Tytön rippikoulutarina

Vanhassa valokuva-albumissa on kuva nuoresta Tytöstä. 

Kasvoilla on hymyn kare, silmät loistavat ja hiukset on kammattu huolellisesti - käsissään hänellä on kukkia. Kuva on otettu Rautalammilla 17.7.1966 ja kuvan Tyttö on vasta 15-vuotias 

- juuri käynyt läpi rippikoulun ja saanut konfirmaation.

Rippikoululla, jonka Tyttökin kävi, on juuret pitkällä muinaisuudessa. Ripari ja konfirmaatio ovat lähes kaikille tuttuja siirtymäriittejä nuoruudesta aikuisuuteen ja rippijuhlat onkin nuoren ensimmäinen oma juhla. 

Tytön rippikoulun aikaan maaseudulla elettiin yhä tiiviisti yhteisöissä ja rippikoulu oli paitsi uskonnollinen oppimisen paikka myös merkittävä sosiaalinen tapahtuma. 

Rippileiri oli usein ensimmäinen kerta, kun nuoret viettivät pidemmän ajan poissa kotoa ja se tarjosi mahdollisuuden tutustua toisiin samassa elämäntilanteessa oleviin nuoriin.

Tytön lapsuudenkoti oli Leivonmäen Taka-Ikolassa, jossa hän asui vanhempiensa ja kahden veljensä kanssa maaseudun rauhassa.  Leivonmäelläkin olisi ollut mahdollista suorittaa rippikoulu, mutta ei  toki ollut tavatonta, että rippileirille lähdettiin naapuripitäjiin, tai jopa vähän kauemmaksikin.  Tämän tarinan Tyttö oli luonteeltaan seikkailunhaluinen ja hän halusi kokea jotain uutta. 

Lopulta Tyttö pakkasi vanhempiensa suostumuksella laukkunsa ja sydän täynnä odotusta hän suuntasi Rautalammille. Matkakin tuntui seikkailulta - olihan edessä rippileiri, joka täyttäisi nuoren uudesta tiedosta, uusista kokemuksista ja uusista ystävistä. 

Rautalampi järvien ympäröimänä pitäjänä tarjosi kauniit puitteet tulevalle leirille.

Rippileirin päivät täyttyivät raamatunluvusta, virsien laulusta ja hartauksista. Rippikoulunopettaja opetti nuorille kristinuskon perusasioita, kymmenen käskyä, uskontunnustuksen ja Isä meidän-rukouksen. Tyttö muisti, kuinka he opiskelivat ulkoa ja keskustelivat uskon kysymyksistä. Usein iltaisin sytytettiin kokko, ja nuoret lauloivat lauluja, juttelivat hiljaa ja nauroivat, suunnittelivat tulevaisuutta ja loivat muistoja, jotka kantaisivat läpi elämän.

Rautalammin konfirmoitavat 1966

Lopulta koitti se suuri päivä – konfirmaatio. Tyttö muisti jännittyneen odotuksen, kun he pukeutuivat valkoiseen. Kirkko oli täynnä vanhempia, sukulaisia ja ystäviä, jotka olivat tulleet todistamaan nuorten uskon tunnustamista. Urut soivat juhlallisesti, ja ilma oli sakeana odotuksesta.

Konfirmaatiossa nuoret polvistuivat alttarille ja pappi laski kätensä nuoren pään päälle, lausuen siunauksen sanat ja samalla nautittiin ensimmäinen ehtoollinen. Tyttö  muisti kuinka siinä hetkessä tuntui, että koko seurakunta seisoi hänen takanaan. Se oli henkilökohtainen hetki, mutta samalla syvästi yhteisöllinen. 

Konfirmaation myötä Tytöllekin avautui mahdollisuus toimia kummina, osallistua ehtoolliselle ja solmia avioliitto – hän oli nyt täysivaltainen seurakunnan jäsen.

Valokuva rippilapsesta on paljon enemmän kuin vain kuva. Se on todiste hetkestä, jolloin lapsuuden ja aikuisuuden raja hämärtyi ja jolloin tämäkin nuori Tyttö otti merkittävän askeleen elämässään. Se on muisto perinteestä, joka on kantanut vuosisatojen läpi ja joka yhä tänäkin päivänä vahvistaa nuorten yhteyttä uskoon ja yhteisöön. 

*Vuoden 1966 koko konfirmoidun poppoon rippikuvat sekä Leivonmäen että Rautalammin rippilapsista löytyy FB:n Havinoita-ryhmästä. Liity joukkoon, jos et vielä ole sitä tehnyt.