OTTEITA LEIVONMÄEN LIIKE-ELÄMÄSTÄ 1933 - osa 2/2

Jatketaan viime viikolla aloitettua Leivonmäen liikeyritysten esittelyä vuodelta 1933.

Nämä kuvaelmat siis Itä-Hämeestä poimittuja ja kielellisesti oman aikakautensa, hurmaavia tuotoksia. [1]

LIUKKOSEN VAATTURILIIKE

Leivonmäen ainoa ammattipätevä vaatturi on M. Liukkonen. Mestari on tehnyt alansa työtä itsenäisesti yli viisitoista vuotta ja kykenee siis tyydyttämään leivonmäkeläisten kohtuulliset vaatimukset. Hän on asettanut päämääräkseen huolellisen työn ja sopuhinnat. Liukkosella on oivallisia kangasnäytteitä m.m. Helsingin Vaatturien Tukkuliikkeestä ja kangasvälityksestä, viimeksi mainitusta esim. muodikkaita syys- ja talviulsterikankaita. Vaatturi Liukkosella on laaja asiakaspiiri, josta huomattava osa ulkopuolelta varsinaista Leivonmäkeä.

Vaatturi Liukkonen toteaa lehtemme edustajalle, että ahdas aika on kieltämättä ohitse ja sitä paitsi, sopivia vaatteitahan ihmiset tarvitsevat, olipa aika miten ahdas tahansa.

MYLLYJOEN MYLLY JA SAHA
Myllyjoen Myllyn ja Sahan, joka sijaitsee noin 3 kilometrin päässä Leivonmäen kirkonkylästä, omistaa nykyisin konstaapeli Uuno Häkkinen. Mylly on ollut toiminnassa noin 60-70 vuotta ja on siis vanhimpia liikeyrityksiä koko Leivonmäellä. Myllyssä on yhdet jauho- ja niinikään yhdet ryynikivet. Voimakoneena on näihin saakka ollut vesiturbiini, mutta viime talvena saatiin myöskin höyrykone, joten nyttemmin ei enää olla riippuvaisia veden riittäväisyydestä. Sahan käytettävissä on erinomainen raami, joka on jyväskyläisen Väinölän konepajan tekoa, sekä kanttisirkkeli. Sähkölaitos omiin tarpeisiin on olemassa. Mylly jauhaa vuosittain noin 7,000 hl viljaa ja saha halkoo samassa ajassa n. 2,500 tukkia, yksinomaan kotitarvetta varten.

KOIVISTON SAHA JA MYLLY 
Koiviston Sahan ja Myllyn Leivonmäen Vartiomäellä omistaa maanviljelijä Heikki Koivisto ja on laitos ollut toiminnassa 8 vuotta. Se perustetiin ensi aluksi tyydyttämään yksinomaan kotitalon tarvetta, mutta sitten sen toiminta aikaa myöten laajeni ja nyt tekevät sekä mylly että saha työtä suurellekin asiakaspiirille eri puolilla pitäjää, etenkin talven aikana. Myllyssä on yhdet jauho- ja yhdet ryynikivet. Sahalla on uudenaikainen 20 tuuman raami, jonka on valmistanut Lahden Rautateollisuus O.Y. Konevoima saadaan höyrystä, joka pyörittäessään myllyn ja sahakoneistoa antaa myöskin sähkövaloa omistajansa tarpeisiin.

LEIVONMÄEN SÄÄSTÖPANKKI 
Leivonmäen ainoa varsinainen pankkilaitos on Säästöpankki Sampo. Se on jo varsin vanha laitos, sillä sen perustamisvuosi on 1897. Toimintansa aloitti pankki kuitenkin vasta seuraavana eli siis vuonna 1898. Perustajien joukosta mainittakoon m.m. Leivonmäen silloinen kirkkoherra A. O. Vuorimaa (Blomberg), joka oli ensimmäisten säästäjien joukossa ja vastakirjalla numero 2 talletti pankkiin, silloin hyvinkin huomattavan summan Smk 500:-. 

Ensimmäisenä toimintavuotena olivat pankin talletukset Smk 17,567. Seuraavana vuonna 1899 ne jo nousivat Smk:aan 29,097:-. Talletusten kasvu näkyy parhaiten seuraavista numeroista: v. 1900 Smk 50,534:-, v. 1905 Smk 70,000:-, v. 1910 Smk 61,842:-, v. 1915 Smk 86,758:-, v. 1920 Smk 221,677:-, v. 1925 Smk 646,724:-, v. 1930 Smk 971,193:- ja v. 1932 Smk 879,797:-. Vuoden 1933 syyskuun lopussa olivat talletukset Smk 898,076:- ja vuosivaihdossa sivuutetaan miljoona. 
Vuonna 1898 oli pankin kantarahasto Smk 1,000:- ja ensimmäinen puhdas voitto Smk 500:-, joka siirrettiin vararahastoon. Tätä nykyä ovat vararahastot Smk 62,829:-
Pankin hallitukseen kuuluvat nykyisin: puheenjohtajana kirkkoherra S. J. Osberg sekä muina jäseninä  David Kangas, Valde Riihiaho ja Uuno Häkkinen. Kamreerina toimii kanttori Jussi Kaartinen vuoden 1932 toukokuusta alkaen.
Pankilla ei ole omaa huoneistoa, vaan toimii se kunnalta saadussa huoneistossa.
Sietää tässä yhteydessä tulla mainituksi, että pankki lähitulevaisuudessa muuttaa nimensä, joka muutoksen jälkeen tulee olemaan vain: Leivonmäen Säästöpankki. Nimenmuutos on jo vahvistettu asianomaisissa paikoissa ja ryhtynee pankki käyttämään uutta nimeään tulevan vuoden alusta.
Pankin johdon taholta saamiemme tietojen mukaan on rahaliike suuresti vilkastumaan päin. Oikein ahdasta ei Leivonmäellä ole lainkaan ollut, sillä metsäpitäjänä on leivonmäkeläisillä kaiken aikaa ollut riittävästi metsätöitä.

LEIVONMÄEN OSUUSKASSA 
I.eivonmäen Osuuskassa toimii pääasiallisesti kirkonkylän alueella, mutta on sillä jäseniä ympäri pitäjää, vähän siellä, vähän täällä. Se on perustettu v, 1926. Perustavia jäseniä oli 14. Ensimmäisen hallituksen muodostivat: mvt. W. Kämppi ja U. Häkkinen, kanttori N. Tiitinen, mvt. V. Y. Häkkinen ja J. T. Mäkinen.
Talletuksien määrä ensimmäisenä vuonna - toiminta alkoi maaliskuussa v. 1927, oli Smk 156,675;- ja vuosivaihto Smk 537,633:-. V. 1928 olivat talletukset Smk 381,176:-, vuosiv, Smk 454,917:-, v. 1929 tallet. Smk. 369,113:-, vuosiv. Smk 465,015-, v. 1930 tallet. Smk 345,876:-, vuosiv. Smk 645,737:-, v. 1931 tallet. Smk 373,648:-, vuosiv Smk 672,826:- ja vuonna 1932 tallet. Smk 467,384:- sekä vuosivaihto Smk 766,391:-. Vuoden 1933 syyskuun loppuun mennessä olivat talletukset Smk 511,470:- ja vuosivaihto Smk 725,528:-.' Vararahasto samalla aikaa Smk 14,853:-. Keskusrahaston kassalle myöntämä luotto on tätä nykyä Smk 320,000:- mutta ei siitä ole läheskään kaikkia käytetty, vaan on se n.s. reservirahastona tallettajien varalta.
Kassan nykyiseen hallitukseen kuuluvat mvt. Valte Riihiaho, Kalle Kangas, Uuno Häkkinen, Aarne Rusila, Kalle Tommola ja V. Y. Häkkinen. Kassanhoitajana toimii mv. V. Y. Häkkinen. Meille kerrotaan, että kassa menee tukevin askelin eteenpäin, mutta ei silti hairahdu leventelyyn, vaan noudattaa erittäin varovaista toimintaohjetta. Siitä seikasta aiheutuu m.m. se, ettei takausmiesten vielä kertaakaan ole tarvinnut maksaa taattaviensa puolesta. Samoin on todettava, että ihmiset kykenevät hoitamaan asiansa, esim. korkomaksunsa, hyvin, ja sehän viittaa siihen, että talouselämä on kääntymässä paremmille urille.

HAVUMÄEN OSUUSKASSA
Havumäen Osuuskassa on perustettu vuonna 1926 ja on siitä lähtien ripeästi edistynyt. Edistyminen ei ole tapahtunut hyppäyksittäin, vaan tasaisesti. Aluksi oli jäseniä vain 15 eikä jäsenmäärä luonnollisista syistä voi kovin suureksi nousta, sillä Leivonmäen pitäjä on pieni ja osuuskassoja on kaksi.
Kassan ensimmäinen toimintavuosi oli v. 1927. Sen vuoden lopussa olivat tallettajien saatavat Smk. 633,80. Vuosivaihto saman vuoden lopussa Smk. 31.829. Mutta numerot osoittavat kuitenkin säännöllistä edistymistä. Katsokaamme! Vuonna 1928 talletukset Smk. 34,894:-, vuosivaihto Smk. 92,779:-, v. 1929 tallet. 36,781, vuosiv. 116,078:- v. 1930 tallet. 43.954:-, vuosiv. 142,641:-, v. 1931 tallet. 70,755:-- vuosiv. 282,595:-, v. 1932 tallet. 77,487:- ja vuosivaihto 374,865:-. Vuoden 1933 syyskuun loppuun mennessä ovat vastaavat luvut melkein samat. Vararahasto on tätä nykyä Smk. 6,417 ja jäsenmäärä 49.

Osuuskassan hallituksen muodostavat: mvt. Matti Karhala, Hannes Hovila, Kalervo Hovila, Aati Makkonen ja Vilppu Tikkanen. Kassanhoitajana toimii vuodesta 1928 maanviljelijä Kalervo Hovila. 

Kassan taholta saamiemme tietojen mukaan ovat taloudelliset asiat selvästi paranemaan päin. Osuuskassan asiakkaat eivät ole hoitaneet asioitaan huonosti, korot maksetaan säännöllisesti eikä ole kertaakaan tarvinnut ryhtyä ulosottotoimiin.

JOUSAN OSUUSKASSA
Jousan Osuuskaupan myymälä on ollut toiminnassa omassa talossa vuodesta 1917. Kauppaa hoidetaan samalla luottamusta herättävällä tavalla kuin pääliikettä Jousan kirkolla ja siitä johtuukin, että kaupankäynti liikkeessä on vilkasta. Vuosimyynti kohosi v. 1932 Leivonmäellä yli 600,000 mk:n ja vuonna 1933 ensimmäisellä vuosipuoliskolla on nousu 9,5 %. Kaupassa ostetaan kaikkia maataloustuotteita ja nousevat ostot vuosittain varsin huomattaviin summiin.
Kaupanhoitajana toimii vuodesta 1932 herra P. Lappalainen ja toteaa hän tiedustelumme johdosta, että kauppa käy "kuin Sergejeffillä!"

LEIVONMÄEN KUNNAN ASUTUSKASSA
Leivonmäen kunnan asutuskassan toiminta selviää seuraavista numeroista:
V. 1921 myönnettiin asutustarkoituksiin lainoja Smk. 5,439:- ja 9 lainaajalle, Vuonna 1926 oli vastaavat numerot: lainoja Smk, 51,885:- 30 lainaajalle. V. 1930 lainoja Smk. 56,415-31 lainaajalle, v. 1931 lainoja Smk. 71,035:- 31 lainaajalle ja v. 1932 lopussa oli lainoja myönnetty Smk. 141,532:- 49 lainaajalle. Kassan rahavarat ovat kaikkiaan Smk. 90,000:- ja asutuskassan pääomatili Smk 14,102:-, Tilivuoden 1932 lopussa oli kassa tilinpäätöksen mukaan valtiolle velkaa Smk. 165,447:-.
Kassan hoitajana toimii maanviljelijä Kalervo Hovila vuodesta 1931 alkaen.

Nämä kaikki, vähän muutakin tarinaa Leivonmäeltä, voi käydä lukemassa kokonaisuudessaan vuoden 1933 Itä-Hämeestä nro 86.

[1] Itä-Häme, 02.11.1933, nro 86, s. 6

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1183700?page=6

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

OTTEITA LEIVONMÄEN LIIKE-ELÄMÄSTÄ 1933, osa 1/2

Nämä Itä-Hämeestä poimitut, maan mainiot kuvaelmat leivonmäkisistä liikeyrityksistä... Hilpeätä hihittelyä ja tavattoman hyvä mieli - suuta vetää virneeseen tavallistakin enemmän! On siinä toimittajalla runosuoni sykkinyt! Toivottavasti hyvä mieli tarttuu myös teihin, jotka näitä luette 🙂 [1]

Aloitetaan puodeista, seuraavassa osiossa sitten muita mukavia. 
Naiset ensin! - kuten ennen tavattiin sanoa.

IMPI NIEMISEN SEKATAVARAKAUPPA 

"Impi Nieminen harjoittaa sekatavarakauppaa Leivonmäellä, Savenahon kylässä, Kämpin talon piharakennuksessa. Kauppa on sijainnut siinä jo kahdeksan vuotta ja on sen omistaja valppaalla palvelulla ja hyvillä tavaroilla saavuttanut ostavan yleisön luottamuksen. Paitsi myyntiä harjoittaa nti Nieminen myöskin ostokauppaa ostaen pääasiassa voita ja kananmunia, mutta myöskin, vaikka vähemmässä määrässä, muita maataloustuotteita.

Nti Nieminen kertoo lehdellemme, että kaupankäynti on vilkastumaan päin ja ilmeisesti etupäässä metsätöistä saatujen ansioiden vuoksi. Varma parantumisen ja taloudellisen elpymisen merkki on myöskin siirtyminen ennen yleisestä velka-kaupasta käteisostoihin."

Impi Fredrika Nieminen syntyi 12.9.1901 Leivonmäellä ja oli vaatturi Tuomas Niemisen ja Ida Maria, os. Mattilan tytär. Impillä oli seitsemän sisarusta; Aina, Olga, Ida, Väinö, Ilma, Elsa ja Elli.

Impi Niemien oli Leivonmäen ensimmäinen naispuolinen maakauppias. Itse asiassa Impi oli lähestulkoon "kauppias toisessa polvessa", sillä isä-Tuomaskin harjoitti kauppaa Leivonmäen kirkonkylällä vuosina 1895-1899.

1920-1922 Impi oli Selma Konttisella kauppa-apulaisena. Liike oli Lanka- ja lyhyttavaramyymälä Savenahossa ja liike oli perustettu 1905. Impi oli palvelussuhteessa myös kauppias Abel Laitisen perillisillä Joutsassa ja jälleen Selma Konttisella kaupanhoitajana. 1925 Impi siirtyi itsenäiseksi yrittäjäksi ja näin sai alkunsa Impi Niemisen sekatavarakauppa. [2]

Leivonmäellä oli erilaisia kauppoja ja liikkeitä melko runsaasti paikkakunnan kokoon ja sijaintiin verrattuna. Impillä kuitenkin pyyhki hyvin ja hän osti 1935 kesällä J. Leinosen Koivula-nimisen tilan 30.250,00 markalla. 

Kauppaliike muutti Impin myötä Koivulaan ja se toimi siellä aluksi Taavi Kuusiston ja vuodesta 1942 Vilho Hokkasen nimellä. Liiketoiminta lopetettiin vuonna 1969. [3]

Kaikesta maallisesta mammonasta Impi ei suinkaan nauttinut yksin, vaan antoi myös lahjoituksia hyväntekeväisyyteen. Kunnostaan kauppias piti huolta mm. hiihtämällä ja esim. vuonna 1933 helmikuussa, Aika-lehden Aika-hiihtäjien joukossa Impi oli hiihtänyt 2155 minuuttia ollen sen hetkisissä sijoituksissa sijalla 17.

Tammikuussa 1938 kihlautui ja avioitui Taavi Armas Kuusiston kanssa - uutinen kihloista julkaistiin mm. Keskisuomalaisessa. Taavi oli syntynyt 17.1.1910 Leivonmäellä, vht. Malakias Kuusisto ja Amanda Järvelin.

Liitto jäi lyhyeksi – Taavi kaatui Kannaksella 15.12.1939.

Myöhemmin Impi avioitui uudelleen, pso 2 Vilho Hokkanen (1909-2000).

PAULI HOKKASEN SEKATAVARAKAUPPA 

Havumäen kylässä kunnostaa ja viimeistelee Multialta kotoisin oleva kauppias Pauli Hokkanen juuri uutta myymäläsisustustaan entiseen Pölkin kauppataloon. Koko entinen liikehuoneisto on kuin uudesti syntynyt tarmokkaan ja reippaan omistajansa valvonnan alaisena ja uusi myymälä tulee epäilemättä hyvin palvelemaan asiakaspiiriään. Varasto tulee olemaan täydellinen sekatavarakauppavarasto, mutta liikkeessä ostetaan myöskin nahkoja, viljaa, voita. lintuja y.m.s.

Kauppias Hokkanen on tulevaisuuteen nähden toivorikas. Metsätöitä on runsaasti ja kun niitä on, liikkuu raha ja kauppa käy hyvin.

 

Niklas Pölkki myi kauppaliikkeensä Pauli Hokkaselle, joka sai liikkeen haltuunsa lokakuun 1. pvä 1933 eli vain vähää ennen kuin tarinoiden pohjana toimiva juttu julkaistiin. Paulin kauppiasuraa kesti vain vuodet 1933-1935.

Paulin putiikilla vaikuttaa tapahtuneen kuin nykypäivän ostarilla konsanaan - milloin osallisena kauppias itse ja milloin muut "nurkilla notkujat". 

Juho Veikkosen ja Veikko Kummun kohtaamisesta voit lukea täältä

(Työn Voima, 02.11.1935, nro 255)

Taustoja en kummemmin tiedä, mutta entisen ja nykyisen kauppiaan välillä lienee ollut jonkinlaista eripuraa tai kahinaa, sillä lehdissä kirjoiteltiin 1935: "kauppias Paul Hokkanen Leivonmäen Havumäeltä tuomittiin pahoinpitelystä 1.125 mk:n sakkoon, vastaten 75 päivän vankeutta, sekä korvauksia ent. kauppias Niklas Pölkille kivusta ja särystä 300 mk., menetetystä työajasta 280 mk., lääkärinpalkkioita 260 mk. ja matkakulujen korvauksia 150 mk. eli yht. korvausia 990 mk sekä oikeudenkäyntikuluja 1,700 mk." [4]

MIKKO IKOSEN LEIVONMÄEN MYYMÄLÄ 

Mikko Ikosen Sekatavarakauppa on Leivonmäen johtavia kauppahuoneita ja noudattaa toiminnassaan samoja koeteltuja ja taattuja periaatteita kuin pääliike Jousan kirkolla. Se seikka lienee suuresti vaikuttanut siihen että liike on Leivonmäelläkin saavuttanut huomattavan ja luotetun aseman. Varastonsa puolesta on liike monipuolisin ja täydellisin, etenkin vaatetusalalla, jolla se kieltämättä on Leivonmäen johtavin.

Liikkeen vuosivaihto on huomattavan suuri ja harjoittaa Leivonmäen myymälä laajaa ostoliikettä myynnin yhteydessä.

Saamamme tiedon mukaan ei liikkeen johdolla ole mitään valittamista kaupankäynnin suhteen ja kun toimitus tiedustelee eräältä kauppa-apulaiselta, mitä kuuluu, saadaan reipas vastaus: hyvää kuuluu!

Ikosen kohdalla tekisi mieli todeta, että kaikkihan Mikko Ikosen tietää!

Tämä sivuliikkeen osalta mainitsen, että myymälänhoitajana toimi Kalle Johannes Koskinen. 

Kalle osti liikkeen myöhemmin ja jatkoi sitä, kunnes poikansa Kauko ja Olli ottivat vetovastuun.[5]

KOIVULAN SEKATAVARAKAUPPA 

Koivulan sekatavarakauppa Savenahon kylässä on siirtynyt nykyisen omistajansa, kauppias livari Askoliinin haltuun viime heinäkuussa. Liike harjoittaa täydellistä sekatavarakauppaa ja ostaa samalla kaikkia maatalous- ja maalaistuotteita. Uuden omistajansa hoidossa tulee liike epäilemättä saamaan entistä suuremman merkityksen, sillä varastoja on jo kartutettu ja tullaan niitä edelleenkin täydentämään ja monipuolistuttamaan tarpeen mukaan. Huomattavan edullisesti tulee vaikuttamaan perusteellinen liikehuoneiston korjaus, johon ryhdytään ensi keväänä.

Kauppias Askolin mainitsee lehtemme edustajalle, että hän on varsin toivorikas kaupankäyntiin nähden ja vetoaa sanojensa tueksi riittäviin ja antoisiin metsätöihin, joihin useimmat muutkin leivonmäkeläiset liikkeenharjoittajat ovat viitanneet. Metsätyöt tuovat paikkakunnalle rahaa ja se tuo ostajia ja silloin uskaltaa kauppamieskin suurentaa ja täydentää varastojaan.

Konttisen sivuliike Savenahon Koivulassa siirtyi 1933 Iivari Askolinille, joka kuitenkin myi pian kauppansa Impi Kuusistolle.[6]

E.NOJOSEN SEKATAVARAKAUPPA

E. Nojosen sekatavarakauppa on Leivonmäen kirkolla, Kanervan talossa, siis samassa talossa, jossa sijaitsee majatalo. Kauppa on toiminut vuoden päivät ja kauppias ilmaisee tyytyväisyytensä kaupankäynnin suhteen. Varastoaan ei kauppias Nojonen toistaiseksi pidä liian suurena, mutta koettaa silti palvella yleisöä kaiken käyvän tavaran varastossa pitämisellä. Kauppias Nojonen ostaa myöskin maalaistavaroita, kuten voita, munia, lintuja, viljaa, nahkoja j.n.e.

Saamme kuulla kauppias Nojoselta, että hänen mielestään ahtain aika lienee ohitse. Liian valoisiin toiveisiin ei hänen mielestään kuitenkaan ole mitään järkisyytä. 

AADOLF SUUROSEN SEKATAVARAKAUPPA 

Havumäellä on toinenkin sekatavarakauppa ja se on Alfred Suurosen. Toistaiseksi on kauppa vaatimaton, mutta se kykenee silti hyvin tyydyttämään ostajansa tarpeet. Kauppa on ollut toiminnassa vasta keväästä lähtien. Kaupassa ostetaan myöskin m.m. metsänriistaa, viljaa, mutta ei voita.

Kauppias Suuronen ei vaatimattomana miehenä tahdo käydä ennustelemaan tulevaisuudesta juuri mitään, mutta myöntää, että ostokyky on kasvamaan päin.

 Adolf Suuronen oli tullut Leivonmäelle alun alkaen mylläriksi 1923. Adolf Suuronen piti putiikkiaan aluksi Punaisen sillan myllyllä ja myöhemmin Partinnotkon tilalla. Lopulta Adolf oli Havumäessä 1930-luvulla pisimpään vaikuttanut kauppias.[7]

KAHVILA LEIVO

Kahvila Leivo on paikkakunnan ainoa kahvilaliike, jossa tarjoillaan kaikkia, mitä kahviloissa yleensä, kuten kahvia, teetä, voileipiä, virvokkeita, tupakkaa y.m. Kahvila on toiminut paikkakunnalla kaksi vuotta ja muuttaa joulukuun 1. pnä omaan ja siistiin huoneistoon, jota juuri laitetaan asianmukaiseen kuntoon. Uusi huoneisto sijaitsee aivan Jousan Osuuskaupan myymälän vastapäätä, joten kahvila keskemmälle siirtyen tulee epäilemättä saamaan osakseen entistään suuremman asiakaspiirin kannatuksen.

Toimituksella on ollut tilaisuus nauttia talon hyviä antimia ja voi niitä puolestaan parhaiten suositella.

Lehtitietojen mukaan leskirouva Johanna Vallenille myönnettiin kahvilalupa kahvilan pyörittämiseen tammikuussa 1932 ja näin alkoi kahvilatoiminta Rauhalan kauppakartanossa.

[1] Itä-Häme, 02.11.1933, nro 86, s. 7

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1183700?page=7

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

[2] [3] Leivonmäen kirja, s.183-186

Heinolan Sanomat, 22.06.1935, nro 68, s. 3 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1972751?page=3

Kansalliskirjaston digitaaliset aineisto

[4] Keskisuomalainen, 12.05.1935, nro 108, s. 4

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2023642?page=4

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

[5] Leivonmäen kirja, s. 184

[6]Leivonmäen kirja, s. 185

[7]Leivonmäen kirja, s. 186

SUVANTOJA

Karoliina Suvanto, os. Salin

s. 14.8.1878 Joutsa
k. 3.1.1948 Jyväskylä 

Karoliina oli, vuonna 1938 kuolleen, tuolloin Joutsan seurakunnan vanhimmaksi mainitun, Silja Salinin tytär. Silja-äiti avioitui 1891 leski Vilppu Salinin kanssa, jolla oli kaksi äidittömäksi jäänyttä pientä poikaa. Uusperhe asui Joutsassa, Jousan kylän Heikkilässä. 

Karoliina, jota kutsuttiin (lehtitietojen mukaan) sekä Liinaksi että Lilliksi, oli suorittanut meijerikoulun tutkinnon 1896 ja muutti Helsinkiin 1901. Hänet kuulutettiin avioliittoon toukokuussa 1901 joutsalais-lähtöisen leipuri Johan Robert Sarlundin, sittemmin Suvanto (1906), kanssa. Elokuussa julistettiin lehdissä heidän avioliittoaan.

Suomen Kuvalehdessä on julkaistu kuvat 50- vuotiaista oman merkkipäivänsä aikoihin. 

Karoliina oli nimetty Lilliksi.

Juho oli syntynyt 7.4.1878 eli oli samaa vuosikertaa kuin vaimonsakin ja lähtenyt Joutsasta 1896 Helsinkiin leipurin oppiin, E. Olinin leipomoon. Oppi- / Olinin aika kesti viitisen vuotta ja tämän jälkeen Juho työskenteli eri liikkeissä ja leipomoissa niin Helsingissä kuin ”maaseudullakin”. Juhon on kerrottu olleen perustamassa osuusliike Elantoa, jonka palveluksessa hän oli 10 vuotta.

Leipurien ja kondiittorien ammattilehti 1938, s.19, mainos
SUOMEN MATKAILIJAYHDISTYKSEN VUOSIKIRJA 

Elannon aikakauden tultua päätökseensä, Juho perusti 1916 leipuriliikkeen Jyväskylään, minne hän muutti perheineen. Liike toimi aluksi vuokratiloissa Asemakatu 10:ssä, jonka jälkeen se muutti omaan taloon, jossa toimi myös kahvila. 1930 vaiheilla leipurimestari myi ”kautta Keski-Suomen hyvän maineen saavuttaneen” liikkeensä jättäen omistukseensa vain elokuvateatterin. Uusi omistaja, E. Penttinen jatkoi leipomon toimintaa samassa osoitteessa ja tulkintani mukaan ”Suvannon Leipurinliike”-nimellä.

Perheellä oli omistuksessa siis elokuvateatteri, Suomi Elo-teatteri, joka oli perustettu yhdessä Onni Kilpikosken kanssa. Parivaljakko Juho ja Onni oli ostanut Casino-nimisen elokuvateatterin (tämä tieto Suomi-Elo 25v-julkaisusta), Keskisuomalaisessa on ilmoitettu, että Kilpikoski & Suvanto ovat ostaneet herra R. Kortteelta hänen osuutensa Elävienkuvien teatterista Suomi, jolloin myös ko. ilmoituksella oli peruutettu elokuvateatterin koneiden ja kaluston huutokauppa. (Keskisuomalainen 16.11.1919 no 264) . 

Suomi-elokuvateatteri avattiin Kauppakatu 26:n tiloissa, omassa huoneistossaan, 6.12.1919. Talo oli sama, jossa sijaitsi aikanaan Suvantojen leipomo-konditoria ja kahvila. 1922 teatterin omistajapohjaa laajennettiin ja omistajien joukkoon liittyi myös Rauha Kilpikoski-Huuskonen ja myöhemmin, 1933 poika Ahti Suvanto. 1938 teatterilla tehtiin mittavat uudistustyöt, jolloin teatteria nykyaikaistettiin ja katsomopaikkoja lisättiin. Teatterin nimenä oli aluksi Suomi-teatteri, mutta myöhemmin otettiin käyttöön Suomi Elokuvat, josta lyhenne Suomi Elo muotoutui. Teatterin hoitajana toimi rva Rauha Kilpikoski-Huuskonen. Suomi-Elo oli toiminnassa ainakin vielä 1960-luvulla.

Kuva lehdestä Saarijärven Paavo 6.12.1919

Nettitietojen mukaan J.R. Suvanto kuoli 1942, Karoliinan kohtalosta ei tietoa tällä hetkellä.

Juho Robertin sisarukset:
Hilda Maria 10.2.1847
Aleksandra Maria 17.12.1873
Otto Rickhard 8.4.1876
Nikolai 28.11.1880 - 28.3.1907

*kuoli kuolinilmoituksen mukaan jalkaruusua sairastettuaan  verenmyrkytykseen kirurgisessa sairaalassa Helsingissä.

Vanhemmat:

Robert Sarlund 16.8.1847 Leivonmäki- 21.8.1883 Joutsa Rieskala Mäkelä

Sigrid Maria Hedlund s.13.2.1847-

J.R., Otto ja Nikolai muuttivat, kaikki kolme yhdessä, nimensä Suvannoksi 1906.

Työmies, 12.05.1906, nro 109, s. 3

Tiedot kerätty ja tarina koostettu eri julkaisuista sanomalehtiarkistosta / Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. 

Lisäksi Joutsan ja Jyväskylän kirkonkirjat.

SIKALAN TORPASTA MAAILMALLE

Rovasti Yrjö Hovikoski laati Mikkelin Sanomille 1928 kirjoituksen, joka sai alkunsa, kun nuori mies oli käynyt rovastin pakeilla ja ilmoittanut lähtevänsä maailmalle. Tarinassa käydään lävitse yhden suvun vanhimman lapsen elämänkulku sukupolvittain ja kuullaan rovastin ajatuksia nykymaailmasta. Tarina julkaistiin 1.12.1928. 

                                     * ~ * ~ * ~ * ~ * ~ * ~ * ~ * ~ * ~ * ~ * ~ * ~ * 

Istun virkahuoneessani. Eräs nuori mies on juuri poistunut. Sanoi lähtevänsä "suureen maailmaan", koska lapsuudenkoti oli käynyt ahtaaksi. Vaivun mietteisiini: Jumala varjelkoon häntä retkillään. Silloin pälkähtää mieleeni tuuma. Tuossahan ovat vierelläni nuo arvokkaat kirkonkirjat. Nehän tietävät niin paljon kertoa sellaista, mikä muistosta jo ammoin on unhoon vaipunut.

Kuvituskuva: Muhkuran torppa, Joutsa,
portailla lääninrovasti Hovikoski.
Kuva Tauno Wirtanen / Finna

Tahdonpa katsoa, mitä ne kertovat köyhän kansan elämänvaiheista polvesta polveen näillämain. Otan vanhimman kirkonkirjan. Avaan umpimähkään. Niin tulee eteeni Pirtsalmesta Sikalan torppa, jota viljelee eräs Matti Heikinpoika. Siinä näkyy asuvan loismies Heikki Matinpoika, synt. 1740, hänen vaimonsa Kaisa, synt. 1761 ja heidän 6-vuotias tyttärensä Eva.

Seuraanpa heidän vaiheitaan ja heidän jälkeläisiään, näistä kuitenkin vain kunkin perheen vanhinta lasta, aina syntymästä kuolemaan. Tulee jännittävää nähdä, vieläkö noilla on perillisiä ja ketä ne mahtavat olla? Siis työhön. Esiin kirkonkirjat toinen toisensa jälkeen, te tietäjät iänikuiset. Ja ne kertovat:

Kun isä Heikki vuonna 1806 oli kuollut, jäi perhe edelleen Sikalaan. 

Kenties oli Matti Heikki-vainajan poika edellisestä aviosta, ainakin seurasivat Kaisa ja Eva-tytär Mattia vielä sittenkin, kun hän vuonna 1814 jätti kelvottomaksi käyneen Sikalan ja muutti avarampaan Kalliolan torppaan. Totta kuitenkin olo Matin luona kävi ajan pitkään mahdottomaksi, sillä 3 vuotta myöhemmin siirtyvät he Vanhaan Hasaan. 
Kaisa oli kestinä ja Eva piikana. 
Siellä löysi Eva palvelustoveristaan Juho Pekanpojasta elämänkumppanin ja vuonna 1818 solmittiin avioliitto. Juho oli Pynnölän kylästä, Niemelän torpassa asuvan loisleşken Liisan poika. Lapsia oli paljon, vanhin tyttö lisäksi sokea. Jo varhain, ennen rippikoulun käyntiä oli Juhon täytynyt rengiksi ruveta. Rippikoulun käytyään palveli hän sitten renkinä Pastilan kylän taloissa ja torpissa, kunnes päätyi Hasalle, josta nyt Evansa löysi.

Pastilan isäntä pestasi Juhon rengikseen ja siellä hän nyt nuorikkoineen vietti 2 vuotta, kunnes taas muuttivat Hasalle, mutta tällä kertaa ei kuitenkaan kaksin, vaan mukanaan pikku mies, isän kaima: Juho, joka oli syntynyt 16/2 1820. 

Ensin olivat he jonkun vuoden palvelijoina, sitten "itsellismiehinä". 

Toisen tuvassa olo tuntui sittenkin perheelliseltä niin "armoilla elämiseltä". 
Oma tupa, oma lupa! Sopii koettaa. 

Kinasen torppa oli saatavana, siis sinne on yritettävä. 
Mutta tuliko Juho perille koskaan, en tiedä; kirkonkirjat kertovat vain lyhyesti: 
kuoli 14/3 1829 tiellä. 

Pikku-Juho löytyy kirjoissa Kinasessa, Eva taas Uimaniemen kylän lopussa. 
Mutta seuraavana vuonna ovat he taas yhdessä siellä Kalliolan torpassa, 
josta Eva äitineen oli maailmalle lähtenyt.

Niin kuluu kolme pitkää vuotta, kunnes löydämme heidät taas toimessa 

Haapaniemessä, Koiraniemen torpassa. Torppari Tuomaalta on kuollut emäntä 

Sophia ja tarvitsi 5:lle lapselleen hoitajaa. Eva oli vapaa tulemaan. 

Mutta Tuomaspa huomasi ennen pitkään, että tässähän hänellä onkin hyvä emäntä, 

ja vaikkapa emännän asema ei aina niin kadehdittava olekaan, ja Tuomaskin oli 

ontuva, suostui hän tarjoukseen, saihan hän kuitenkin kattoa päälle ja Juho-pojalle 

leipää. Niin tuli 38 vuotiaasta Evasta torpan emäntä ja Juhon nimi löytyy 

lapsijoukon, viimeisenä, poikapuolen nimellä. Tuomaan lapset sopivat hyvin 

leikkitoveriksi, varsinkin vanhin Anna, joka ihmeellistä kyllä, on päivälleen yhtä 

vanha kun hänkin. Ennustaakohan se jotakin? Tuonnempana saamme nähdä. 

Tuon tuostakin lie Eva emäntä, kuin kiireiltään vapautui, rientänyt Hasalle katsomaan 

äiti vanhusta, joka nyt jo oli käynyt kivulloiseksi, niin kuin hänestä oli jo kirkonkirjoihin merkitty, ettei turhaan heikkoa vaivattaisi päivätöillä pappilaan.

Pari kuukautta myöhemmin sammui Kaisan elämä 24/5 1836. 

Samana vuonna oli hänen ainoa lapsenlapsena, joka kai oli mummosta rakas, niin kuin ainakin on tavallista, Juho oli päässyt ripille yhdessä Annan kanssa. 

Siinä he torpalla yhdessä ahertelivat, niin kuin veli ja sisar ainakin.

Mutta tuo sisarustunne alkoi vähitellen muuttua voimakkaammaksi vetämykseksi 

toisiinsa ja niinpä eräänä päivänä selvisi heille, että Luoja oli määrännyt heidät toisilleen. 
Niin tekivät he kihlamatkan Jousan kirkolle ja Pekkasten pappilassa esittivät aikeensa. 
Ja kun huomattiin, että heillä ei ollut samaa isää eikä äitiä, joskin toisen isä oli toisen isäpuoli, ja toisen äiti toiselle äitipuoli, niin eihän laki estänyt avioliittoa heidän välillään. Joulun edellä 10/12 1843 heidän vihittiin ja heidän liittonsa Herran sanalla pyhitettiin. 

Jumalan siunaus heillä olikin, ainakin mitä avioliiton hedelmällisyyteen tulee. 

Kun 20 vuotta oli kulunut, oli perhettä karttunut lisää 9 lasta, 4 poikaa ja 5 tytärtä. 

Nyt olisi isä ollut hyvinkin tarpeen, ja terveys kallis. Mutta toisin oli Jumala hyväksi nähnyt. Isä sai kutsun tästä maailmasta 17/4 1868 ja voimme hyvin käsittää, millä mielen haikeudella tuo suuri perhe, äiti lapsijoukkonsa ympärillä seisoi isän kylmenneen ruumiin ääressä. Eva-mummokin oli jo pari vuotta aikaisemmin jättänyt tämän maailman. 

Niinpä täytyi perheen hajota kukin taholleen. 

Torppa jäi autioksi ja lapset palvelukseen ja äiti nuorimpansa kanssa Kullasniemelle loiseksi, josta sitten vanhimman pojan Jeren torpalle Ruunulaan. Vanhin lapsista, 

Anna Maria, syntynyt 22/2 1844, alkoi palvelusuransa Röykkälän talossa 1866, 

palasi vuoden kuluttua kotiin, isän kuoltua rupesi piiaksi Kullasniemen taloon. 

Sieltä löytyi hänelle niin kuin ennen isoäidilleen elämäntoveri talon rengistä, 

Heikki Heikinpojasta, synt. 16/5 1845.

Avioliitto rakennettiin ja siunattiin 27/12 1869. Heikki oli köyhistä oloista. 
Äitiänsä ei hän muistanut. Jo 3-vuotiaana oli hän äitinsä kadottanut, joka oli kuollut lapsivuoteeseen, jättäen 4 orpoa isälle, joka oli kirjoissa Marjotaipaleen kylänlopussa. Ennen, äidin eläessä olivat olleet loisina Tyyskänmäen talossa. 

Mutta Heikki ei sortunut. Nuoruudestaan työhön tottuneena hän uskalsi alottaa omintakeista elämää, ja ottaa hartioilleen vielä perheen isän velvollisuudet.

Niin alottivat Heikki ja Anna yhteiselämän toivorikkaina, kuten ainakin nuoret ja terveet. Että he myös ylhäältä toivoivat apua ja siunausta, sitä todistavat kirkonkirjoissa löytyvät merkinnät säännöllisistä ehtoolliskäynneistä. Lapsia syntyi Kullasniemellä kolme, joista toinen järjestyksessään pian kuoli.

Kuusi vuotta Kullasniemellä asuttuaan muuttavat he Mankin torppaan, 

nykyiseen Hätälään, sieltä kahden vuoden jälkeen Petäjäniemen torppaan, 

seuraavana vuonna Pynnölään. Siellä syntyy heille neljäs lapsi. 9 vuotta oltuaan Pynnölässä muonamiehinä siirtyvät he Kullasniemelle takaisin, nyt ei enää taloon, 

vaan samaan Ruunulan torppaan, jossa Annan veli Jere ja tämän vaimo Otteliana pitivät torppaa. Nämä läksivät nyt torpasta ja jättivät sen Heikille ja Annalle. 
-- Jere ja Otteliana! Nehän kuolivat äskettäin kunnalliskodissa. 

Vanha-Anna sai myös muuttaa toivon mukaan Herran lepoon jouluaattona 1898. 

Eipä ollut enää pitkältä matkaa Heikillä ja Annallakaan. Huhtikuulla 1905 kuolivat 

nämä aviopuolisot torpassaan, Anna viikkoa ennen kun Heikki ja siunattiin rinnan maan multiin. - Jätämme siis heidät ja lähdemme seuraamaan uuden sukupolven vaiheita.

Annan ja Heikin vanhin lapsi oli Vilppu, syntynyt 16/4 1870 ja näin olemme tulleetkin nykyään vielä elossa oleviin. Jatkakaamme kuitenkin. 

Vilppu palveltuaan renkinä Saaren talossa, joutui vakinaiseen sotaväkeen. 
Sieltä palattuaan oli renkinä Kullasniemellä, sitten 2 vuotta Liukkosella. Täällä taas 

oli piikana Maria Heikintytär. Nämä panivat "tuumat tukkuun", ja niin tuli heistä aviopuolisot 27/2 1898. Heidän olinpaikkansa ovat v. 1899 loisina Hätälässä, sieltä 

Ala-Mankin alueelle Rantalahden mäkitupaan ja siitä 1903 nykyiseen kotiinsa 

Pärnämäelle, Peltolan alueelle Kallion torppaan. 

Ruunulan torppa jätti kuitenkin muistoksi heille sukunimen.

Vilpun ja Marian vanhin poika Aksel lähti sitten kotoaan palveluspaikkaa hakemaan, 

väkeä kun alkoi ilmaantua torppaan. Ei kai Aksel aavista tänäkään päivänä, 

että hän ottaessaan pestin Pirtsalmen Riihimäelle tuli sukunsa kotikylään, jossa 

150 vuotta ajassa taaksepäin hänen isän äidin-isän äidin- isä Sikalan torppaa piti; 

mutta jonka torpan paikkaa tuskin kukaan enää meille näyttää taitaa. Mutta silloin elettiinkin Ruotsin vallan aikana nyt on Suomi vapaa, itsenäinen valtakunta.

Ja isänmaa kutsui nyt Akselin puolustajiensa riveihin ja niin hän sai käydä sanan mukaan "tiet isäin astuman", mutta komennukset eivät enää kaikuneet, kuten isälle aikanaan ryssäksi, vaan selvällä suomen kielellä.

Sen jälkeen osoittavat kirkonkirjat hänen kohdallaan niinkuin niin monen muun 

Joutsan nuorukaisen: kululla ja kylänloppuun.

V. 1921 löydämme hänet kuitenkin Peltolan kirjoissa renkinä. Seuraavana vuonna tuo hän jo vaimon, uutta verta rajan takaa. Asuvat sitten Lehtolan mäkituvassa Vanhan Kilkin alueella. Ja niin näkee päivänvalon pikku Lea Mirjam, synt. 11/11 1922.

Nyt muistankin! 

Toisena joulukuun päivänä Halkokankaan kamarissa annan minä pyhän ristinmerkin hänen kasvoonsa ja rintaansa rukoillen, että hän kasvaisi viisaudessa, iässä ja armossa.

Mutta nyt vaikenevat Joutsan kirkonkirjat; vain lyhyt merkintä ilmoittaa: 
muuttivat 24/1 1925 Kuusankoskelle.

Mutta olemmekin nähneet tarpeeksi. 
Vaellettuamme näin 185 vuotta olemme tulleet Sikalan Heikistä tehtaan työmieheen.

Niin: 
ajat muuttuvat ja me niiden mukana! Kuvittele nykyaikaisen tehtaan työmiehen rinnalle savupirtin asukas puolentoistasataa vuoden takaa, virsuissaan ja karheassa mekossaan. Sehän on kuin yö ja päivä. Mutta olihan siinä pitkä taival välillä, jonka kuluessa ennätimme nähdä monet vaiheet.

Näimme, kuinka tuo raskaan työn raataja jo poikapahasesta palvelee isäntiä, vuoden siellä, toisen täällä, ja sitten huolimatta vähäisistä tulevaisuuden toiveista, uskalsi ottaa elämäntoverin, melkeinpä tuolla vanhan kansanlaulun perusteella: "Vaikka me yhdessä kerjättäis ja kuoltais maantien ojaan". Ja niin sitä mentiin kesteinä tuvan nurkasta tuvan nurkkaan lapsiparvi perässään. Ja jos vihdoin onnistuttiin saamaan oma tölli, mihin ihmisten jaloista sijoittaa nuo yhdeksänkin lasta, niin kun tuoni vei isän tai äidin, hajosi tuo orpojoukko kuin tuhka tuuleen. Mutta sieltä he jälleen ilmestyivät ihmisten ilmoille ja alkoivat saman kiertokulun, kun ennen isänsä ja äitinsä. Kuinka vähän he tosiaan tältä elämältä saivat! Mutta yhdessä suhteessa he olivat parempiosaisia kuin nykypäivien ammattitoveruus usein onkaan. Heillä oli lapsellinen usko siihen, että Herra pitää heistä huolen ja vastuksienkin kohdatessa, he Saarijärven Paavon lailla sanoivat: vaikka koittaa, eipä hylkää Herra. Ja sentähden he eivät sortuneet, vaan jättivät jälkimaailmalle usein voimakkaan, karaistun ja terveen jälkeläisen, kun parempiosaiset vaipuivat kohtalon kourissa ja raukesivat sukupuuttoon.

Tämän me näimme Sikalan Heikistä ja hänen jälkeläisistään, mutta näimme myöskin, kuinka uusi aika on alkanut kääntää täkäläisen työmiehen uusille urille. Se alkaa tuolla kululla olemisella, siitä kylänloppuun ja vihdoin kaikkeen maailmaan – pois täältä kivien koloista ja sydänmaan yksitoikkoisuudesta! Niin alkaa soida yhä useamman rinnassa. Vanhukset ja poikaset nyt vielä yrittävät, pystyarralla, risukarhilla ja sirpillä; mutta eihän se ole sitä, mitä täyden miehen käsivarresta tulee.

Moni vanhempi katselee näiden poislähtevien jälkeen haikein mielin. He kuluttivat viimeiset voimansa kasvattaakseen lapsiparvensa omille jaloilleen. Ja kun he olivat sen tehneet, silloin ne pyrähtivät, kuin linnun poikaset pesästään, tuskin kiitosta sanomatta sille, joka kaikkensa heille antoi.

Nyt jo ruohottuu moni pelto - suoralinjaiset jonot pitkiä puita osoittavat, että siinä aikoinaan on oja kulkenut, viljavainiot lainehtineet. Ja jos kysyt maamiehiltä, miksi nämä ovat jätetyt mahoksi, hän vastaa: ei kannata viljellä. Sato ei vastaa työkustannuksia. Ruunulan Akseli ei tee työtä sillä palkalla, kun Sikalan Heikki, sillä hän saa tehtaasta enemmän. Onhan vallan luonnollista, että hän jättää kotiseutunsa ja siirtyy sinne, missä enemmän maksetaan.

Mutta kuitenkin, jotain hän menettääkin - sellaista, mitä ei siellä saa. Hän menettää maan rauhan, kotikuusen huminan, salojen hartauden ja sukunsa läheisyyden.

Hän on siellä sittenkin kuin vieraalla maalla, maailman jaloissa; hälinässä, jossa ei ole päivän rauhaa, ei yön lepoa. Ja jos tili siellä onkin suurempi kuin täällä, on siellä "rahanreikiäkin" enemmän. Onpa toinenkin maalaispoika avannut pappilani keittiön oven ja kerjännyt leipää nälissään. Ja kun kysyy, mistä olette, saa vastaukseksi: tulemme kaupungista, tai tehtaasta ja olemme menossa kotipitäjään, mutta ei ole rahaa ja eväs loppui. Ja ryysykerjäläisinä saavat vanhemmat heidät takaisin torppaansa. Mutta työnhalun he ovat matkoillaan menettäneet ja jälellä on usein valmis huligaani tai trokari, joka saa aikanaan kotinsa muutoinkin jo liian ahtaissa vankiloissamme.

Sentähden tahtoisin sanoa nykyajan nuorille työläisille täällä: jos kerran maailmalle menette ja se tarpeellista on, niin tietäkää, että menette vaarojen ja kiusauksien keskelle, ja jossa on tarpeen muistaa taivaallisen opettajamme sanoja: valvokaa ja rukoilkaa, ettette kiusaukseen joutuisi.

Mutta sinä, joka houkutuksista huolimatta jäät tänne kotitanhuville otsasi hiessä leipääsi syömään ja vanhempiesi ja esivanhempiesi työtä jatkamaan, sinähän silloin suoritat neljättä käskyä, jolla on lupaus: että menestyisit ja kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, Sinun Jumalasi, sinulle antaa.

Tämä maa, tämä köyhä maa, on kuitenkin sinun maasi, ja sinun luonnollisin asuinpaikkasi. Muualla olet vieras, täällä olet oma, muualla olet kylässä täällä olet kotona.  Jos kasvi otetaan siitä luonnollisesta kasvupaikastaan, jossa se Luojan käskystä on versonut ja istutetaan uuteen, vaikkapa ihanaankin yrttitarhaan, kituu se kauan, ennenkuin jälleen kukoistaa - jos menestyy ollenkaan.

Ja uskollisuudella ja ahkeruudella on tämäkin seutu nouseva alennuksestaan. Entisaikain torpat olivat kai monetkin sananmukaisesti sikaloita, verraten tämän ajan työmiehen itsenäiseen pikkutaloon, jossa hän itse on isäntä ja vaimonsa emäntänä.

Mikkelin Sanomat, 01.12.1928, nro 142 A, s. 2

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1568793?page=2

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Juhannus

 Sireeninterttuja, ruusunkukkia,

pihoilla tyttöjä valkosukkia,

lemmenlauluja, suvivirttä,

lehvät varhoaa harmaata hirttä.

Juhannus, juhannus, häipyvä hetki!

Aavistuksia, arkaa hymyä.

Illan metsässä kahden lymyä.

Talvikin tuoksua kuusien alla.

Liekkejä järvellä pilkottavalla.

Juhannus, juhannus, häipyvä hetki!

Hetkinen hämyä. Hanurin soittoa.

Liian varhaista aamunkoittoa.

Jäähtynyt tuhka. Ruusussa lehti.

Oudosti sydäntä riipaista ehti.

Juhannus, juhannus, häipyvä hetki!

- Yrjö Kaijärvi -

julkaistu 1934 alun perin nimellä Yrjö Teppo

SALAMON LEVÄMÄKI – TORPAN POIKA SUOMEN SYDÄNMAILTA

Yksi henkilö lisää Joutsasta maailmalle ponnahtaneiden joukkoon!

Salamon Levämäki oli Kotimaisen Työn Liiton sihteeri ja sen omistaman kustannusyhtiön toimitusjohtaja sekä Suomen liikeapulaisten liiton puheenjohtaja.

Itse en ollut koskaan kuullut tällaisesta Levämäestä yhtään mitään enkä itselläni olevista Joutsaa ja sen henkilöitä käsittelevistä kirjoistakaan löytänyt hänestä sen kummempia - toki kaikkia mahdollisia en kyllä omistakaan. 

Oli kuitenkin kiva tutustua ja nyt jaan tämän uuden tuttavuuden myös teille muille. 

SALAMON LEVÄMÄKI 
s. 13.12.1881 Joutsa , k. 10.10.1927 Helsinki

Salamon putkahti maailmaan siis Joutsassa Lucianpäivänä, 13.12.1881, Kalle Levämäen ja Amanda Svahlan 11-lapsisen perheen keskimmäisenä lapsena. Kolme siskoa, kaksi nuorempaa ja yksi vanhempi, kuolivat jo pieninä.

Salamon ei syntynyt kultalusikka suussa, vaan varsin tavanomaisista, ellei jopa vaatimattomista, oloista hän ponnisti itsensä valtakunnallisestikin monien tietoisuuteen. 

MAAILMALLE
Maailmalle Salamon lähti suurin piirtein ripille päästyään, kansakoulun todistus taskussaan. Oli Salamon kerran laskenut suksilla avantoonkin, mutta onnekseen oli kavereita paikalla, jotka olivat hänet pelastaneet. Sitä ei kerrota jättikö muita jälkiä mieheen kuin ”katalan sairauden” vilustumisen seurauksena.

Ensimmäinen etappi itsenäisyyden polulla oli Mikkeli, jossa Salamon toimi liikeapulaisena 1897-1900. Alkuvuodet ilmeisesti Otavassa, mutta siirtynyt sitten kaupunkiin. Herraskaiset kollegat, toiset kauppa-apulaiset ylenkatsoivat maalaista työtoveriaan, mutta Salamon jätti moiset omaan arvoonsa ja hänen tovereikseen päätyikin lopulta talonpoikaisia lyseolaisia, jotka eivät takertuneet ”vaateparren kuosiin tai käytöstapojen hiomattomuuteen”. 

Hän oli tarmokas ja täsmällinen työntekijä ja tätä kautta nautti työnantajansa luottamusta ja palvelikin pian ”kaupungin hienoimmassa kauppaliikkeessä huomatulla paikalla”.

KAUPPA-APULAISESTA KAUPPAMATKUSTAJAKSI JA ISÄKSI
Salamon ei tyytynyt kauppa-apulaisen toimeen, vaan  suoritti kauppakoulukurssin vuonna 1901. Tämän jälkeen hän hankki tietonsa pääasiassa itse itsenäisesti opiskellen ja käyttikin kerrotun mukaan vapaa-aikaansa merkittävissä määrin itsensä kehittämiseen. Salamonia pidettiin keskimääräistä lahjakkaampana ja hänen pyrkimystensä on mainittu olleen toisinaan hieman ”omaperäisiä”. 

Salamonilla oli intohimo myös kirjoittamiseen. En tiedä, oliko hänen uransa ensimmäiset, mutta ainakin Mikkelin Sanomiin se oli  - nimittäin 1902 hän sai julkaistavaksi kirjoittamiaan uutisia lehteen.

Vuodet 1904-1912 hän toimi kauppamatkustajana Viipurissa. Tuona aikana hän tuli hyvin tunnetuksi Karjalassa ja teki useita opintomatkoja ulkomaille – Ruotsiin, Saksaan ja Venäjälle - tutkien etupäässä kauppa- ja vientioloja. 

Salamon avioitui Anna Alina Kuitusen kanssa 1903 Mikkelissä. Heille syntyi yksi poika, joka näki päivän valon 18.10.1906 ja sai nimekseen Lauri Elias. 

1908 lehdissä kirjoiteltiin tulipalosta Mikkelissä, jossa ehti syttyä tuleen myös talo, jossa mm. kauppamatkustaja Levämäki asui. Onnekseen heillä oli vakuutukset kunnossa ja henkilövahingoilta vältyttiin.

Sivustaseuraajat ovat kertoneet ja kommentoineet, että Salamonin olemuskin oli osaksi, synnyinseutunsa sijainnin mukaisesti, sekä hämäläinen että savolainen; 

”Hämäläisten tavoin hän on koko ikänsä puskenut hartiat köyryssä työtä ja kieli on ollut pienestä pojasta saakka norja, niin kuin savolaisella konsanaan”. 

Ja on mainittu, että hänen kynänsä

”juoksee sujuvammin loogillisia ja tyylillisiä raiteita pitkin kuin mitä nuoruudessaan korkeammasta koulutuksesta osattomaksi jääneiltä liikeapulaisilta ja liikemiehiltä yleensä saattaisi odottaa”. 

Lisäksi hänen on sanottu olleen ”taitava sanan säilän käyttäjä” ja suhteellisen vähäiseen koulutustasoon nähden hänellä on kerrottu olleen 

”harvinaisen loogillinen ajatuksenjuoksu, sujuva puhelahja sekä näistä ominaisuuksista johtuen luontaisen kielivaiston kannattama muoto- ja tyyliasultaan miltei moitteeton kirjoitustaito”.

HELSINKIIN 

Lieneekö sattumalla ollut, ainakin osittain, oma osansa seuranneissa tapahtumissa. Tammikuussa 1913 Viipurissa, tapasivat Salamon ja Lauri Kuoppamäki toisensa eräässä kotimaisuuden herätyskokouksessa. Lauri edusti Kotimaisen Työn-liittoa. 

Silloinen liiton johtaja, E. Lammin-Koskinen ei ehtinyt omistautumaan liiton asioille riittävästi ja oli päätetty palkata apulaisjohtaja. Tällöin Kuoppamäki kertoi johtokunnalle Salamonista, "tästä omatekoisesta ja vilkassieluisesta miehestä", joka kutsuttiinkin niillä puheilla liiton toimiin.

Salamon otti pestin vastaan ja näin perhe muutti Helsinkiin. 

Aluksi Salamon toimi Kotimaisen Työn Liiton toimistonhoitajana ja seuraavana vuonna liiton sihteerinä ja Kotimaisen Työn Kustannus Oy:n toimitusjohtajana. Sen lisäksi, että Salamon kirjoitti ja toimitti, hän oli lahjakas myös puhujana. Asiantuntevasti hän saikin alustaa ja selittää monia ajan ilmiöitä ja asioita laajalle kuulijakunnalle - etupäässä taloudellisista kysymyksistä, mutta myös monista muistakin ajankohtaisista asioista - aiheuttaen niin hyväksyntää kuin paheksuntaakin. 

Salamonilla oli varsinaisen leipätyön lisäksi monia luottamustoimia. Itse tulkitsin, että Salamonin yksi hieno piirre oli se, että hän ei unohtanut mistä oli tullut ja osasi samaistua sekä käyttää yhteiseksi hyväksi omakohtaisia kokemuksiaan mm. liikeapulaisten asioita hoitaessaan. Liikeapulaisten liiton toiminnan lisäksi hänen sydäntä lähellä oli myös Suomen Nuorison Liiton toiminta.

AKTIVITEETTEJA
Mm.

Liikeapulaisten Liiton yleisten kokousten puheenjohtaja vuodesta 1906 ja Liiton hallituksen puheenjohtaja 1909-1910 ja vuodesta 1916

Nuorsuomalaisen puolueen keskushallituksen jäsen 1906-10

Valtion liikeapulaiskomitean jäsen 1908-1913

Kustannus Oy Kotimainen Työ toimitusjohtaja 1914 alk
Kotimaisen työn liiton sihteeri 1914

Suomen Nuorisoliiton johtokunnan jäsen ja rahastonhoitaja vuodesta 1914

Valtion nahkakomitean sihteeri 1916-17
Kauppa- ja teollisuuskomission sihteeri 1918-19, kirjallisen toimiston päällikkö

Eilinkeino- ja keinottelukomitean johtokunnan jäsen 1919
Suomen Messujen johtokunnan jäsen 1919-1920

Suur-Savon toimituksen jäsen 1906-1909, vuodesta 1914 Kotimaisen työn vastaava toimittaja. Lisäksi mm. Kauppalehden ja Helsingin Sanomien vakinainen avustaja. Julkaisuja mm. Suomalaisen teollisuuden hakemisto v. 1914 sekä ulkolaisia varten toimitetut englannin- ja saksankieliset teollisuuskalenterit.

MUISTELOT
Vuonna 1927 Salamon oli sairastellut. 18.-25.9. vietettiin kolmatta "Kotimaista viikkoa", jonka järjestelyihin Salamon otti osaa, tulkintani mukaan toipilaana / vasta toipuneena.

Lokakuussa Salamon sairastui viimeisen kerran keuhkotautiin, jonka seurauksena hän uupui pois lokakuun 10. pvä. Häntä jäivät kaipaamaan vaimo ja poika. 

Suomen Liikeapulaisten Liiton toimesta perustettiin johtaja Salamon Levämäen muistorahasto, jonka tarkoituksena oli johtaja Levämäen muiston säilyttäminen ja avustaa Suomen Liikeapulaisten liiton jäseniä, joilla on hoidon tarve, muttei riittävästi varoja, saamaan parantolahoitoa keuhkotautiin. 

Vainaja siunattiin viimeiseen lepoon sunnuntaina 16.10.1927 Helsingissä Krematorion kappelissa. Siunauksen toimitti tri Paavo Virkkunen. Omaisten ja ystävien lisäksi Salamonia oli muistelemassa ja saattamassa viimeiselle matkalleen lukuisia eri järjestöjen, yhteisöiden,  yhdistysten ja yritysten edustajia.

”Toiminnan ja työn mies ja lämminsydäminen suomalaisten asioitten ajaja”
Aamulehti 11.10.1927 no 274 

”Johtaja Levämäki-vainajaan soveltuu erittäin hyvin totuus, että jokainen on oman onnensa seppä. Lähdettyään maailmalle ilman muita edistymisen edellytyksiä kuin oma tahtonsa, työkykynsä ja älynsä, ponnisti hän aste asteelta eteenpäin ja loi itselleen elämän uran, jonka varrella ehti tehdä huomattavan työn maamme tuotannollisen elämän hyväksi.” 
HS 11.10.1927 no 275

Anna kuoli muutaman kuukauden kuluttua puolisostaan. Salamon, vaimonsa Anna ja heidän poikansa Lauri ja tämän vaimo ovat kaikki haudattu Hietaniemen hautausmaalle samaan perhehautaan.

Pyrkijän teksteissä v. 1927 on kirjoitettu, että Salamon olisi käyttänyt äitinsä sukunimeä Svala ja sittemmin vaihtanut sen Levämäeksi. 

Tarina Salamonista 

Muistelmia Salamon Levämäestä

Pari Salamonin artikkelia:
Helsingin Kaiku 24.9.1913

Suomen Kuvalehti 16.9.1922

Lapset: 

Lauri Elias
s.18.10.1906 Mikkeli, k.15.9.1973 Helsinki 

Pso 1946
Maria Holm, os. Koljonen 
Ottolapset: Reijo -31 ja Liisa -37

CV vuoteen 1954
Toimitusjohtaja
Ylioppilas -24, filosofian kanditaatti ja maisteri -27. 
Suomen Matkailijayhdistyksen toimitussihteeri 30-34, toim. pääll. 34-37, Suomen edistysp. puoluesiht. 38- 41, Valtion tiedoituslaitoksen valtionlainatoim. toimistopääll. 41-42, Posti-Säästöp. huoltotoim. esimies 42-43, pankin vt. joht. 43-44, Hgin Suom. Säästöp. joht. 44-47, S. Säästöpankkil. toimitusj. 47-, hall. puheenj. 46-47, Kansamme Talouden päätoimitt. 51-. Rahalait. neuvotteluk. j. ja siht. 48-, Pohjoism. Säästöp. järjestöjen valtuusk. j. 47-, Veronmaksajain keskusl. hall. j. 48-, Vapaamielisten 1. hall. j. 51-. 
Julkaisut: Suomen matkai lijayhdistys 1887-1937 -37, Suomen matkailuopas (Iivari Leiviskän kanssa) -38 (engl., ruots. ja saks.). Lähde: Kuka kukin on 1954 

Vanhemmat 

Kalle Otonpoika 27.7.1846-19.2.1923 ja Amanda Juhontytär Svahla 4.9.1847-4.9.1917.

Perhe viljeli maata Joutsan Tammilahdessa. Kalle kuoli reilun 77-vuoden iässä. Hänen on kerrottu olleen sitkeä vanhanajan mies, joka perkasi sinnikkäästi korpea viljavainioksi. Nuoruudessaan Kalle kuului osittain kansansivistyksen vastustajiin, mutta myöhemmällä iällä kuitenkin muutti mielipidettään niin, että nuorimmat lapset saivat maaseudulla saatavissa olevan alkeisopetuksen. Otti aikanaan osaa Joutsan kunnalliselämään ja maanviljelijöiden yhteisten asioiden hoitamiseen. 

Kuvassa Kalle Levämäki, talon vanhus Joutsasta, Suomen Kuvalehti no 12-13/28.3.1923.

Sisarukset 
August  

s.11.10.1868 Joutsa
Maanviljelijä. Suoritti 3-vuotisen asevelvollisuuden vanhassa Suomen sotaväessä Mikkelin tark'ampujapataljoonassa 1890-93. Armeijan jälkeen 1894 osti Mikkolan talon, jonka viljelyksiä laajensi raivaten ja uusia maapalstoja ostaen – otti käyttöön Mikkola sukunimen. Oli Joutsan kunnanvaltuuston ja monien kunnallisten lautakuntien jäsenenä. Kuului kirkkovaltuustoon ja seurakunnan virkatalo- ja rakennuslautakuntaan. Oli myös Osuuskaupan ja Osuusmeijerin perustajia ja jäsenenä näiden hallintoelimissä, samoin maatalousseuran johtokunnan jäsen. 
August tunnettiin erityisesti hevosurheilun edistäjänä ja oli perustamassa Joutsan Hevosystäväin seuraa. Otti osaa myös kilpa-ajoihin. 

Augustin on kerrottu olleen loistava kaskujen kertoja ja hänet on mainittu tiedetyksi ilmojen ennustajaksi. Veljensä Salamonin tavoin August on ollut myös hyvin sanavalmis, mikä osaltaan vaikuttanut siihen, että on ajautunut toimimaan useissa yhdistyksissä ja johtokunnissa.

Kaarle Oskar 

s.23.1.1870 Joutsa 
Heta (Hedda) Maria 

s. 23.2.1872 

Kuulutettu 12.3.1909 August Vilpunpojalle 

Alma

s. 23.9.1877, k. 17.2.1881

Rosa

s. 29.6.1880, k. 7.3.1881

Ida Maria

s. 17.8.1883, k. 29.8.1883
Anna 

s. 20.11.1884 Joutsa 

27.9.1902 kuulutettu Kaarle Erkinpka Vanhatalon kanssa, vihitty 21.11.1902, mk no7 Hartolaan 1903
Jalmari 

s. 5.1. 1887 

Muuttanut Helsinkiin 1906, kuollut siellä 9.2.1907.
Suur-Savo 11.2.1907 no 17, s 2
”Wiime lauantaina kuoli Helsingissä Marian sairaalassa kuwanweistäjän oppilas Jalmari Lewämäki Joutsasta 20 wuoden ikäisenä. Wainaja, jolla oli luontaisia taipumuksia piirustajan ja kuwanweistäjän tehtäwiin muutti wiime kewäänä Helsinkiin Ateneumissa opinnoitansa harjoitellakseen, mutta kesken kaiken katkaisi kuoleman kylmä käsi toiworikkaan nuorukaisen elämän. Loma-aikoinansa otti wainaja innolla osaa nuoriso- ja raittiusseurojen toimintaan. Wainajaa jäiwät lähinnä suremaan ijäkkäät wanhemmat, kolme sisarta ja neljä weljeä.”
Amanda 

s. 28.8.1891
Jeremias 

s. 8.3.1894, kuollut Varkaudessa?

Kuvakavalkadi 

Yhteenveto koostettu useista eri lehtiartikkeleista ja pikku-uutisista - Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Joutsan kirja.  Kirkonkirjat: Joutsa, Mikkeli, Wikipedia, Kuka kukin on 1954, Billion Graves