikkeli mlk kirkonkirjat,  Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot: *Suursavolainen, 18.01.1923, nro 7, s.2/ Aamulehti, 18.01.1923, nro 13, s. 5/Kaiku, 16.01.1923, nro 11, s. 1 uusi Pohjan Kansa, 27.01.1923, nro 21, s. 2/    Heinolainen, 17.01.1923, nro 4, s. 3/ Pohjolan Sanomat, 16.01.1923, nro 10, s. 1