28 huhtikuuta 2024

TAPAHTUI JOUTSASSA- huhtikuu 1924

ILMOITUKSIA JA HENKILÖUUTISIA
Maaliskuussa avoimeksi julistettuun kätilön ja rokottajan toimeen valittiin neiti Olga Putkin Helsingistä, varalle rouva Maria Salo Jyväskylästä.

Hjalmar Lindfors sai stipendin ja osallistui Työväen Sivistysliiton opintojohtaja-kurssille Varkaudessa.

(v. 1822).


Säännöllinen liikenneyhteys Mäntyharjulle ja Otavaan
Seuraavasta kesästä lähtien ilmoitettiin järjestettävän säännöllinen autoliikenne Joutsasta Mäntyharjulle 6 kertaa viikossa edestakaisin ja kolme kertaa viikossa Joutsasta Hirvensalmen kautta Otavan asemalle. Vilkastuvan liikenneyhteyden todettiin olevan eduksi sekä matkustajille että tavaran välitykselle. 

KUULUTUKSIA



Kaikkia niitä Joutsan kunnan verovelvollisia, jotka olivat tyytymättömiä kunnallisverotukseen vuodelta 1923, pyydettiin saapumaan Kempin kahvilaan 11.pvä kirkonmenojen jälkeen.

KUNNALLISIA ASIOITA
"Käsiteltiin taksoitusta wastaan tehtyjä walituksia. 
Taksoituslautakuntta oli asettanut weroäyrejä kaikkiaan 89,757, 
joista tutkijalautakunta alensi kaikkiaan 1,377. 
Weroäyrin hinta tulee olemaan 5 mk. 20 penniä.

Maanmittaus- ja lohkomistilaisuuksiin uskotuiksi miehiksi wailittiin 
Joutsan kylään J. Maunula ja D. Lehtinen, 
Uimaniemeen Akseli Rossi ja A. Nyman, 
Tammilahteen J. Lampinen ja Hj. Lindfors, 
Mieskonmäkeen A. Hokkanen ja S. Kuitunen, 
Ruorasmäkeen D. Haikula ja J. D. Kiwiaho, 
Pärnämäkeen J. Siewänen.

Ruoholahden kansakoulun rakennuksen puu-urakoitsija päätettiin sanoa irti, 
koska hän ei ole täyttänyt sopimuksen mukaista welwollisuuttaan."


Tilanomistaja Rickhard Oskar Lindbergin tekemä valitus kunnallistileistä oli käsitelty. Maaherra kumosi Joutsan kunnanvaltuuston 3.11.1923 tekemän päätöksen, jolla kunnanvaltuusto, vastoin tilintarkastajan lausuntoa, oli myöntänyt tilivapauden kunnallislautakunnalle kunnallisten rahavarojen hoidosta vuodelta 1922 sekä määrännyt asian viipymättä uudelleen käsiteltäväksi ja laillisesti siinä meneteltävän. Lisäksi kunta määrättiin korvaamaan valittajan kulut 150 mk.

Tielautakunta ilmoitti tienvarsien puuston raivaamisesta. 




UUTISIA SUOJELUSKUNNASTA 

16.4. woimisteluharjoitus 
24.4. woimisteluharjoitus 
27.4. harjoitusluento

pidettiin Joutsan ja Leivonmäen suojelukuntien välillä. Leivonmäen sk. vei voiton. Samoin yksityistuloksissa leivonmäkiset nappasivat kaksi ekaa sijaa

HUVEJA


VAPAUS 5.04.1924 NO 48

HUUTOKAUPPOJA 
Pekkasten pappilassa, kaupan niin valkoista kuin mustaakin siemenkauraa, joiden kummankin itävyys taataan 90%:sti. Mahdollisuus ostaa myös syöttökauraa ja rukiita.

MUITA TAPAHTUMIA 
Maatalouskilpailuja Itä-Hämeen Maanviljelysseura ilmoitti järjestävänsä 3-vuotisen maatalouskilpailun kokonaisille maatalouksille. Kisaamaan voivat osallistua kaikki itsenäiset tilalliset, vuokraajat ja torpparit, jotka ovat vähintään kolme vuotta itsenäisesti maatalouttaan ohjanneet sekä jotka suorittavat pääseuralle 3 mk:n ilmoitusmaksun ollen samalla pääseuran jäsen. Kilpailussa maataloudet jaetaan neljään luokkaan. 1.lk- ne, joiden viljelty maa-ala on alle 5 ha, 2.lk- ne, joiden viljelty maa-ala on 5-15 ha, 3.lk- ne, joiden viljelty maa-ala on 15-50 ha ja 4.lk- ne, joiden viljelty maa-ala on yli 50 ha.

TILASTOJA 
Mikkelin läänissä oli, vuokra-alueiden lunastamisesta annetun lain voimaan astumisesta alkaen, vuoden 1923 loppuun mennessä itsenäisiksi tiloiksi erotettu vuokra-alueita kaikkiaan 2643, joista 2115 torppia ja lampuoteja ja 528 mäkitupa-alueita. 
Joutsan saldo; torppia ja lampuoteja 61 ja mäkitupia 2.

Vaalituloksia
Kokoomus 173 (137)
Edistyspuolue 260 (205)
Maalaisliitto 185 (153)
Sosialistit 1152 (1063)
Kommunistit 9 (43)

PUOLUEET, YHDISTYKSET JA JÄRJESTÖT 

LIIKEYRITYKSET 
Kauppias A. Kujalan konkurssipesän velkojainkokous ilmoitettiin pidettäväksi 15.5.1924.

ONNETTOMUUKSIA, RIKKEITÄ, PAHANTEKOJA JA MUITA JULMUUKSIA
Välikäräjillä tuomittiin "Pekkasten apteekin" omistaja, liikemies Tanu Takala ammattimaisesta wiinan myynnistä 7 kuukaudeksi vankeuteen ja hänet määrättiin heti vangittavaksi. Toimitettiin samantein lääninvankilaan. Näin yksi monista Joutsan "apteekeista" pakotettiin lopettamaan toimintansa.

TÖITÄ HALUTAAN 
Puutarha- ja talouskoulun käynyt NEITI haki töitä nimimerkillä "Vaatimaton"
Koulut käynyt "Halpa ompelija" oli myös töitä vailla.

SEURAKUNNALLISIA ILMOITUKSIA 
Kuolleita
Lyra toimi apteekkarina Joutsassa n 14,5 vuoden ajan, kunnes siirtyi vuonna 1900 Nilsiään. 
Hän oli syntynyt 17.4.1859 Kiuruvedellä ja kuoli kotonaan Nilsiässä. Apteekkari Lyrasta voit lukea lisää TÄÄLTÄ

UUSI SUOMI 06.04.1924 NO 82


YLEISÖNOSASTO-KIRJOITUKSIA 
Ellin mietteitä työläisystäville

Ohikulkija kirjoittaa auki näkemyksensä Kunnalliskodin karjanhoidosta - ja vähän muustakin.

LUE MYÖS

Kevätkylvöille

MIKKELIN SANOMAT 25.04.1924 NO 47

MAASEUDUN TULEVAISUUS 03.05.1924 NO 51



Kaikkien tietojen lähde Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot - linkit teksteissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti