KAAMEA TAPATURMA - 15.1.1923

ANTTI MURTONEN ja OTTO KEKKONEN

  Haminan Sanomat 09.04.1914 NO 40   

Ankara lumimyrsky oli koetellut tammikuun puolenvälin tietämillä, vuonna 1923, koko Perä-Pohjolaa ja Oulun seutua. 

Tämä tavattomaksi luokiteltu  lumimyrsky alkoi jo sunnuntaina ja jatkui vielä maanantainakin. Myrsky ulotti suuria vaikutuksiaan varsinkin säännöllisen junaliikenteen ylläpitämiselle. Maanantaina Torniosta lähtenyt postijuna jäi kinoksiin parissakin paikassa, samoin kuin Rovaniemeltä Kemiin lähtenyt sekajuna. Vasta kun kolme apuveturia saapui, saatiin junat liikkeelle. Postijunan saavuttua Ouluun useita tunteja myöhästyneenä, katkesi Karungin radalla liikenne kokonaan ja pysähtyi jokseenkin koko päiväksi.               

Lumimyrsky aiheutti myös onnettomuuksia. Yksi näistä tapahtui muutaman kilometrin päässä Kemistä etelään päin.

Joutsalainen Antti Benjaminpoika Murtonen oli pestautunut Kemin Veitsiluotoon työhön, samoin mikkeliläinen Otto Joosuanpoika Kekkonen. Tammikuussa kaksikko oli saapunut paikan päälle Kemiin ja olivat uuden edessä. 

Päivä oli 15.1.1923 ja työt oli sovittu aloitettavaksi Veitsiluodossa seuraavana päivänä. Kello oli jo yli yhdeksän aamulla, kun kaverukset olivat päättäneet lähteä katsastelemaan majoitusta lähempää työpaikkaansa. He luulivat aamujunan jo menneen, kun lähtivät radalle hautausmaan kohdalta olevalta ylikäytävältä.

Miehillä oli kyllä tiedossa, että radalla kulkeminen oli kiellettyä. Paikkakunnalla oli kuitenkin tullut yleiseksi, pahaksi tavaksi, että rataa käytetään yleisenä kulkutienä huolimatta sakon uhasta. Olipa paikkakuntalaiset menneet tässä itselleen ottamassaan oikeudessa jopa niin pitkälle, että uhkasivat käydä ratavartijan kimppuun, kun hän siitä kulkijoita huomautti.

Miehet taivalsivat mahdottomassa lumipyryssä kohti Hjerpen taloa, joka sijaitsi lähellä Jokelan ylikäytävää. Tuuli oli vastainen ja puhuri kova, lakit oli tiukasti vedetty korville. Samoihin aikoihin lähti Kemistä, Torniosta Ouluun matkalla ollut matkustajajuna, jatkamaan matkaansa.

Muutaman kilometrin päässä asemalta etelään päin rata tekee mutkan, mikä estää veturinkuljettajaa näkemästä pitkälle eteenpäin. Juuri näillä kohdin veturista huomattiin, tuiskun seasta, radalla kulkijat. Annettiin hätämerkkejä, huudatettiin pillejä, vedettiin hätäjarrusta - paikalla ollut ratavartijakin oli yrittänyt kiinnittää miehien huomiota huutamalla ja huitomalla!

Miehet eivät kuitenkaan kovan vastatuulen takia kuulleet näitä varoituksia riittävän ajoissa - eikä hätäjarrutuskaan saanut junaa pysähtymään lyhyen välimatkan vuoksi, vaan juna ajoi miesten päälle. Veturin häkki töytäisi miehiä ja törmäyksen voimasta molemmat miehet paiskautuivat metrien päähän radan varteen, eri puolille rataa. Ihmeellisintä oli se, että miehet paiskautuivat radan varteen, eikä kaatuneet junan häkin päälle.

Kun junan miehistö ja osa matkustajista menivät auttamaan tapaturman uhreja, makasivat nämä verissään ratapenkereellä. Kumpikin oli kuitenkin tajuissaan. Loukkaantuneet kuljetettiin ratavartijan asuntoon ja tapauksesta ilmoitettiin Kemin asemalle. Pian saapui päivystäjäveturilla lääkäri paikalle ja antoi miehille ensiavun, jonka jälkeen loukkaantuneet toimitettiin Karihaaran sairaalaan jatkohoitoon. Todettiin, että Otolta oli mennyt vasen jalka poikki ja hän sai vaikeita sisäisiä vammoja ja Antilta katkesi toinen jalka ja päässä oli ”ammottava reikä”. Kumpaisenkaan tila ei lopulta ollut hengenvaarallinen, vaan molemmat voivat olosuhteisiin nähden hyvin.

Heti onnettomuutta seuraavana päivänä toimitti Kemin nimismiespiirin apulaisnimismies Koskela Kemin asemalla poliisitutkinnon tämän Kemin ja Maksniemen välillä sattuneen yliajon johdosta. Veturimiehistöön kuuluivat vanhempi veturinkuljettaja Oskari Jokivartio ja lämmittäjä Mauno Takala. Kuljettaja Jokivartio kertoi tapauksen sattuessa olleen niin ankaran lumipyryn, että edessä olleesta akkunasta oli mahdoton katsoa, koska se oli lumen peitossa. Käytettävissä oli ainoastaan sivuikkuna. Samoin kuin kuljettaja Jokivartio, kertoi myöskin lämmittäjä Takala. Tähän suuntaan kertoi tapauksesta myöskin ratavartija Kalle Jokela.

Samana päivänä kuulusteli nimismies Koskela myöskin Karihaaran sairaalassa hoidettavina olevia Anttia ja Ottoa.
Miehet olivat sanoneet onnettomuuden olleen heidän oman syynsä. Kuulivat varoitusmerkin liian myöhään, jolloin kuitenkin yrittivät hypätä syrjään. Veturin häkki ehti kuitenkin lyödä kumpaisenkin jalkaan, jolloin paiskautuivat kauaksi radan vierelle. Oman vakuutuksensa mukaan he olisivat olleet tuhon omat, jolleivat olisi ehtineet hypätä radanvarteen ennen junan törmäystä. Molemmat olivat toipuneet kuulusteluhetkellä jo sen verran, että olivat toivoneet pääsevänsä sairaalasta pois jo samalla viikolla.

Tutkinnan jälkeen tapahtuma todettiin vallinneen sakean lumipyryn syyksi, mikä esti veturinkuljettajaa näkemästä pitkälle eteensä.

Yllä oleva tapaus oli toiminut varmasti varoittavana esimerkkinä radalla liikkujille. Osuus oli käytännössä muodostunut kuin maantieksi, jota kymmenet käyttivät päivittäin, sakon uhasta ja vaarasta huolimatta. Onnettomuutta ei siis sinällään pidetty ihmeenä, vaan enemmänkin väistämättömänä tapahtumana ihmisten piittaamattomuudesta. "Tämän tapauksen jälkeen tullaan radalla kultu ehdottomasti kieltämään", kirjoittelivat lehdet tuolloin.

Antti Benjaminpoika Murtonen, oli mummini setä ja syntyi 21.11.1890 Joutsassa Uimaniemellä Benjam Heikinpoika Murtosen ja Ida Maria Stinantyttären toisena lapsena. Vihitty avioliittoon 27.3.1915 Emma Tuomaantytär Lukkarisen (s. 11.5.1891) kanssa.

Mitä ilmeisemmin tarinan Otto Joosuanpoika Kekkonen, oli syntynyt Hirvensalmella 4.8.1890. Vanhemmat Joosua Joosuanpoika Kekkonen ja Karoliina Otontytär Väisänen. Perhe oli muuttanut 1897 Mikkeliin.

Molemmat miehet kuolivat Helsingissä, Antti 1954 ja Otto 1940.

*Tiedot tarinaan kerätty eri sanomalehdistä. Turmasta uutisoitiin useammassakin lehdessä eri puolilla maata ja tiedot hieman vaihtelevat lehdittäin; oliko kyseessä tavara- vai matkustajajuna ja oliko se lähtenyt myöhässä vai ei. Samoin se, olivatko miehet menossa majapaikkaansa vai olivatko menossa katsomaan uutta. Vammoista myös hieman toisistaan poikkeavia näkemyksiä.  Lehdissä annettiin ymmärtää, että molemmat toipuivat lähes entiselleen. Myös toinen miehistä oli mainittu perheelliseksi.

Lähteitä: Joutsan, Hirvensalmen ja Mikkeli mlk kirkonkirjat,  Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot: *Suursavolainen, 18.01.1923, nro 7, s.2/ Aamulehti, 18.01.1923, nro 13, s. 5/Kaiku, 16.01.1923, nro 11, s. 1 uusi Pohjan Kansa, 27.01.1923, nro 21, s. 2/    Heinolainen, 17.01.1923, nro 4, s. 3/ Pohjolan Sanomat, 16.01.1923, nro 10, s. 1

JÄÄSJÄRVEN MYSTEERI

Kyllä kannatti katsoa!
Itse ainakin oon lukenut tästä tarinoita niin paljon - oli hyvä, kiva ja vähän liikuttavaakin, kun 85 vuotta kestänyt traaginen venematka tuli päätökseensä. Katsokaa tekin!

Heikki Jaatisen kulttuurisäätiö, Keski-Suomen Maaseutukehityksen tukemana, päätti yrittää nostaa veneen Jääsjärvestä keväällä 2022 ja dokumentoida tapahtumat. Dokumentti keskittyykin pääosin turmaveneen nostoon.

 Johdannoksi lainaus Joutsan seudun nettilehdestä: 
"Traagisessa veneonnettomuudessa vuonna 1937 hukkui viisi henkilöä. Äkillinen myrsky upotti Jaatisen perheen veneen Jääsjärveen, kun perheen isäntä, kaksi tytärtä, talon renki ja piika olivat palaamassa kotiin iltalypsyltä Hirtesalon saaresta. Kotona Korpelassa palaajia odottivat äiti ja pojat Heikki ja Pentti. Venettä ei etsinnöistä huolimatta löydetty ja se oli mysteerisesti kadoksissa 85 vuotta."

Dokumentti on katsottavissa YouTubessa Heikki Jaatisen kulttuurisäätiön kanavalla, kesto n. 45 min.

HEINOLAN SANOMAT 05.07.1938 NO 72

VAASA 11.09.1937 NO 244

.             

ÄKILLINEN KUOLEMA - Erik Juho Matinpoika Löfgren

Erik Juho Matinpoika Löfgren

Surffailin (jälleen) sanomalehtiarkistossa ja vastaan tuli pieni uutinen seppä Eerikki Löfgreniä kohdanneesta onnettomuudesta. Erik on siis kolmannen isoisäni, Antti Löfgrenin veli eli setä kolmen sukupolven takaa.

Sanomalehti Lahti 9.6.1911 No 78

"Äkillinen kuolema kohtasi w. k. 5. p:nä seppä Eerikki Löfgreniä Imjärven kylässä. Hän oli rattaita raudottamassa Hawumäen talossa samassa kylässä. Lähinnä jäi suremaan puoliso ja lapset. 

Pohdintaa: Imjärvellä ei mielestäni ollut kahta Erik Löfgreniä, mutta uutisen mukaan kuolinpäivä on 5.5.1911 ja kuolleiden luettelon mukaan 6.5.1911. Katsoin kuitenkin "meidän Erikin" elämän kirkonkirjoista ja tein alla olevan yhteenvedon - oli sitten sama kuin lehtijutussa tai ei. 

Erik Juho (Erik Johan) syntyi siis seppä Matti Löfgrenin ja vaimonsa Eva Kaisa Juhontyttären kuopukseksi 6.5.1855 Heinolan maalaiskunnan Onalistossa. 

Erik mainitaan kirkonkirjojen eri luetteloissa itsellisenä, seppänä, muonarenkinä ja torpparina. Hän avioitui Maria Joosepintyttären kanssa 30.10.1885. 

Marian vanhemmat ovat talollinen Jooseppi Aataminpoika Tupala (Kolu) ja Eeva Juhontytär Hahl, Onaliston Tupalasta. 

Yhteisen taipaleensa Erik ja Maria aloittivat Onaliston No1 Hietasesta, jossa Erik toimi Ohramaan torpan muonarenkinä 1887 saakka. Seuraavat pari vuotta perhe eli Onaliston Tupalassa, jossa Erikin mainitaan olleen itsellinen, seppä. 1889 perheen löytää rippikirjoista Onaliston itsellisten sivulta ja 1891-1892 Ylöstalosta. Tämän jälkeen perhe on Marjoniemen kartanolla hieman pidemmän aikaa (1893-1905), jonka jälkeen vuodet 1906-1909 Hujansalon Wierulan torpan torppareina. 1909 lähtien ovat Imjärven Pekonniemellä, Ojalan torpan torppareina.

Erikillä ja Marialla oli melkoinen katras jälkikasvua – kaikkiaan 9 lasta. Mikä merkille pantavaa, yhdenkään en huomannut menehtyneen lapsena vaan kaikki olisivat saavuttaneet aikuisiän. 

Lapset:

 Hilma Maria Erikintytär Löfgren, s. 28.6.1886 Heinola mlk, Onalisto, Hietanen

 Eevert Einar Erikinpoika Löfgren, s. 25.4.1888 Heinola mlk, Onalisto, Tupala

 Elviira Erikintytär Löfgren, s. 25.6.1890 Heinola mlk, Onalisto, Ylöstalo

 Ida Erikintytär Löfgren, s. 10.12.1892 Heinola mlk, Marjoniemi, kartano

 Aurora Erikintytär Löfgren, s. 28.8.1895 Heinola mlk, Marjoniemi, kartano

 Eedla Erikintytär Löfgren, s. 26.6.1898 Heinola mlk, Marjoniemi, kartano

 Karolina Erikintytär Löfgren, s. 25.9.1900 Heinola mlk, Marjoniemi, kartano

Anton Erikinpoika Löfgren, s. 11.5.1903 Heinola mlk, Marjoniemi, kartano

Väinö Erikinpoika Löfgren, s. 25.9.1900 Heinola mlk, Imjärvi, Ojala torppa

Erik kuoli halvaukseen, joka ilmeisesti johtui tapaturmasta, syntymäpäivänään 6.5.1911. Hautajaisia vietettiin 14.5.1911.

Leskeksi jäätyään, Maria pesueineen näyttäisi jatkaneen Ojalan torpassa torpparina vuoteen 1914, jolloin he siirtyvät jälleen Marjoniemen kartanolle. Tiedoista käy ilmi, että Maria ja pojat, Eevert, Anton ja Väinö muuttavat Lahteen 1915.

Rippikirjamerkintöjen mukaan Karoliina olisi muuttanut 1915 Kirkkonummelle, Elviira 1912 Kotkaan, Aurora 1911 Lahteen ja Edla 1912 Mäntsälään.

TIETOJA JOUSAN PITÄJÄSTÄ 1929

Länsi-Savo-lehdessä 28.9.1929 on esitelty kattavasti Jousan kylää! Tietoa asuttamisesta ja seurakunnan vaiheista - kansakoulun, meijerin ja eri järjestöjen sen aikaisesta toiminnasta. Löytyy opettajia, liikemiehiä, tiloja isäntineen - linkin takana tuhti 8-sivuinen lukupaketti. 

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1022099?page=1

Sivu 1:

Joutsa ja sen asuttaminen

Piirteitä Joutsan seurakunnan vaiheista 

Sivu 2:

Jousa - kotiseudulle runo / Olavi Ari

Jousan kirkonkylän koulu 60-vuotias

Ensimmäisiä kansakoulunopettajia Joutsassa

Sivu 3:

Silmäys kansakoululaitoksen kehitykseen Jousan kunnassa 

Marttojen toiminta Joutsassa, kirjoittanut "Martta" 

Entisen oppilaan hajamuistelmia Jousan kansakoulun alkuajoilta, kirjoittanut Santtu

Sivu 4:

Tarvitseeko kunnalliselämän muodostua puolue pyyhkeiden temmellyskentäksi?, kirjoittanut Jousalainen

Kansakoulu taloja Jousassa

Sananen Jousan naisille Lottatyöstä, kirjoittanut "Lotta"

Sivu 5:

Jousa maanviljelyspitäjänä - sis. tiloja ja isäntiä

Vanhemman polven jousalaisia liikemiehiä

Sivu 6:

Joutsan maatalousseuran toiminta

Joutsan maatalouskerho

Suonteenjärvi

Sivu 7:

Jousan Säästöpankki

Jousan Osuusmeijeri

Jousan Osuuskauppa

Angesselän raittiusyhdistys

Joutsan tarkastusyhdistys

Jousan, Luhangan ja Leivonmäen paloapuyhdistys

Sivu 8:

Joutsan suojeluskunta

Maamiesten parista - Minä ja muut joukot, kirjoittanut Vilhu

Puutarhakasvien jalostus, kirjoittanut O. Meurman

Joutsan musikaalisista riennoista, kirjoittanut L. M:la

"Nuorna vitsa väännettävä", kirjoittanut A. S.n

ANTON NIHTILÄ

Tämä tarina sai alkunsa, kun näin kuolinilmoituksen Itä-Häme lehdessä vuodelta 1934. Siinä kerrotaan talon vanhan isännän, Anton Nihtilän kuolleen Sysmässä 12. 11. 1934. Vainajaa oli jäänyt kaipaamaan puoliso ja sisaret. Muistosanoiksi oli valittu; ”Paljon kärsit, paljon kestit - viimein rauhan saavutit.”

Anton syntyi Korpilahdella 9.12.1854. Hänen vanhempansa olivat Hermanni Heikinpoika Haapalahti ja Fredrika (Riikka) Juhontytär Heinosmaa, Haapalahden torpan torppareita. 

Haapalahden torppa sijaitsi Putkilahden kylässä. Anton konfirmoitiin 1871 ja hän eli torpan poikana vanhempiensa perheessä n. 25-vuotiaaksi asti, kunnes otti muuttokirjan Sysmään kesällä 1879. Kuulutukset luettiin ja Anton vihittiin 15.7.1879 Nihtilän talon tyttären, Eeva Loviisan kanssa. Eevan vanhemmat olivat talollinen Juho Juhonpoika ja Maria Loviisa Nihtilä.    

Niin oli Anton, Putkilahden poika, päätynyt Nihtilään vävyksi.  Vuoden 1890 kuvernöörinkertomuksen mukaan Nihtilässä oli 2 puista asuinrakennusta, katot katettu toisessa rakennuksessa päreillä ja toisessa plankuilla, laudoilla tai rimoilla ja savupiippuja oli 2 kpl. Rakennukset olivat 1-kerroksisia ja tulisijoilla varustettuja huoneita mainittiin olevan neljä.

Sanomalehdistä löytyi mielenkiintoisia tarinoita Nihtilöistä. Ovat viettäneet kaikesta päätellen, ainakin osittain, varsin värikästä elämää. Suomalainen virallinen lehti on julkaissut ilmoituksen 30.12.1885, jossa kerrotaan:"Kihlakunnanoikeus Sysmän pitäjän käräjäkunnassa on tänä päivänä antaman päätöksen mukaan asettanut holhouksen alaiseksi talollisen Juho Nihtilän, Liikolan kylästä, hänen tuhlaavaisen ja turmeltuneen elämänsä tähden sekä on hänen holhoojaksi määrätty hänen vaimonsa Maria Aatamintytär Nihtilä samasta kylästä.”

Juho appi kuoli 22. 2. 1895. Lieneekö Juhon ”huikentelevainen” elämäntyyli koetellut Antonin ja Eevan suhdetta, sillä seuraavaksi Uusi Suometar-lehdessä, 12.2.1895, vain kymmenkunta päivää ennen vanhan isännän kuolemaa, on julkaistu Anton Nihtilän, talollisen Sysmän pitäjän Liikolan kylästä, laatima ilmoitus: ”Vaimoni Eeva Nihtilä, joka on tyköäni lähtenyt pois ilman luvattani, kielletään ketään häntä pitämästä luonansa laillisen edesvastauksen uhalla.”

Appi Juhon kuoltua, kun Antonista tuli Nihtilän isäntä, oli taloudellinen tilanne tilalla haastava. Suomalainen virallinen lehti 22.6.1896 on jälleen julkaissut ilmoituksen, jossa ”Sysmän pitäjän kihlakunnan oikeuden tekemän välipäätöksen johdosta kutsutaan ja haastetaan työmies Anton Hermanninpoika Nihtilän, Liikolan kylästä sekä hänen vaimonsa Eeva Nihtilän kaikki tunnetut ja tuntemattomat velkojat kuultaviksi Eeva Nihtilän tekemässä haastehakemuksessa saada pesäeroa ja velkojiensa hyväksi luovuttaa pesän yhteisen omaisuuden, kaikki siinä järjestyksessä ja uhalla kuin keisarillinen asetus lähemmin säätää.”

Lokakuussa 1908 Anton mainitaan mm. tukkiasioitsijaksi kadonneen velkakirjan antajana. Eevakin oletan löytyneen ja palanneen Antonin kainaloon, sillä Eevan kuolinilmoituksessa (Lahti- ja Suomalainen-lehti) 1913 hänet mainitaan talonemännäksi ja häntä kaipasi Anton Nihtilä sekä sukulaiset ja tuttavat. Kuolleiden luettelossa kuolinsyyksi on kirjattu kysymysmerkki.

Lapsia heillä ei rippi-ja lastenkirjojen mukaan ollut, tätä puoltaisi myös tuon kuolinilmoituksen sisältö.

Anton eli leskenä reilut puolitoista vuotta kunnes sai naimakirjan Jämsään. Uusi puoliso oli Ida Maria Hermannintytär, syntynyt Korpilahdella 8.3.1823. Heidät vihittiin 4.6.1915.

 ”Paljon kärsit, paljon kestit - viimein rauhan saavutit.”