KAAMEA TAPATURMA - 15.1.1923

ANTTI MURTONEN ja OTTO KEKKONEN

  Haminan Sanomat 09.04.1914 NO 40   

Ankara lumimyrsky oli koetellut tammikuun puolenvälin tietämillä, vuonna 1923, koko Perä-Pohjolaa ja Oulun seutua. 

Tämä tavattomaksi luokiteltu  lumimyrsky alkoi jo sunnuntaina ja jatkui vielä maanantainakin. Myrsky ulotti suuria vaikutuksiaan varsinkin säännöllisen junaliikenteen ylläpitämiselle. Maanantaina Torniosta lähtenyt postijuna jäi kinoksiin parissakin paikassa, samoin kuin Rovaniemeltä Kemiin lähtenyt sekajuna. Vasta kun kolme apuveturia saapui, saatiin junat liikkeelle. Postijunan saavuttua Ouluun useita tunteja myöhästyneenä, katkesi Karungin radalla liikenne kokonaan ja pysähtyi jokseenkin koko päiväksi.               

Lumimyrsky aiheutti myös onnettomuuksia. Yksi näistä tapahtui muutaman kilometrin päässä Kemistä etelään päin.

Joutsalainen Antti Benjaminpoika Murtonen oli pestautunut Kemin Veitsiluotoon työhön, samoin mikkeliläinen Otto Joosuanpoika Kekkonen. Tammikuussa kaksikko oli saapunut paikan päälle Kemiin ja olivat uuden edessä. 

Päivä oli 15.1.1923 ja työt oli sovittu aloitettavaksi Veitsiluodossa seuraavana päivänä. Kello oli jo yli yhdeksän aamulla, kun kaverukset olivat päättäneet lähteä katsastelemaan majoitusta lähempää työpaikkaansa. He luulivat aamujunan jo menneen, kun lähtivät radalle hautausmaan kohdalta olevalta ylikäytävältä.

Miehillä oli kyllä tiedossa, että radalla kulkeminen oli kiellettyä. Paikkakunnalla oli kuitenkin tullut yleiseksi pahaksi tavaksi käyttää rataa yleisenä kulkutienä - sakon uhasta huolimatta. Paikalliset olivat menneet tässä itselleen ottamassaan oikeudessa jopa niin pitkälle, että uhkasivat käydä ratavartijan kimppuun, kun hän siitä kulkijoita huomautti!

Miehet siis taivalsivat mahdottomassa lumipyryssä kohti Hjerpen taloa, joka sijaitsi lähellä Jokelan ylikäytävää. Tuuli oli vastainen ja puhuri kova - lakit oli vedetty tiukasti korville. Samoihin aikoihin lähti Kemistä, Torniosta Ouluun matkalla ollut matkustajajuna, jatkamaan matkaansa.

Muutaman kilometrin päässä asemalta etelään päin rata tekee mutkan, mikä estää veturinkuljettajaa näkemästä pitkälle eteenpäin. Juuri näillä kohdin veturista huomattiin, tuiskun seasta, radalla kulkijat. Annettiin hätämerkkejä, huudatettiin pillejä, vedettiin hätäjarrusta - paikalla ollut ratavartijakin oli yrittänyt kiinnittää miehien huomiota huutamalla ja huitomalla!

Kaksikko ei kuitenkaan kovan vastatuulen takia kuullut näitä varoituksia riittävän ajoissa - eikä hätäjarrutuskaan tuottanut tulosta lyhyen välimatkan vuoksi, vaan juna ajoi kulkijoiden päälle. Veturin häkki töytäisi miehiä ja törmäyksen voimasta molemmat paiskautuivat metrien päähän eri puolille rataa. Ihmeellisintä oli se, että he paiskautuivat radan varteen, eivätkä kaatuneet junan häkin päälle.

Kun junan miehistö ja osa matkustajista menivät auttamaan tapaturman uhreja, makasivat nämä verissään ratapenkereellä - kumpikin oli kuitenkin tajuissaan. Loukkaantuneet kuljetettiin ratavartijan asuntoon ja tapauksesta ilmoitettiin Kemin asemalle. Pian saapui päivystäjäveturilla lääkäri paikalle ja antoi miehille ensiavun, jonka jälkeen loukkaantuneet toimitettiin Karihaaran sairaalaan jatkohoitoon. Kumpaisenkaan tila ei lopulta ollut hengenvaarallinen, vaan molemmat voivat olosuhteisiin nähden hyvin. Todettiin, että Otolta oli mennyt vasen jalka poikki ja hän sai vaikeita sisäisiä vammoja - Antiltakin katkesi jalka ja kirjoitettiin, että hänen päässään oli ”ammottava reikä”. 

Heti onnettomuutta seuraavana päivänä toimitti, Kemin nimismiespiirin apulaisnimismies Koskela, Kemin asemalla poliisitutkinnon yliajon johdosta. Veturimiehistöön kuuluivat vanhempi veturinkuljettaja Oskari Jokivartio ja lämmittäjä Mauno Takala. 

Kuljettaja Jokivartio kertoi tapauksen sattuessa lumipyryn olleen niin ankaran, että edessä olleesta "akkunasta" oli mahdoton nähdä, koska se oli lumen peitossa - käytettävissä oli ainoastaan sivuikkuna. Lämmittäjä Takala komppasi omalla kertomuksellaan kuljettaja Jokivartiota. Tähän suuntaan kertoi tapauksesta myös ratavartija Kalle Jokela.

Vielä saman päivän aikana, edellisten lisäksi, nimismies Koskela kuulusteli sairaalahoidossa olleet kovaonniset kulkijat. Sekä Antti että Otto olivat sanoneet onnettomuuden olleen heidän omaa syytään. Olivat kuulleet varoitusmerkin liian myöhään, mutta yrittivät kuitenkin hypätä radalta syrjään. Oman vakuutuksensa mukaan he olisivat olleet tuhon omat, jolleivat olisi ehtineet lainkaan väistää ennen törmäystä. Molemmat olivat toipuneet kuulusteluhetkellä sen verran, että olivat toivoneet pääsevänsä sairaalasta pois jo samalla viikolla.

Tutkinnan jälkeen tapahtuma todettiin sakean lumipyryn syyksi, mikä esti veturinkuljettajaa näkemästä pitkälle eteensä.

Yllä oleva tapaus toimi varoittavana esimerkkinä radalla liikkujille. Onnettomuutta ei siis sinällään pidetty ihmeenä, vaan enemmänkin väistämättömänä tapahtumana ihmisten piittaamattomuudesta. "Tämän tapauksen jälkeen tullaan radalla kulku ehdottomasti kieltämään", kirjoittelivat lehdet tuolloin.

Antti Benjaminpoika Murtonen, oli isoäitini setä ja syntynyt 21.11.1890 Joutsan Uimaniemellä Benjam Heikinpoika Murtosen ja Ida Maria Stinantyttären toisena lapsena. Hän oli avioitunut 27.3.1915 Emma Tuomaantytär Lukkarisen (s. 11.5.1891) kanssa. Heidän liittonsa oli lapseton.

Mitä ilmeisemmin tarinan Otto Joosuanpoika Kekkonen, oli syntynyt Hirvensalmella 4.8.1890. Vanhemmat Joosua Joosuanpoika Kekkonen ja Karoliina Otontytär Väisänen. Perhe oli muuttanut 1897 Mikkeliin.

Molemmat miehet kuolivat Helsingissä, Antti 1954 ja Otto 1940. Antin kuolinilmoitus löytyy kuolinilmoitusten aakkoselliselta välilehdeltä.

*Tiedot tarinaan kerätty eri sanomalehdistä. Turmasta uutisoitiin useammassakin lehdessä eri puolilla maata ja tiedot hieman vaihtelevat lehdittäin; oliko kyseessä tavara- vai matkustajajuna ja oliko se lähtenyt myöhässä vai ei. Samoin se, olivatko miehet menossa majapaikkaansa vai olivatko menossa katsomaan uutta. Vammoista myös hieman toisistaan poikkeavia näkemyksiä.  Lehdissä annettiin ymmärtää, että molemmat toipuivat lähes entiselleen. Myös toinen miehistä oli mainittu perheelliseksi.

Lähteitä: Joutsan, Hirvensalmen ja Mikkeli mlk kirkonkirjat,  Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot: *Suursavolainen, 18.01.1923, nro 7, s.2/ Aamulehti, 18.01.1923, nro 13, s. 5/Kaiku, 16.01.1923, nro 11, s. 1 uusi Pohjan Kansa, 27.01.1923, nro 21, s. 2/    Heinolainen, 17.01.1923, nro 4, s. 3/ Pohjolan Sanomat, 16.01.1923, nro 10, s. 1